Seppo Rainer ”Kala” Alajoki on tamperelainen kitaristi ja säveltäjä sekä sessiomuusikko. Muusikkona hän on rock/blues-vaikutteisen musiikkitaustan omaava manserock-kitaristi.

Hän aloitti muusikon uransa 1960-luvulla Matthews-yhtyeessä, joka tuli tutuksi erityisesti Hair-musikaalin yhtyeenä. Matthewsin jälkeen hän soitti Tapani Kansan ja Katri Helenan yhteiskiertueella. Tämän jälkeen hän oli vuoden Dannyn taustakokoonpanossa ja liittyi sitten Alwari Tuohitorveen vuonna 1972.[1] Alwari Tuohitorvessa hän oli keskeinen säveltäjä.kenen mukaan? Hän sävelsi mm. Alwari Tuohitorven ”Älä iske Tuijaa” -kappaleen.

Alwari Tuohitorven jälkeen Alajoki soitti useiden artistien taustakokoonpanoissa ja levytyksissä. Näitä ovat olleet mm. Jamppa Tuominen, Topi Sorsakoski vuoteen 2008 saakka ja Mikko Alatalo. Hän soittaa soolo-osuuden mm. Alatalon balladissa ”Ihmisen ikävä toisen luo”. Toisen version on soittanut Tapio Manninen. Sorsakosken kokoonpanon jälkeen hän oli viisi vuotta Tampereen Teatterin musikaalituotannoissa. 1980-luvulla hän teki runsaasti studiotöitä ja uralla studiotöistä kertyi 1 200 raitaa.[2]

Alajoki on vetäytynyt eläkkeelle aktiivimuusikkona, mutta soittaa pari kertaa vuodessa tamperelaisessa hyväntekeväisyyskokoonpanossa Tani Tamminen Big Band.[3]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kontiainen s. 549
  2. Kontiainen s. 553
  3. Kontiainen s. 554

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.