Avaa päävalikko

Seleenihappo

kemiallinen yhdiste

Seleenihappo (H2SeO4) on keskivahva epäorgaaninen happo. Ominaisuuksiltaan se muistuttaa paljon rikkihappoa. Yhdisteen suolat ovat selenaatteja.

Seleenihappo
Selenic-acid-2D.png
Selenic-acid-3D-vdW.png
Tunnisteet
CAS-numero 7783-08-6
Ominaisuudet
Molekyylikaava H2SeO4
Moolimassa 144,976 g/mol
Ulkomuoto Valkoista kiteistä ainetta[1]
Sulamispiste 58 °C[1]

OminaisuudetMuokkaa

Seleenihappo liukenee rikkihapon tavoin erittäin runsaasti veteen ja luovuttaa ensimmäisen protoninsa täydellisesti, muodostaen vetyselenaatti-ioneja. Rikkihapon tavoin seleenihappo absorboi helposti seleenitrioksidia (SeO3), jolloin muodostuu pyroseleenihappoa eli diseleenihappoa (H2Se2O7) ja triseleenihappoa (H2Se3O10). Seleenihappo kykenee väkevän rikkihapon tavoin poistamaan orgaanisesta aineksesta vettä ja siten hiillyttämään sen. Yhdiste kiteytyy hydraattina valkoisiksi oktaedrisiksi kiteiksi.[1][2]

H2SeO4 → HSeO4- + H+
HSeO4- → SeO42- + H+, pKa= 1,74

Rikkihappoon verrattuna seleenihappo on huomattavasti voimakkaampi hapetin. Se kykenee muun muassa hapettamaan suolahapon klooriksi, jolloin se itse pelkistyy seleenihapokkeeksi. Yhdisteen hapetuskyvyn vuoksi se voi syövyttää myös hyvin jaloja metalleja, kuten kultaa tai platinaa.[2][3][4][5]

2 HCl + H2SeO4 → Cl2 + H2SeO3 + H2O

ValmistusMuokkaa

Seleenihappoa tuotetaan hapettamalla seleenihapoketta kloorilla, kloorihapolla, vetyperoksidilla, otsonilla tai kaliumpermanganaatilla. Yhdistettä voidaan valmistaa myös sähkökemiallisesti elektrolysoimalla seleenihapokeliuosta (H2SeO3). Näin valmistettu seleenihappo sisältää kidevettä, joka voidaan poistaa kuivaamalla fosforipentoksidilla tai kuumentamalla vakuumissa.[1][2][3][4][5]

KäyttöMuokkaa

Seleenihappoa käytetään lähinnä metallurgiassa. Sitä voidaan muun muassa lisätä kromipinnoituskylpyihin.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 135. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 584. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.12.2010). (englanniksi)
  3. a b Catherine E. Housecroft, A. G. Sharpe: Inorganic chemistry, s. 462. Pearson Education, 2007. ISBN 9780131755536. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.12.2010). (englanniksi)
  4. a b c J. E. Hoffmann & M. G. King : Selenium and Selenium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 24.12.2010
  5. a b Bernd E. Langner: Selenium and Selenium Compounds Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 24.12.2010

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.