Sauvasolu

näkemiseen erikoistunut solu
(Ohjattu sivulta Sauvasolut)

Sauvasolut ovat silmän verkkokalvolla sijaitsevia hämärässä näkemiseen erikoistuneita fotoreseptorisoluja. Värien näkemiseen ovat erikoistuneet verkkokalvon tappisolut. Näiden kahden näköreseptorisolun valoherkät osat sijaitsevat alimmaisena verkkokalvolla. Sauvasoluja on noin 120 miljoonaa. Ne ovat halkaisijaltaan noin kaksi mikrometriä. Sauvasolut aistivat valon intensiteettiä, eivätkä osallistu värien näkemiseen. Siksi hämärässä ihminen pystyy erottamaan vain harmaan eri sävyjä.[1]

Hämäränäkö muokkaa

Sauvasolujen avulla ihminen aistii valon voimakkuutta harmaan eri vivahteina ja pystyy pimeässä havaitsemaan hyvinkin heikkoja valon lähteitä. Sauvasolujen avulla hämäränäkö on mahdollista. Sauvasoluissa on näköpigmenttinä rodopsiini eli näköpurppura, joka koostuu retinaalista ja opsiinista. Valo vaikuttaakin juuri näihin näköpigmentteihin. Fotonien energia imeytyy eli absorboituu sauvasolujen retinaaliin, jolloin sen tietty sidos muuttuu cis-muodosta trans-muotoon ja samalla myös siihen kovalenttisesti sitoutunut opsiini muuttaa muotoaan. Reaktion tuloksena sauvasolujen solukalvon tietyt kationikanavat sulkeutuvat, minkä seurauksena kalvon kalvojännite kasvaa. Tämä hyperpolarisoituminen aiheuttaa aktiopotentiaalin ensin bipolaarisoluissa, joista se siirtyy gangliosoluihin. Tietyt entsyymit muuttavat retinaalin takaisin aktiiviseen cis-muotoon ja solunsisäisen kalsiumpitoisuuden pieneneminen aiheuttaa kationikanavia avaavien välittäjäaineiden muodostumiseen. Näiden välittäjäaineiden vaikutuksesta kationikanavat aukeavat ja kalvojännite palaa ennalleen.

Ihmisen silmät sopeutuvat helposti pimeästä valoisaan, mutta päinvastoin sopeutuminen on hidasta. Kirkkaasta valosta hämärään siirtyessä ei näe juuri mitään, koska kaikki rodopsiini on hajonnut ja uutta muodostuu hitaasti. Siksi pimeässä käytetään merkkivalona voimakasta punaista, koska se ärsyttää vain tappisoluja. Näin sauvojen valoherkkyys säilyy, eikä silmä sokaistu. Rodopsiinin muodostumiseen tarvitaan retinolia tai beeta-karoteenia, jonka vähäisyyden tyypillinen oire on hämäräsokeus. Rodopsiini hajoaa opsiiniksi ja vitamiini A:ksi. Tämä aktivoi entsyymin, joka sulkee kalvon huokosia ja solun jännite kasvaa. Sauvasoluihin kiinnittynyt gangliosolu alkaa reagoida. Tuotettu pieni energiamäärä kulkee näköhermoa pitkin aivoihin[2].

Lähteet muokkaa

  1. Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 172. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-x.
  2. http://foto.hut.fi/opetus/350/k03/luento5/luento5.html (Arkistoitu – Internet Archive) Näkeminen

Aiheesta muualla muokkaa