Sauda bint Zama'a

profeetta Muhammedin vaimo

Sauda bint Zama'a (arab. سودة بنت زمعة‎) (570/580? – 674) oli profeetta Muhammedin vaimo ja yksi Uskovaisten äideistä.[1][2]

Sauda bint Zama'a arabialaisin merkein

Sauda oli al-Sakran ibn Amrin vaimo. Molemmat olivat Mekan muslimeita, jotka olivat paenneet muslimien vainoa Abessiniaan. Kun he palasivat Mekkaan, mies kuoli. Odotettuaan laillisen ajan Muhammed kosi Saudaa, joka lupasi antaa asiansa Muhammedin hoidettavaksi. Muhammed pyysi Saudaa etsimään klaanistaan miehen, joka voisi naittaa hänet. Saudalla oli tässä vaiheessa viisi tai kuusi lasta edellisestä avioliitostaan.[3]

Sauda oli ensimmäinen, jonka Muhammed otti vaimokseen Khadijan (555620) kuoleman jälkeen. Avioliitto pantiin täytäntöön vuonna 620 Mekassa.[3] Muhammed oli tällöin 50 ja Sauda 40- tai 50-vuotias, sillä perimätieto on tässä epätarkka. Kerrotaan kuitenkin, että mekkalaiset eivät uskoneet korviaan kuullessaan avioliitosta. Miten vanha, vähemmän kaunis ja varaton leski saattoi tulla hyväsukuisen ja kauniin Khadijan seuraajaksi Muhammedin vaimona?[4]

Sauda bint Zama'an historiallisuus on jäänyt avoimeksi, sillä hänestä kirjoitetaan vasta 700-luvun lopulla Ibn Ishaqin teoksessa eli sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen.[5][6]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXXIX. Biographies of the Prophet's Companions and Their Successors. Translated and annotated by Ella Landau-Tasseron. State University of New York Press, 1998. Teoksen verkkoversio.
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta (suom, Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. Ibn Hisham, 1999, s. 454; Ibn Ishaq, 1955, s. 792
  2. Al-Tabari, 1998, s.182-184
  3. a b Al-Tabari, 1998, s.169-171
  4. Sawdah Bint Zam’ah 2.4.2009. Islamweb.net.
  5. Ibn Hisham, 1999, s. 454
  6. Ibn Ishaq, 1955, 792