Sarvinokat (Bucerotidae) ovat lintuheimo, jonka lajit elävät trooppisessa ja subtrooppisessa Afrikassa ja Aasiassa. Niiden tunnuspiirteenä on pitkä, alas kaartuva nokka, jossa on usein kirkkaita värejä. Yläleuassa on myös usein erikoinen sarvimainen lisäke, josta koko heimo on saanut sekä tieteellisen että suomenkielisen nimensä. Erityispiirteenä on lisäksi lintujen kaksilohkoinen munuainen. Sarvinokat ovat myös ainoita lintulajeja, joilla ensimmäiset kaulanikamat (kannattajanikama ja kiertäjänikama) ovat sulautuneet yhteen. Nikamien sulautuminen tarjoaa todennäköisesti paremman tuen lintujen suurelle nokalle.[1]

Sarvinokat
Malabarintoko (Ocyceros griseus)
Malabarintoko (Ocyceros griseus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Bucerotiformes
Heimo: Sarvinokat
Bucerotidae
Rafinesque, 1815
Suvut
  • Katso teksti
Katso myös

  Sarvinokat Wikispeciesissä
  Sarvinokat Commonsissa

Useimpien sarvinokkien kirkkaimmat värit ovat niiden paljaana näkyvällä iholla ja nokassa, kuten tällä visayasinsarvinokalla.
Viikunoita syövä keisarisarvinokkanaaras.
Punanokkatokoja (Tockus erythrorhychus).
Etelänkalkkunasarvekas (sinertävän kaulan perusteella naaras) nielaisemassa heinäsirkkaa.
Trumpettisarvinokka
Filippiiniensarvinokkapari.

Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa

Bucerotidae-heimoon kuuluu lähes 60 nykyisin elävää lajia. Niiden levinneisyys ulottuu Saharan eteläpuolisesta Afrikasta trooppiseen Aasiaan ja Oseaniaan, Filippiineille ja Salomonsaarille. Useimmat sarvinokat elävät puissa, mutta sarvekkaiden ryhmään kuuluvat suurikokoiset lajit elävät maan pinnalla savanneilla. Afrikassa tavatuista yli 20 lajista enemmistö elää aukeilla savanneilla, ja loput tiheämmissä metsissä. Aasiassa pesivät sarvinokat sen sijaan ovat yhtä lukuun ottamatta metsissä eläviä lajeja.[2]

Ominaispiirteet muokkaa

Eri sarvinokkalajit ovat varsin erikokoisia, noin 100 gramman painoisista ja 30 cm:n pituisista lajeista yli kuuden kilon painoisiin ja 1,2 metrin pituisiin sarvekkaisiin.[2] Koiraat ovat säännönmukaisesti naaraita suurempia, vaikka sukupuolten suhteellisessa kokoerossa on lajien välillä huomattavia eroja. Sukupuolierot korostuvat tietyissä ruumiinosissa, kuten nokan ja siipien pituudessa.[2] Sarvinokkien lajeille tunnusomaisin piirre on suuri nokka, jota kannattavat voimakkaan kaulalihakset, sekä yhteensulautuneet kaulanikamat.[2]

Suuresta nokasta on hyötyä paitsi ravinnon hankinnassa, myös taisteluissa, sukimisessa ja pesän rakentamisessa. Sarvinokille erityinen ominaispiirre on yläleuassa oleva ontto rakenne, joka on joillakin lajeilla lähes huomaamaton, mutta toisilla lajeilla huomattavan suuri ja tukeva. Ontto rakenne antaa lintujen lauluäänelle hyvän kaikupohjan.[1] Naurusarvinokalla yläleuan rakenne ei kuitenkaan ole ontto, vaan se on täyteistä sarveisainetta. Koiraat käyttävät sitä ilmassa käytävissä keskinäisissä tappeluissa aseenaan.[3]

Sarvinokkien höyhenpeite on tavallisesti musta, harmaa, valkoinen tai ruskea, mutta värikkyyttä linnuille antaa yleensä kirkkaampi väritys nokassa ja kasvojen tai kaulan paljaalla iholla. Sarvinokkien näkö on binokulaarinen, vaikkakin suuri nokka rajoittaa niiden näkökenttää.[4] Silmien suojana ovat kookkaat silmäripset, joita lintu hyödyntää myös aurinkosuojana.

Sarvinokat ovat päivälintuja, jotka liikkuvat joko pareina tai pienissä perheparvissa. Suurempia parvia voi toisinaan muodostua pesimäkauden ulkopuolella. Linnut ovat yleensä melko kaikkiruokaisia, ja niiden ravinto koostuu pääosin hedelmistä, hyönteisistä ja muista pienistä eläimistä. Jotkut metsissä elävät lajit ovat erikoistuneet pelkkään kasvisruokavalioon.[2] Metsissä eläviä sarvinokkia pidetään tärkeinä siementen levittäjinä.[5] Jotkut sarvinokat puolustavat reviiriään ravinnon saannin turvaamiseksi.[1]

Sarvinokat ovat tavallisesti pariuskollisia, mutta osa lajeista pariutuu vaihtelevammin. Naaras munii yhdestä kuuteen munaa joko puussa tai maassa olevaan pesäkoloon.

Luokittelu muokkaa

Sarvinokkien heimoon luetaan 59 lajia:[6]

Lähteet muokkaa

  • Kemp, Alan C. & Woodcock, Martin (1995): The Hornbills: Bucerotiformes. Oxford University Press, Oxford, New York. ISBN 0-19-857729-X
  • Maclean, Gordon Lindsay & Roberts, Austin (1988): Roberts' Birds of Southern Africa (Revised Edition). Hyperion Books. ISBN 1853680370
  • Wallace, Alfred Russel (1863): The Bucerotidæ, or Hornbills. The Intellectual Observer' June 1863: 309–316.
  • Zimmerman, Dale A., Turner, Donald A., & Pearson, David J. (1999): Birds of Kenya and Northern Tanzania (Field Guide Edition). Princeton University Press. ISBN 0-691-01022-6
  • Gonzalez, J.-C. T., B.C. Sheldon, N.J. Collar & J.A. Tobias: A comprehensive molecular phylogeny for the hornbills (Aves: Bucerotidae). Mol. Phy. Evol., 2013, 7. vsk, s. 468-483. doi:10.1016/j.ympev.2013.02.012. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet muokkaa

  1. a b c Kemp, Alan (1991). in Forshaw, Joseph: Encyclopaedia of Animals: Birds. London: Merehurst Press, 149–151. ISBN 1-85391-186-0. 
  2. a b c d e Kemp, A. C. (2001). Family Bucocerotidae (Hornbills). Teoksessa: del Hoyo, J., Elliott, A. & Sargatal, J. Handbook of the Birds of the World. Volume 6, Mousebirds to Hornbills. Barcelona: Lynx Edicions. S. 436–487. ISBN 84-87334-30-X
  3. Kinnaird, Margret; Yok-Yok Hadiprakarsa & Preeda Thiensongrusamee (2003). "Aerial jousting by Helmeted Hornbills Rhinoplax vigil: observations from Indonesia and Thailand". Ibis 145 (3): 506–508. 
  4. Martin, Graham; Hendri C. Coetzee (2003). "Visual fields in hornbills: precision-grasping and sunshades". Ibis 146 (1): 18–26. 
  5. Holbrook, Kimberley; Thomas B. Smith and Britta D. Hardesty (2002). "Implications of long-distance movements of frugivorous rain forest hornbills". Ecography 25 (6): 745–749. 
  6. Gill, F. & Donsker, D.: Todies, motmots, bee-eaters, hoopoes, wood hoopoes & hornbills IOC World Bird List. Version 7.2. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa