Wikipedia

Santeri Mäkelä

suomalainen poliitikko

Aleksanteri (Santeri) Mäkelä (26. maaliskuuta 1870 Vimpeli – 1938 Neuvostoliitto) oli suomalainen toimittaja, kirjailija ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1910–1914 ja 1917–1918.[1] Vauraaseen talonpoikaisperheeseen syntynyt Mäkelä oli aluksi porvarillinen nuorisoseura-aktiivi, kunnes omaksui sosialismin ollessaan siirtolaisena Pohjois-Amerikassa. Eduskunnassa hänet tunnettiin puolueensa maatalousasiantuntijana. Sisällissodan jälkeen Mäkelä pakeni Neuvosto-Venäjälle, jossa hän työskenteli SKP:n palveluksessa ja loi myöhemmin uran vapaana kirjailijana. Mäkelää on luonnehdittu 1920–luvun Neuvostoliiton omaleimaisimmaksi suomenkieliseksi runoilijaksi, jolla oli vankka luottamus kommunistiseen yhteiskuntaan.[2] Mäkelän viimeisiä vaiheita ei tunneta, mutta hän kuoli Neuvosto-Karjalassa ilmeisesti vuonna 1938.

Santeri Mäkelä
Santeri Mäkelä vuonna 1910.
Santeri Mäkelä vuonna 1910.
Kansanedustaja
1.3.1910–1.2.1914
1.11.1917–16.5.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Vaasan itäinen
Henkilötiedot
Syntynyt26. maaliskuuta 1870
Vimpeli
Kuollut1938 (67–68 vuotta)
Neuvostoliitto
Ammatti maanviljelijä, toimittaja, kirjailija

Elämä

muokkaa

Nuoruus

muokkaa

Vimpelin Sääksjärven kylässä syntyneen Santeri Mäkelän vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Mäkelä (1835-1927) ja Vetelistä kotoisin ollut Kaisa Matilda Haukilahti (1834-1885).[3] Uskonnollisen perheen isä toimi kuudennusmiehenä ja kunnallisissa luottamustehtävissä. Mäkelä oli ainoa poika, joten hänen asemansa lähes 200 hehtaarin suuruisen kotitilan jatkajana oli turvattu.[2] Mäkelä kävi kansakoulun, jonka jälkeen hän harjoitti isänsä kannustamana itseopiskelua ja pestattiin 19-vuotiaana seurakunnan ylläpitämän kiertokoulun opettajaksi.[4] Vuonna 1890 Mäkelä perusti Santeri Alkion aloitteesta Sääksjärvelle Vimpelin ensimmäisen nuorisoseuran. Puuhamiehenä oli myös toinen myöhempi kansanedustaja Matti Latvala.[5] Mäkelä aloitti samalla kirjoittamisen laatimalla sanomalehtiin juttuja nuorisoseuratoiminnasta ja maaseudun elämästä.[6]

Pohjois-Amerikassa

muokkaa

Vuonna 1899 Mäkelä lähti siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Syynä on väitetty olleen kotitalon suuret velat, mutta todennäköisesti asiaan vaikutti myös seikkailunhalu.[6] Mäkelä työskenteli useita vuosia Michiganin rautamalmikaivoksissa, joiden hengenvaarallisissa olosuhteissa raataminen sai hänet kiinnostumaan työväenliikkeestä.[2] Mäkelästä tuli suosittu matkapuhuja amerikansuomalaisten keskuudessa, minkä ohella hän työskenteli Ironwoodissa ilmestyneen Vapaan Sanan toimittajana.[7][8] Mäkelän kirjoituksia julkaistiin myös Työmiehessä, ja hän ehti olemaan jonkin aikaa lehden vakituisena toimittajana ennen paluutaan Suomeen.[6][9]

Kansanedustajana

muokkaa

Syksyllä 1907 Mäkelä palasi kotimaahan ja perusti Sääksjärvelle Vimpelin ensimmäisen työväenyhdistyksen, jonka puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1909 saakka. Mäkelä oli myös puuhaamassa 1908 valmistunutta Sääksjärven työväentaloa.[7][10] Hän työskenteli sosialidemokraattien kiertävänä puhujana sekä Sorretun Voiman ja Vapaan Sanan toimittajana.[3] Mäkelä oli arvostettu vaikuttaja kotipitäjässään myös porvarien keskuudessa. Hän osallistui kuntakokouksiin ja hoiti useita luottamustoimia. Mäkelä valittiin eduskuntaan toisella yrittämällä vuonna 1910. Talonpoikaisen maaseutusosialismin edustajaksi profiloitunut Mäkelä keskittyi eduskuntatyössään maatalouskysymyksiin. Vuosina 1910-1911 hän puhui ahkerasti maattomien puolesta, mutta eduskuntatyöhön turhauduttuaan käytti kaksilla seuraavilla valtiopäivillä vain yhden puheenvuoron. Liiallinen alkoholinkäyttö johti lukuisiin poissaoloihin, minkä vuoksi Mäkelä sai varoituksen eduskuntaryhmältään. Piiritoimikunnassa hänen suksensa menivät usein ristiin enemmistön muodostaneiden Jyväskylän seudun teollisuuspaikkakuntien edustajien kanssa. Piirikokouksissa Mäkelää syytettiin vuoroin ”porvariksi”, ”anarkistiksi” ja ”maalaisliittolaiseksi”. Lopulta hän ilmoitti jättävänsä eduskunnan, eikä asettunut ehdolle vuosien 1913 ja 1916 vaaleissa.[6][7][11]

Sisällissota

muokkaa

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Mäkelä palasi eduskuntaan syksyn 1917 vaaleissa. Hän syytti puhjenneista levottomuuksista yksinomaan oikeistoa. Mäkelän mukaan sosialidemokraatit tarjosivat rauhaa, mutta porvarit eivät jättäneet työläisille muita vaihtoehtoja kuin suurlakon tai jopa vielä radikaalimmat keinot.[11] Yleislakon päätyttyä hän puhui toistuvasti rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Sääksjärvelle muodostettu työväen järjestyskaarti lopetti toimintansa jo vuodenvaihteessa Mäkelän kehotuksesta.[12] Joululoman aikana hän piti kuntakokouksessa myös suojeluskunnan perustamista vastustavan puheen.[2] Tammikuun alussa Mäkelä hyökkäsi eduskunnassa Lappajärven ratsukoulua ja Vimpelin sotakoulua vastaan syyttäen Svinhufvudin hallitusta kansan selän takana vehkeilystä.[11] Vaikka Mäkelä vastusti aseellista vallankumousta lähti hän sisällisodan käynnistyessä punaisten hallintoon. Mäkelä työskenteli kansanvaltuuskunnan maatalousasiain osastolla sekä Suomen Punaisen Kaartin agitaatio-osastolla. Hänen taustaansa hyödynnettiin myös valkoisen armeijan ytimen muodostaneille pohjalaisille talonpojille suunnatussa propagandassa.[2][13] Mäkelä laati muun muassa lentolehtisen, jossa esiteltiin kansanvaltuuskunnan maatalouspoliittisia tavoitteita ja suunnitelmia.[14] Kansanvaltuuskunnan siirryttyä sodan loppuvaiheessa Viipuriin hän ehdotti ensimmäisenä punapakolaisille tarkoitetun siirtokunnan perustamista Venäjälle.[15] Viipurin taistelun aikana Mäkelä pakeni Pietariin viimeisten kansanvaltuuskunnan jäsenten joukossa.lähde?

Neuvostoliitossa

muokkaa
 
Neuvostoliittolainen piirros Santeri Mäkelästä vuonna 1934.

Pietarissa Mäkelä toimi aluksi kaupunkiin majoittuneiden punapakolaisten muonituskomissaarina. Elokuun lopussa hän osallistui Moskovassa pidettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen. Myöhemmin syksyllä Mäkelä veti Pietarissa järjestettyjä puolueen agitaatiokursseja Yrjö Sirolan ja Aura Kiiskisen kanssa sekä työskenteli Vapaus-lehden aputoimittajana. Talven 1919 puoluekonferenssissa Mäkelä allekirjoitti niin sanotun Kommunistisen vaalilipun, vaikka sen vallankumouksellinen sisältö olikin ristiriidassa hänen omien näkemystensä kanssa. Vuosina 1919-1923 Mäkelä työskenteli opettajana Pietarin suomalaisessa työkoulussa, Toksovan kansanopistossa, Rääpyvän karjanhoitokoulussa ja Pietarin kansainvälisessä punaupseerikoulussa.[3][16][17] Mäkelän jäsenyys VKP(b):ssa raukesi rästiin jääneiden jäsenasioiden vuoksi 1923, mutta hän piti itseään jatkossakin bolshevikkina.[18]

Syyskuussa 1923 SKP lähetti Mäkelän ja SSTP:n entisen piirisihteerin Antti Ojalan maanalaiseen puoluetyöhön Suomeen. Mäkelän tehtäväksi annettiin lietsoa erimielisyyksiä Maalaisliiton sisällä muun muassa perustamalla talonpojille suunnattu vasemmistolainen lehti. Yritysten jäätyä tuloksettomiksi hän palasi Neuvostoliittoon heinäkuussa 1924.[19][20] Mäkelä jatkoi toimintaansa Lempaalan Mäntysaaressa sijainneesta SKP:n kurssikeskuksesta käsin kirjoittamalla kymmenittäin Suomeen suunnattuja lehtiartikkeleita, joita julkaistiin Työväenjärjestöjen Tiedonantajassa, Pohjan Voimassa ja Työn Äänessä.[21][22] Mäkelä arvosteli toistuvasti Maalaisliittoa, jonka hän katsoi suurmaanomistajien johtamana hylänneen talonpojan asian ja omaksuneen militarismin, jossa isänmaallisuuden mittana oli sotakiihko.[23] Mäkelä pystyi kirjoittamaan vapaasti, koska ei juurikaan ollut tekemisissä SKP:n Moskovassa toimineen puoluejohdon kanssa. Kominternin paatoksellisten fraasien sijaan hän käytti kohdeyleisölleen tuttuja kansanomaisia ja raamatullisia ilmaisuja, jotka tyyliltään muistuttivat vanhan työväenliikkeen agitaatiota.[21] Mäkelä julkaisi tekstinsä aluksi nimellä ”Pienviljelijä”, mutta vaihtoi 1924 nimimerkikseen ”Talonpoika”.[24]

Vuonna 1927 Mäkelä irtisanottiin SKP:n palkkalistoilta, kun Leningradin alueella toiminutta henkilökuntaa vähennettiin säästösyistä. Hän asettui Lempaalan Ryyppylässä toimineelle yhteistoimintatilalle jatkaen aluksi kirjoittamistaan suomalaisiin lehtiin, kunnes ryhtyi pian laatimaan tekstejä Neuvostoliiton suomenkielisiin julkaisuihin.[21] Mäkelä asui viimeiset vuotensa Neuvosto-Karjalassa, mutta hänen muuttonsa ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa. Joidenkin lähteiden mukaan Mäkelä vaikutti Karjalassa jo 1930-luvun alussa, kun taas toiset sanovat hänen siirtyneen seudulle vasta 1936.[25][26] SKP otti Mäkelään yhteyttä jälleen talvella 1937, kun Suomen Vallankumousliikkeen Tutkijakunta pyysi häneltä artikkelia Yrjö Sirolan muistokirjaan. Mäkelä kertoi olevansa yövahtina Kustannusliike Kirjan maatilalla Petroskoin lähellä ja valitti pientä palkkaansa, joka ei riittänyt ruokaan eikä vaatteisiin. Henkensä pitimiksi hän oli sepittänyt runoja ja lehtikirjoituksia. Mäkelän toimeentulo heikkeni entisestään samana syksynä, kun kaikki suomenkielinen julkaisutoiminta lakkautettiin.[18] Stalinin vainojen suomalaisuhreja tutkineen Eila Lahti-Argutinan mukaan Mäkelä asui viimeksi Petroskoissa työttömänä, mutta hänen kohtalonsa on epäselvä.[27] Raoul Palmgren kertoi Mäkelän kuolleen luonnollisesti vuonna 1938. Joidenkin väitteiden mukaan Mäkelä vangittiin ja teloitettiin tai hän kuoli Vienanmeren saarella sijainneella vankileirillä. Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja Viktor Tšehov kuitenkin mainitsi Mäkelän vuonna 1948 ilmestyneessä artikkelissaan, mikä ei olisi ollut mahdollista, jos hän olisi kuollut Stalinin vainojen uhrina.[3][28]

Kirjailijana

muokkaa
 
Santeri Mäkelän salanimellä kirjoittamaa näytelmää Isontalon Antti esitettiin Mustikkamaan näyttämöllä 1923.

Mäkelän Yhdysvalloissa julkaistu esikoisteos Linda (1904) on Suomen sotaan sijoittuva viihteellinen rakkaustarina torpparin pojasta ja sotaa pakenevasta tytöstä. Samana vuonna ilmestyi amerikansuomalaisia kaivosmiehiä kuvaava romaani Elämän ikuisessa yössä, jossa näkyvät jo selvästi sosialistiset vaikutteet. Mäkelä kirjoitti myös lehtirunoja sekä näytelmiä, joista suosituimpia olivat Kansan tuomio, Yhdennellätoista hetkellä ja Sosialisti, mutta yksikään niistä ei ole tiettävästi säilynyt. Suomeen palattuaan Mäkelä keskittyi kirjoittamaan maatalouskysymyksistä, jonka lisäksi hän laati erilaisia lehtitarinoita. Vuonna 1917 ilmestyi salanimellä Pentti Hellaanmaa kirjoitettu näytelmä Isontalon Antti. Puukkojunkkari Antti Isotalo kuvataan poikkeuksellisesti rahvaan puolustajana, joka muuttuu pahamaineiseksi häjyksi vasta vankilareissunsa jälkeen.[3]

Neuvostoliitossa Mäkelä laati aluksi runojensa ohella Suomeen suunnattuja maatalouspoliittisia kirjoituksia. Vuonna 1925 ilmestyivät kirjanen Kirjoituksia Pohjanmaan talonpojille sekä nuijasotaa käsittelevä sanomalehtitrilogia, joka sai innoituksensa Ilmajoella paljastetusta Ilkan patsaasta. Ensimmäinen osa Talonpoika tienhaarassa julkaistiin Työväenjärjestöjen Tiedonantajan lisäksi myös erillispainoksena, mutta Nuijasota ja Kapinoiva talonpoika ilmestyivät vain Pohjan Voimassa. Kirjoituksessaan Mäkelä haastaa sisällissodan voittajien esittämän tulkinnan nuijasodasta. Vierasta sortajaa vastaan käydyn sodan sijaan hän piti sitä luokkasotana, jossa vastakkain olivat köyhät talonpojat ja rikkaat aateliset.[23] Samana vuonna julkaistiin uskonnonvastainen kirja Jumalat ja jumalien palvelus[29] sekä kokoelma Kumouksen kuohuista, joka sisälsi myös Herman Laukkasen ja Valde Wikmanin runoja.[30] Vuosikymmenen lopusta lähtien Mäkelän tuotantoa ilmestyi Neuvostoliiton suomenkielisissä lehdissä kuten Kevätvyöry, Punainen Karjala, Punakantele, Rintama, Soihtu ja Vapaus.[3][21] Vuonna 1930 Mäkelä ja Ragnar Rusko toimittivat postuumisti julkaistun lentäjä Otto Kalvitsan päiväkirjan.[31]

Lukuisten kokoelmien ohella Mäkelän tuotantoa on julkaistu Tauno Saarelan vuonna 1997 ilmestyneessä elämäkerrassa Talonpoikainen sosialisti.[32] Mäkelän tunnetuin runo on 1920-luvun alussa kirjoitettu Mykille joukoille, joka poikkeaa hänen myöhemmästä neuvostoyhteiskunnan ylistyksestään.[3] Merkittävin lauluksi sävelletty runo on Kaivantomiehen laulu, joka tuli suosituksi amerikansuomalaisten kaivosmiesten keskuudessa vuosien 1913–1914 kaivoslakon aikana.[33] Sen ovat levyttäneet muun muassa Erkki Rankaviita ja Tallari sekä Sibelius-Akatemian Folk Big Band.[34][35]

Muuta

muokkaa

Vimpelin kunnankirjaston seinällä on kuvanveistäjä Ossi Somman vuonna 1981 valmistunut Mäkelän muistoreliefi Mykille joukoille.[36] Se siirrettiin kirjaston tiloihin vuonna 1996.[37] Vuosina 1995-1996 Ykspihlajan Työväen Näyttämö esitti Veikko Pohjosen käsikirjoittaman ja ohjaaman Santeri Mäkelä -rapsodian.[38] Kirjailija Pertti Kultalahti on julkaissut Mäkelän elämään pohjautuvan romaanitrilogian, joka ilmestyi vuosina 2011-2013.[39]

Perhe

muokkaa

Santeri Mäkelän puoliso oli Amalia Kultalahti (1879-1949), jonka kanssa hän avioitui 1895.[1] Mäkelän muutettua Neuvostoliittoon Amalia jäi lasten kanssa Suomeen. Heidän poikansa oli Karkkilan Työväen Näyttämön johtajana toiminut Aatos Mäkelä ja pojanpoikia näyttelijä Vesa Mäkelä sekä Kansan Sivistystyön Liiton pääsihteeri Isma Mäkelä.[40]

Teoksia

muokkaa
  • Linda : kertomus 1808–9 sodan ajoilta. Ironwood, Michigan: tuntematon, 1904.
  • Elämän ikuisessa yössä. Ironwood, Michigan: Ilmoittaja, 1904.
  • Talonpoika tienhaarassa : eräitä poliittisia ajatuksia. (Nimimerkillä ”Talonpoika”) Viipuri: tekijä, 1925.
  • Jumalat ja jumalien palvelus. Leningrad: Kirja, 1925.
  • Mies on vaimon pää : näytelmä 1:ssä näytöksessä. Leningrad: Kirja, 1927.
  • Kalvitsa, Otto; Mäkelä, Santeri (toim.); Rusko, Ragnar (toim.): Jäämerilentäjän päiväkirjasta. Leningrad: Kirja, 1930.

Kokoelmia

muokkaa
  • Lausuttavia runoja I. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1906.
  • Uusi työväen laulukirja. Hancock, Michigan: Työmies, 1910.
  • Mäkelä, Santeri; Laukkanen, Herman; Wikman, Valde: Kumouksen kuohuista : runoja. Leningrad: Kirja, 1925.
  • Savolainen, Yrjö (toim.): Miten meillä sotaa käytiin : lokakuuksi lapsille ja aikuisille. Leningrad: Kirja, 1927.
  • Ahmala, Hilkka (toim.): Käy eespäin : valikoima suomalaista työväenrunoutta. Helsinki: Tammi, 1957.
  • Summanen, Taisto; Mišin, Armas (toim.): Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu : Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. Petroskoi: Karjala, 1976.
  • Kalemaa, Kalevi (toim.): Käy eespäin : valikoima suomalaista työväenrunoutta. Helsinki: Tammi, 1977. ISBN 951-30-3674-X
  • Saunio, Ilpo; Tuovinen, Timo (toim.): Edestä aattehen : suomalaisia työväenlauluja 1890–1938. Helsinki: Tammi, 1978. ISBN 951-30-4214-6

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Norrena, Leevi: Talonpoika, pohjalainen – ja punainen : tutkimus Etelä-Pohjanmaan Järviseudun työväenliikkeestä vuoteen 1939. (Väitöskirja) Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1993. ISBN 951-8915-84-9
  • Kultalahti, Pertti: Kuilun partaalla. Kemi: Nordbooks, 2011. ISBN 978-952-5908-32-9
  • Kultalahti, Pertti: Pesänjakajat. Helsinki: Kesuura, 2012. ISBN 978-951-812-189-6
  • Kultalahti, Pertti: Lammas suden turkissa. Helsinki: Kesuura, 2013. ISBN 978-951-812-196-4
  • Lehto, Matti: Kansakunnan ja työväenliikkeen synty Vimpelissä. Kauhava: Järviseutu-Seura, 2021. ISBN 978-952-68286-3-3

Lähteet

muokkaa
  • Saarela, Tauno (toim.): Talonpoikainen sosialisti : Santeri Mäkelä poliittisena toimijana ja kirjailijana. (Väki Voimakas 9) Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 1997. ISBN 951-95276-6-4
  • Lehto, Matti: Kansakunnan ja työväenliikkeen synty Vimpelissä. (Pro gradu -tutkielma) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2020. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Santeri Mäkelä Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 20.5.2009.
  2. ↑ a b c d e Norrena, Leevi: Santeri Mäkelä – pohjalaisen talonpoikaisyhteisön järkyttäjä (vain tilaajille) 7.7.1996. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.12.2024.
  3. ↑ a b c d e f g Roininen, Aimo: Mäkelä, Santeri (1870–noin 1938) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 8.12.2024.
  4. ↑ Saarela 1997, s. 19.
  5. ↑ Lehto 2020, s. 35–36.
  6. ↑ a b c d Lehto 2020, s. 56–59.
  7. ↑ a b c Saarela 1997, s. 32–35.
  8. ↑ Kolehmainen, Juho Ilmari: Finnish Newspapers and Periodicals in Michigan (arkistoitu sivu) Michigan History Magazine. 1940. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 8.12.2024. (englanniksi)
  9. ↑ Hiltunen, Toivo: ”Työmiehen kymmenvuotisen elämän vaiheet”, Työmies kymmenvuotias : 1903–1913, s. 19. Hancock, Michigan: Työmies, 1913. Marxists Internet Archive (PDF).
  10. ↑ Lehto 2020, s. 49–51.
  11. ↑ a b c Lehto 2020, s. 59–62.
  12. ↑ Lehto 2020, s. 71.
  13. ↑ Saarela 1997, s. 35–36.
  14. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 298. Helsinki: Valtion painatuskeskus; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-860-079-1
  15. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 483.
  16. ↑ Saarela 1997, s. 55–57.
  17. ↑ Krekola, Joni: Stalinismin lyhyt kurssi : suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938, s. 55. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-864-4 Teoksen verkkoversio (PDF).
  18. ↑ a b Saarela 1997, s. 66–68.
  19. ↑ Saarela 1997, s. 57–60.
  20. ↑ Saarela, Tauno: Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930, s. 40. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-051-6 Teoksen verkkoversio (PDF).
  21. ↑ a b c d Saarela 1997, s. 63–66.
  22. ↑ Saarela 2008, s. 308.
  23. ↑ a b Saarela 1997, s. 60–63.
  24. ↑ Saarela 2008, s. 309.
  25. ↑ Huuska, Veikko: Pääministeri Edvard Gyllingin perhetuttu kertoo elämästä Petroskoissa 1931–1938 7.8.2019. Uusi Suomi Blogit. Viitattu 8.12.2024.
  26. ↑ Krjukov, Aleksei: Santeri Mäkelä. Inkeri, 2015, nro 1, s. 4. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 8.12.2024.
  27. ↑ Lahti-Argutina, Eila: Olimme joukko vieras vaan : venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, s. 347. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2001. ISBN 951-9266-72-0 Teoksen verkkoversio (PDF).
  28. ↑ Ylikangas, Mikko: Rivit suoriksi! Kaunokirjallisuuden poliittinen valvonta Neuvosto-Karjalassa 1917–1940, s. 421. Helsinki: Aleksanteri-instituutti, 2004. ISBN 952-10-2059-8
  29. ↑ Saarela 2008, s. 518.
  30. ↑ Uutta kirjallisuutta. Kommunisti, 15.10.1925, nro 10, s. 448. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.12.2024.
  31. ↑ Jäämerilentäjän päiväkirjasta. Punainen Karjala, 18.8.1935, nro 189, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 8.12.2024.
  32. ↑ Saarela 1997, s. 85–139.
  33. ↑ Tikkanen, Oren: Challenging Folk Icons – Rewriting Woody and Santeri Retrospection & Respect: 1913–1914 Mining/Labor Strike Symposium of 2014. 12.4.2014. Michigan Technological University. Viitattu 8.12.2024. (englanniksi)
  34. ↑ Haku | Kaivantomiehen laulu Fenno – Suomen Äänitearkisto ry:n levytietokanta 1901–1999. 2019. Suomen Äänitearkisto. Viitattu 8.12.2024.
  35. ↑ FBB: Sibelius-Akatemian Folk Big Band Suomen Kansanmusiikkiliitto. Viitattu 8.12.2024.
  36. ↑ Kautiainen-Hietala, Soile: Vimpelin kunnan omistama taide, s. 15. Vimpeli: Vimpelin kunta, 2018. Teoksen verkkoversio (PDF).
  37. ↑ Saarela, Tauno: ”Santeri Mäkelä Vimpelin markkinoilla”, Työväentukimus 1996, s. 43. Tampere: Työväen keskusmuseo, 1996. ISSN 0784-1272 Teoksen verkkoversio (PDF).
  38. ↑ Näytelmäluettelo 2024. Ykspihlajan Työväen Näyttämö. Viitattu 8.12.2024.
  39. ↑ Kultalahti, Pertti Kirjasampo. Viitattu 8.12.2024.
  40. ↑ Väntänen, Veikko: Kansansivistysmies ja humanisti Isma Mäkelä In Memoriam. Aikuiskasvatus, 2005, nro 4, s. 348. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 8.12.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Santeri Mäkelä
Sosialidemokraattien kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Santeri_Mäkelä&oldid=23137631”