Sanita Pušpure (s. 21. joulukuuta 1981 Riika, Latvia) on irlantilainen, Latviassa uransa aloittanut soudun maailmanmestari.[1][2]

Mitalit
Sanita Pušpure EM-kilpailuissa 2016.
Sanita Pušpure EM-kilpailuissa 2016.
Naisten soutu
Maa:  Irlanti
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Plovdiv 2018 yksikkö
Kultaa Kultaa Ottensheim 2019 yksikkö
Pronssia Pronssia Račice 2022 pariairokaksikko
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Luzern 2019 yksikkö
Kultaa Kultaa Poznań 2020 yksikkö
Pronssia Pronssia Belgrad 2014 yksikkö
Pronssia Pronssia Brandenburg 2016 yksikkö

Pušpure sijoittui maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 2011 pariairokaksikossa Lisa Dilleenin kanssa 12:nneksi.[1] Lontoon olympialaisissa 2012 Pušpure kilpaili yksikössä ja sijoittui 13:nneksi voitettuaan C-finaalin.[1][2] Vuonna 2014 hän saavutti yksikössä EM-pronssia ja sijoittui MM-kilpailuissa neljänneksi. Vuonna 2015 hän oli EM-kilpailuissa viides ja MM-kilpailuissa yhdestoista. Vuonna 2016 hän saavutti toistamiseen EM-pronssia[1] ja sijoittui Rio de Janeiron olympialaisissa 13:nneksi.[1][2]

Vuonna 2017 Pušpure sijoittui MM-kilpailujen yksikössä neljänneksi. Plovdivin MM-kilpailuissa 2018 hän voitti maailmanmestaruuden yli viiden sekunnin erolla Sveitsin Jeannine Gmeliniin. Seuraavana vuonna hän voitti Euroopan-mestaruuden Luzernissa ja maailmanmestaruuden Ottensheimissa. Vuonna 2020 hän voitti jälleen yksikön Euroopan-mestaruuden Poznańissa. Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän oli yksikössä kahdestoista. Hän saavutti pariairokaksikossa MM-pronssia Račiceissa 2022. Hän oli seuraavana vuonna EM-kilpailuissa pariairokaksikossa kuudes ja MM-kilpailuissa perämiehettömässä nelosessa yhdeksäs.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Sanita Puspure World Rowing. Arkistoitu 10.1.2021. Viitattu 13.11.2019. (englanniksi)
  2. a b c Sanita Pušpure Sports Reference. Arkistoitu 18.12.2012. Viitattu 8.12.2018. (englanniksi)