Sami Joukainen

suomalainen pesäpalloilija

Sami Joukainen (s. 23. toukokuuta 1973 Eskilstuna, Ruotsi[1]) on uransa lopettanut suomalainen pesäpalloilija. Joukainen edusti viimeksi kaudella 2017 Superpesiksessä pelannutta Kankaanpään Mailaa. Hänen roolinsa oli lyöjäjokeri.

Joukainen on Superpesiksen kaikkien aikojen eniten juoksuja lyönyt pelaaja ja johtaa myös kaikkien aikojen tehotilastoa. Itä-Länsi-ottelussa hän on pelannut 11 kertaa ja on voittanut kolme SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia.[2]

Pääsarjaura

muokkaa

Joukainen aloitti pääsarjauransa Riihimäen Pallonlyöjissä 1993–1994, ja on sen jälkeen edustanut Superpesiksessä Hyvinkään Tahkoa (1996–1997), Juvan Palloa (1998), Imatran Pallo-Veikkoja (2000), Puijon Pesistä (2002–2005), Kiteen Palloa (2006, 2016), Kouvolan Pallonlyöjiä (2007–2013) ja Joensuun Mailaa (2014–2015).[1][3][4] Ykköspesiksessä hän on pelannut Haminan Palloilijoissa 1995, kuopiolaisseura Kelta-Mustissa 1999 sekä Puijon Pesiksessä 2001.

Joukainen löi ensimmäisessä superpesisottelussaan syntymäpäivänään 23. toukokuuta 1993 yhden kunnarin ja neljä tavallista juoksua pelatessaan Riihimäen Pallonlyöjien riveissä Muhoksen Ponkilassa Muhoksen Pallo-Salamia vastaan.[5] [6]

Sami Joukainen oli jo kaudella 2009 Superpesiksen neljänneksi vanhin pelaaja. Hän on voittanut Superpesiksen lyöjäkuninkuuden neljästi kausilla 2003–2005 ja 2010. Hänen hallussaan oli kaudelta 2004 yhden kauden aikana lyötyjen juoksujen ennätys 6+97 juoksua.[7] Ennätyksen rikkoi Jukka-Pekka Vainionpää kaudella 2014.[8] Heinäkuussa 2013 Joukainen nousi Superpesiksen kaikkien aikojen lyöjäkuninkaaksi ohi Simo Eerikäisen[9] ja kesäkuussa 2016 myös kaikkien aikojen tehotilaston kärkeen ohi Simo Eerikäisen.

Joukainen sai kesäkuun alussa 2015 niskanikaman valtimotukoksen ja aivoinfarktin, joista kuitenkin toipui ja palasi pelaamaan kaudella 2016. [2]

Joukaisen kasvattajaseura on Hämeenlinnan Paukku.[3]

Saavutukset

muokkaa

Pelaajana

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Tammilehto, Teemu: Eerikäinen sai väistyä – Sami Joukainen on nyt kaikkien aikojen lyöjäkuningas yle.fi. 18.7.2013. Viitattu 19.7.2013.
  2. a b Pesäpallon historiankirjat uusiksi! Tehotilaston kaikkien aikojen kärkinimi vaihtui iltalehti.fi. Viitattu 11.7.2016. fi-FI
  3. a b http://www.pesis.fi/@Bin/16021383/Joukainen+Sami.xlsx (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Hakkarainen, Suvi: Aivoinfarktista toipuva Sami Joukainen siirtyy Kiteen Palloon 10.11.2015. Yle Urheilu. Viitattu 13.4.2016.
  5. Vihdoin löytyi syy infarkteille. Aamuposti, 13.11.2023, s. 8-10. (suomeksi)
  6. [https://www.pesistulokset.fi/ottelut/1010 Sunnuntai 23.5.1993 kello 16:04 Ponkila / Miesten Superpesis - Runkosarja] Superpesis. Viitattu 13.11.2023. (suomeksi)
  7. Miesten Superpesiksen vanhimmat pelaajat. Iltalehti/Urheilu, 2009, nro 7.7., s. 6.
  8. Parhaat lyöjät kausittain - Pesäpalloliitto pesis.fi. Arkistoitu 31.12.2017. Viitattu 13.4.2016.
  9. Sami Joukainen paketoi KPL-uransa kouvolanpallonlyojat.fi. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 28.9.2013.
  10. a b Pesäpallon SM-mitalistit Pesäpalloliitto. Arkistoitu 2.7.2018. Viitattu 14.4.2018.
  11. Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti. Viitattu 22.4.2018.
  12. Parhaat lyöjät kausittain Pesäpalloliitto. Arkistoitu 31.12.2017. Viitattu 13.4.2018.
  13. http://www.pesis.fi/pesapalloliitto/historia/parhaat-pelaajat-kausittain/vuoden_jokerit/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. http://www.pesis.fi/pesapalloliitto/historia/pelaajatilastot/kuukauden_pelaajat/ (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.