Samedan on kunta Itä-Sveitsissä, Graubündenin kantonissa. Samedanissa on runsaat 3 000 asukasta.[2] Samedan sijaitsee Tonavan alkujoen Innin varrella, Engadinin laaksossa. Kunta koostuu kahdesta erillisestä osasta; eteläinen alue on lähinnä vuoristoa ja siellä sijaitsee seudun ja koko kantonin korkein vuori Piz Bernina.

Samedan
Samedan lentokenttineen kaakosta nähtynä.
Samedan lentokenttineen kaakosta nähtynä.
vaakuna
vaakuna
Samedan sijaitsee Oberengadinissa.
Samedan sijaitsee Oberengadinissa.

Koordinaatit: 46°32′2″N, 9°52′23″E

Valtio Sveitsi
Kantoni Graubünden
Hallintoalue (Bezirk) Maloja
Hallintopiiri (Kreis) Oberengadin
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 113,83[1] km²
Korkeus 1 698 - 4 049 m
Väkiluku (joulukuu 2014) 3 014
 – Väestötiheys 26 as./km²









Kunnan pääkieli on saksa, sillä 43 % asukkaista puhui sitä pääkielenään vuonna 2000, mutta retoromaaninkielisten osuus on myös merkittävä (32 %).

Talous muokkaa

Matkailulla on Samedanissa pitkät perinteet: ensimmäinen hotelli rakennettiin 1830-luvulla, ensimmäinen golfkenttä avattiin vuonna 1893 ja Albulan rautatie yhdisti Samedanin pohjoiseen vuonna 1903.

Liikenne muokkaa

Samedan on Engadinin alueen liikenteen solmukohta. Innjoen varressa kulkeva päätie 27 (saks. Hauptstrasse) kulkee kunnan läpi. Myös Berninasolan ylittävän ja Italiaan kulkevan päätien 29 lähtöpiste on Samedanissa.

Samedanista on junayhteys muun muassa kantonin pääkaupunkiin Churiin, Celerinan kautta Sankt Moritziin, Pontresinan ja Berninasolan kautta Italian Tiranoon sekä Engadinin laakson itäosiin. Matkailujunat Glacier Express ja Bernina Express kulkevat Samedanin kautta.[3]

Samedanissa on Euroopan korkeimmalla sijaitseva (1 707 m mpy.) kansainvälinen lentokenttä, jonne on tilaus- ja yksityisliikennettä. [4]

Lähteet muokkaa

  • National map: swisstopo (Sveitsin valtion julkinen karttapalvelu) map.geo.admin.ch. Wabern: Bundesamt für Landestopografie swisstopo. Viitattu 25.3.2012. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (retoromaaniksi), (englanniksi)
  • Clavuot, Ottavio: Das Historische Lexikon der Schweiz (HLS) (Sveitsin historiallinen tietosanakirja, artikkeli nro D1542, Samedan) Bern: Stiftung HLS. Viitattu 31.3.2012. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi)

Viitteet muokkaa

  1. Arealstatistik Standard - Gemeindedaten nach 4 Hauptbereichen. (Excel) 5.11.2009. Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 31.3.2012. (saksaksi)
  2. Bilanz der ständigen Wohnbevölkerung (Total) nach Bezirken und Gemeinden. (Excel) Neuchâtel: Bundesamt für Statistik (BFS). Viitattu 25.10.2015. (saksaksi)
  3. Offizielles Kursbuch Aikataulut 144, 940 ja 960. Aikataulu 11.12.2011-8.12.2012. Ittigen, Bern, Sveitsi: Bundesamt für Verkehr (Sveitsin liikenneministeriö). Viitattu 31.3.2012. (saksaksi), (ranskaksi), (italiaksi), (retoromaaniksi)}, (englanniksi)
  4. Engadin Airportin sivut

Aiheesta muualla muokkaa