Salmela (Artjärvi)

kylä Orimattilassa Suomessa

Salmela on nykyisin Orimattilaan kuuluvan Artjärven pitäjän kuntakeskuksena toimineen Artjärven kirkonkylä -nimisen tilastollisen taajaman läntinen osa.lähde?

Salmelaan olivat keskittyneet palvelut, kuten kunnanvirastot, kirjasto, apteekki, terveyskeskusvastaanotto, puolet bensiiniasemista ja kaupoista sekä posti ja matkahuolto. Ravintolapalveluita Salmelassa edusti pizzeria. Kuntayhdistymisen jälkeen siellä on Osuuskauppa Hämeenmaan ABC-tankkauspaikka ja Sale. Postin SmartPost-pakettipalvelu on entisen Artjärven Säästöpankin aikaisemman kiinteistön alakerrassa itäpuolella, missä toimii Salmelantien varrella länsipuolella lounasravintola Bomonti.[1]

Artjärven kirjasto Kirsintupa on syksystä 2018 lähtien toiminut yksityinen julkinen kirjasto. Kuva elokuulta 2020.

Artjärven kunnan ja Orimattilan kaupungin yhdistyttyä Salmelasta suljettiin kunnantalo, koska hallinto hoidetaan Orimattilan keskustaajamasta kaupungintalolta, ja Artjärven kirjasto, jonka palveluita on korvattu Orimattilan kaupunginkirjaston kirjastoautolla.[2]

Salmelassa on Osuuskauppa Hämeenmaan Sale -elintarvikemyymälä ja ABC-liikenneasema liikennepolttonesteiden tankkausta varten sekä Artjärven VPK, joka on Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen sopimuspalokunta. Pizzerian pohjoispuolella on rakennus, missä on aamiaismajoitus pizzeriaa pitävän yrityksen toimintana.lähde?

Artjärven kirkonkylä sijaitsee Salmelasta itään päin. Siellä on Artjärven kirkko ja kaksi hautausmaata.lähde?

Lähteet muokkaa

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.