Salemin kirkko on Ruotsissa Salemin kunnassa sijaitseva kirkkorakennus.[1]

Salemin kirkko
Salem kyrka
Sijainti Salemin kunta
Kirkkokunta Ruotsin kirkko
Hiippakunta Strängnäsin hiippakunta
Seurakunta Salemin seurakunta
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Rakennustyöt aloitettiin 1100-luvulla. Siltä ajalta ovat kirkon torni ja osa runkohuoneen pohjoisseinästä. Vanhin kivikirkko oli pieni ja sillä on mahdollisesti ollut puinen edeltäjä, vaikkei siitä olekaan todisteita. 1200-luvulla rakennettiin sakaristo, seuraavien vuosisatojen aikana laajennettiin runkohuonetta. 1400-luvulla rakennettiin tiiliholvi.[1]

Kirkon alttari, jonka yläpuolella saarnastuoli

Kirkon kastemalja on punaharmaata hiekkakiveä ja peräisin 1100-luvulta. Krusifiksi on tehty 1200-luvulla. Alttarikaapin valmistivat luultavasti Herman Rode ja Johannes Stenrat Lyypekissä 1480-luvulla, ja seurakunta lahjoitti sen vuonna 1872 museoon.[1] Kirkossa on harvinainen alttrisaarnastuoli; jossa saarnastuoli on alttrin yläpuolella.Se on rakennettu kirkkoon 1809 tehdyn korjauksen yhteydessä.[2]

Kirkkomaa toimi hautauspaikkana 1900-luvun alkuun asti, jolloin perustettiin uusi Säbyhyn.[1]

Salemin ensimmäinen kirkko on ollut puukirkko ja Pyhän Botvidin legendan mukaan pyhitetty Pyhän Albanin muistolle. Botvid haudattiin legendan mukaan tähän kirkkoon, josta hänen arkkunsa siirrettiin 1129 valmistuneeseen Botkyrkan kirkkoon.[3][4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Salems kyrka Stockholms läns museum. Viitattu 10.5.2015. (ruotsiksi)
  2. Salems kyrka i Strängnäs stift hosserudkullen.se. Viitattu 22.3.2021. (ruotsiksi)
  3. Legenden om Sankt Botvid svenskakyrkan.se. Viitattu 15.3.3021. (ruotsiksi)
  4. Robert Bennet: Botkyrka kyrka, s. 10. Volym 161 av Sveriges kyrkor, konsthisorisk inventarium Södemanland band IVː1. Almqvist & Wiksell Stockholm, 1975. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Salemin kirkko.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Salems kyrka
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.