Sakari Matinlauri

suomalainen kuvanveistäjä

Sakari Matinlauri (s. 20. lokakuuta 1957 Liminka) on suomalainen kuvanveistäjä.[1]

Sakari Matinlauri
Henkilötiedot
Syntynyt20. lokakuuta 1957 (ikä 66)
Liminka, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala kuvanveistäjä

Henkilöhistoria muokkaa

Matinlauri opiskeli Limingan taidekoulussa vuosina 1976-1978 ja Lahden taideinstituutissa vuosina 1978-1982. Hän valmistui kuvanveistäjäksi Lahden taidekoulusta vuonna 1982.[1], taiteilijana Matinlauri debytoi Nuorten näyttelyssä vuonna 1980.[2] Taiteellisen työnsä ohella Matinlauri on opettanut kuvanveistoa Limingan taidekoulussa sekä plastista sommittelua Oulun ja Lapin yliopistoissa.[3]

Matinlauri on Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Oulun Taiteilijaseura -63 ry:n jäsen.[1] Hän asuu ja työskentelee Oulun Pikisaaressa.[4][5]

Taiteellinen tuotanto muokkaa

Matinlauri on yksi suomalaisista eturivin kuvanveistäjistä. Hänen teostensa aiheet lähtevät luonnosta ja klassisesta mytologiasta. Matinlaurin veistosten päämateriaali on puu, minkä lisäksi hän käyttää metallia ja paperia.[6] Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa näyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.[7][8] Matinlaurin teoksia löytyy muun muassa Oulun ammattikorkeakoulun, Sanomalehti Kalevan, Lahden evankelis-luterilaisen seurakunnan, Zwickaun kaupungin, Villa Carlos Pazin kaupungin, Pannon Pharma Pecsvaradin, Lahden taidemuseon ja Oulun taidemuseon kokoelmista.[9]

Julkiset teokset muokkaa

 
E. Y. Pehkosen muistomerkin reliefi.
  • Maaherra E. Y. Pehkosen muistomerkki, Liminka, 1982[10]
  • Lakeus, Lakeuden terveyskeskus, Liminka, 1985
  • Valkeus, Lahden evankelis-luterilainen seurakunta , 1984
  • Torso, Lahden taidemuseo, 1983
  • Torso, Oulun taidemuseo, 1989
  • Odyseus, Oulun ammattikorkeakoulu, 1999
  • Odysseus, Oulun ammattikorkeakoulu, 2000

Lähteet muokkaa

  1. a b c Sakari Matinlauri , henkilötiedot kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Suomen Kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli. Viitattu 8.2.2009.
  2. Sakari Matinlauri, taiteellinen työ tiivistelmä kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Suomen Kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli. Viitattu 8.2.2009.
  3. Sakari Matinlauri, taideopetus ja muu työ kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Suomen Kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli. Viitattu 8.2.2009.
  4. Sarrala, Hannu: Pohjoisen taidetta ja Halosten sukua taidemuseolla 21.1.2009. Pohjolan Sanomat. Viitattu 8.2.2009.
  5. Poussu, Jyrki: Pikisaari arthouse.oulu.net. Pikisaari-sivusto. Arkistoitu 30.10.2009. Viitattu 8.2.2009.
  6. Carlenius, Kirsti: Kuvanveistäjä Sakari Matinlaurin veistoksia Galleria Carreessa 2.5.-20.5.2007 (PDF) 25.4.2007. Galleria Carree. Viitattu 8.2.2009.
  7. Sakari Matinlauri, yksityisnäyttelyt, oma työ ja esitykset kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Suomen Kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli. Viitattu 8.2.2009.
  8. Sakari Matinlauri, kansainväliset näyttelyt ja esitykset kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Suomen Kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli. Viitattu 8.2.2009.
  9. Sakari Matinlauri, kokoelmat kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Suomen Kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli. Viitattu 8.2.2009.
  10. Suomen muistomerkit, Osa IV, Pohjanmaa, s. 43. Väriteos Henna Oy, 1996. ISBN 951-97134-3-3.

Aiheesta muualla muokkaa