Sakari Mäkelä (s. 1987 Kouvola) on suomalainen valokuvaaja, elokuvaaja ja mediatuottaja.[1]

Hänelle myönnettiin vuonna 2017 arvostettu Finnfoto-palkinto merkittävästä vaikutuksesta suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja valokuvauksen arvostuksen lisäämiseen.[2] Hän on toiminut Suomen Kameraseurojen Liiton nuorisovastaavana 2011-2016 ja varapuheenjohtajana 2013-2016.[3] Mäkelä on perustanut Suomen suurimman nuorille valokuvaajille tarkoitetun yhteisön Nuoret valokuvaajat.[2]

Mäkelä toteuttaa päätyönään mainoselokuvia, yritysvideoita ja musiikkivideoita media-alan yrityksessään White Cloud Productions. Hän työskenteli aiemmin kuvataiteen tuntiopettajana Järvenpään lukiossa aina vuoteen 2018 asti.[4]

Mäkelä on ohjannut lukuisia lyhytelokuvia, joista tunnetuimpia ovat Käpy (2010)[5] ja Niin myötä- kuin vastamäessä (2008).[6]

Hänet on palkittu mm. parhaan ohjauksen palkinnolla Makedonian kansainvälisillä elokuvajuhlilla vuonna 2009. Hänen teoksensa ovat lisäksi voittaneet neljä Filmi- ja videokuvaajien liiton harrastelyhytelokuvien suomenmestaruutta sekä kaksi independent-lyhytelokuvien maailmanmestaruuspronssia UNICA-filmifestivaaleilla Puolassa 2009 ja Sveitsissä 2010.[7]

Lisäksi hän on julkaissut omakustanteena runokirjan Niin kuin aamu rakastaa kastetta vuonna 2013.[8]

Lähteet muokkaa

  1. Photographer Sakari A. Mäkelä - Selected work Photographer Sakari A. Mäkelä. Viitattu 5.3.2018. (englanniksi)
  2. a b Nuoret valokuvaajat -yhteisön perustanut Sakari A. Mäkelä voitti Finnfoto-palkinnon Helsingin Sanomat. 17.3.2017. Viitattu 6.3.2018.
  3. Nuoriso | Suomen Kameraseurojen Liitto ry www.sksl.fi. Viitattu 6.3.2018.
  4. SAKARI MÄKELÄ KUVATAITEEN OPETTAJA JÄRVENPÄÄN LUKIO www.jykls.net. Viitattu 6.3.2018.
  5. ”Käpy”. Sakari Mäkelä (käsikirjoitus). 2010-04.
  6. ”For Better and Worse”. Sakari Mäkelä (käsikirjoitus). 2009-09.
  7. Sakari Mäkelän Käpy-elokuva palkittiin kolmantena Metropolia 2015. Viitattu 6.3.2018.
  8. Fennica