Saido Mohamed (s. 1974 Mogadishu, Somalia) on sairaanhoitaja ja vapaaehtoistyöntekijä, jonka Suomen Pakolaisapu valitsi Vuoden pakolaisnaiseksi vuonna 2011.[1]

Mohamed on toiminut Suomen Somalia-verkoston puheenjohtajana, Ihmisoikeusliitossa asiantuntijana sekä varavaltuutettuna Helsingissä.[2] Kesällä 2016 Mohamed siirtyi kokoomuksesta vihreisiin arvojen vuoksi. Myöhemmin syksyllä Mohamed perui kuntavaaliehdokkuutensa sisarensa saaman petostuomion jälkeen.[3]

Mohamedille on tärkeää maahanmuuttajien hyvinvoinnin edistäminen.[4] Hän kritisoi sitä, että pakolaisten yhteydessä ”puhutaan vaan negatiivisista asioista, kuten siitä että pakolaistaustaiset vain haluavat elää sossun rahoilla”.[5] Mohamedin mukaan asenteita ei muuteta tuomitsemalla. Ihmisen tuomitsemisen sijasta hän puhuu kulttuurista ja sen ongelmista.[6]

Mohamed sai toukokuussa 2018 syytteen törkeästä rahanpesusta ja toissijaisesti törkeästä kätkemisrikoksesta.[7] Syyttäjän mukaan hän oli nostanut pankkikortilla siskonsa tililtä tämän törkeällä petoksella Kansaneläkelaitokselta erehdyttämällä saamia lapsilisiä 1.6.2003–30.11.2013 yhteensä 44 231,99 euroa. Mohamed on ollut tietoinen varojen laittomasta alkuperästä. Oikeudenkäynti Helsingin käräjäoikeudessa pidettiin lokakuussa 2018[8], ja marraskuussa 2018 oikeus tuomitsi Mohamedin vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä rahanpesusta. Mohamedin on korvattava Kansaneläkelaitokselle vahingonkorvauksena 44 232 euroa, josta 36 005 euroa yhteisvastuullisesti siskonsa kanssa.[9] Oikeus piti rahanpesua törkeänä, koska teko oli jatkunut yli kymmenen vuoden ajan ja Saido Mohamed ei ollut lopettanut lapsilisien nostamista missään vaiheessa.[10] Hovioikeus muutti päätöksellään joulukuussa 2021 nimikkeeksi törkeän kätkemisrikoksen ja rahanpesun ja alensi ehdollisen rangaistuksen mitan yhdeksään kuukauteen.[11]

Lähteet

muokkaa
  1. Saido Mohamed on vuoden 2011 pakolaisnainen (Arkistokopio Internet Archivessa) 8.3.2011. Suomen Pakolaisapu. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 17.11.2016.
  2. Noona Bäckgren: Helsingin poliisi: Saido Mohamedin toimintaa aletaan tutkia törkeänä rahanpesuna. Helsingin Sanomat, 17.11.2016. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.11.2016.
  3. Elina Jämsen: Poliisi tutkii Saido Mohamedin toimintaa törkeänä rahanpesuna yle.fi. 17.11.2016. Viitattu 17.11.2016.
  4. Arvot saivat jättämään Kokoomuksen: Saido Mohamed siirtyy Vihreisiin 8.6.2016. Helsingin Vihreät. Viitattu 17.11.2016.
  5. Anni-Helena Leppälä: Vapaaehtoistyöllä vuoden pakolaisnaiseksi. Kansan Uutiset, 8.3.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.11.2016.
  6. Mari Karjalainen: Saido Mohamedin työnä on asenteiden muuttaminen – tulos rakentuu tiedosta eikä tunteesta yle.fi. 25.11.2015. Viitattu 18.5.2018.
  7. Vuoden pakolaisnainen sai syytteen törkeästä rahanpesusta – epäillään huijanneen kymmeniä tuhansia euroja Kelalta. Suomen Uutiset, 16.5.2018. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.5.2018.
  8. Syyttäjä vaatii vihreiden entiselle kuntapoliitikolle Saido Mohamedille 10 kuukauden ehdollista - ”Rahanpesua on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä” iltalehti.fi. Viitattu 16.10.2018.
  9. Entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed nosti ulkomailla asuneen siskonsa lapsilisiä vuosien ajan – Törkeästä rahanpesusta yli vuoden ehdollinen tuomio hs.fi. Viitattu 16.11.2018.
  10. Entinen kunnallispoliitikko Saido Mohamed tuomittiin törkeästä rahanpesusta ehdolliseen vankeuteen iltalehti.fi. Viitattu 16.11.2018.
  11. Autio, Sari: Ex-kuntapoliitikko Saido Mohamedin tuomio aleni hovioikeudessa Ilta-Sanomat. 1.12.2021. Viitattu 1.12.2021.