Avaa päävalikko
Kaksi saita
Taira Shinkenin käyttämä sai

Sai on vanha okinawalainen kobujutsu-ase. Sain syntyperä on kiistanalainen. Jotkin lähteet sanovat sen olevan alun perin riisinistutuskeppi, toiset sanovat sain alkuperän olevan japanilaisen feodaaliajan poliisin ase, jutte.

Sai on metallia. Perinteisesti sain keskiosa on pyöreäreunainen terävä piikki, ei terä. Joissain malleissa keskipiikki on kuusikulmainen. Leveät ja kaarelle taivutetut väistimet ovat tavallisesti symmetrisesti, mutta esimerkiksi japanilaisen karate ja kobujutsu opettaja Taira Shinkenin käyttämässä versiossa väistimet osoittivat eri suuntiin.

Joskus sain kaikki piikit teroitettiin tai sain keskipiikki litistettiin ja teroitettiin viiltäväksi teräksi. Sain sivupiikit voivat olla kaikki eteenpäin, tai toinen piikeistä voi osoittaa taakse käden suuntaan. Jos Saista otetaan toinen sivupiikeistä pois, tulee siitä jo edellä mainittu Jutte.

Saita käytettiin yleensä parina.

Sai on pistoase, mutta sen tylppää kahvanpäätä käytettiin myös lyömiseen.

Sitä käytettiin myös torjumaan teräaseita ja sen piikeillä pystyttiin lukitsemaan miekan terä kääntämällä saita pituusakselinsa ympäri. Sama tekniikka sopii myös vastustajan käden sidontaan esimerkiksi ranteen kohdalta vääntämällä. Tekniikka tuntuu ensikuulemalta ehkä oudolta, mutta samaan menetelmään soveltuvat miekan väistimet löytyvät yhtä lailla eurooppalaisista taistelumiekoista. Miekan torjuminen sailla sivulta voimakkaasti lyömällä saattoi kuitenkin olla tavallisempi ja turvallisempi tapa torjua isku.

Sai voitiin myös heittää vastustajaa kohti.

MuutaMuokkaa

Populaarikulttuurissa sai-miekkoja ovat käyttäneet muun muassa:

Kobujutsun aseet
eikuhanbōkamanunchakusurujinsaitanbotantōtekkōtinbe ja rochintonfa
Tämä aseisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.