Sahanmäki

Hyvinkään kaupunginosa

Sahanmäki on kaupunginosa Hyvinkäällä. Etäisyys kaupungin keskustaan on noin kilometri ja kaupunginosa rajoittuu lännessä Helsinki–Riihimäki-rataan, etelässä Hyvinkään keskustaan, idässä Hyvinkään lentokenttään ja pohjoisessa teollisuusalueeseen.

Sahanmäki
Niinistönkatu kulkee Sahanmäen teollisuusalueen halki.
Niinistönkatu kulkee Sahanmäen teollisuusalueen halki.
Kaupunki Hyvinkää
Kaupunginosa nro 9
Postinumero(t) 05800

Pientalovaltaisessa Sahanmäessä on paikallisesti merkittävä yrityskeskittymä, jossa toimivat muun muassa Onninen ja Reka Kaapeli. Vuoteen 2018 asti Sahanmäessä toimi myös VR Hyvinkään konepaja, jonne sulkemisen jälkeen sijoitettiin Transvalin logistiikkakeskus. Kaupunginosan palveluihin kuuluvat muun muassa kaksi lähikauppaa, palvelukeskus ja Hyvinkään ammattioppilaitos. Karankadulla sijaitsee Hyvinkään ensimmäinen vesitorni. Sotien jälkeen Sahanmäkeen asutettiin karjalaisia evakoita, joiden muistoksi Sahanmäenpuistoon on pystytetty Terho Sakin suunnittelema muistokivi.[1] Sahanmäessä sijaitsee myös Surujen puisto, jossa on Oiva Hurmeen suunnittelema muistomerkki Sahanmäessä vuonna 1918 sisällissodassa teloitetuille 147 punaiselle.[2]

Sahanmäen ja Hyvinkään rautatieaseman välillä liikennöivät paikallisliikenteen bussilinjat 2, 2A ja 2B.[3]

Sahanmäen kaupunginosan nimi juontuu alueella vuosina 1908–1909 toimineesta Niilo Ahlgrenin sahasta.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Mustonen, Samppa: Sahanmäki hyvinkaakuvat.com. Viitattu 4.12.2016.
  2. 1918 TELOITETTUJEN PUNAISTEN MUISTOMERKKI 2015. Hyvinkää. Arkistoitu 30.6.2016. Viitattu 9.12.2016.
  3. Paikallisliikenteellä pääsee Hyvinkäällä 2016. Hyvinkään Liikenne. Viitattu 4.12.2016.
  4. Sahanmäen teollisuusalue 2017. hyvinkaa.fi. Viitattu 4.7.2018.