Wikipedia

Sachsenhausenin keskitysleiri

museo Saksassa

Sachsenhausen oli Berliinin lähistöllä Oranienburgissa toiminut natsien keskitysleiri ja myöhemmin neuvostoliittolaisten ylläpitämä vankileiri. Nykyisin alueella toimii keskitysleirimuseo.

Arbeit macht frei Sachsenhausenin pääportissa.

1933–1934 – SA-joukkojen Oranienburgin keskitysleiri muokkaa

 
Uusien vankien erä SA:n tarkastuksessa 1933.

Sachsenhausen sai alkunsa 21. maaliskuuta 1933, vain pari kuukautta natsien valtaantulon jälkeen, kun SA-joukot perustivat keskitysleirin Oranienburgin keskustassa sijaitsevalle tyhjälle tehdasalueelle. Aikaisemmin paikalla oli sijainnut olutpanimo. SA-joukot toivat leirille lähinnä berliiniläisiä ”poliittisesti epäilyttäviä” henkilöitä, kuten natseja vastustaneita poliitikkoja, radio- ja lehtitoimittajia, kirjailijoita, kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja. Leirillä oli jo myös juutalaisia. Oranienburgin keskitysleiri ei ollut vielä tuhoamisleiri. Tosin jo tuolloin vankeja pidettiin nälässä ja heitä kohdeltiin epäinhimillisesti. Vartijoiden väkivallan uhreina kuoli ainakin 16 vankia.

Oranienburgin leirin sijainti oli keskitysleiriksi hyvin julkisella paikalla. Paljon käytetty tie pohjoisesta Berliiniin kulki leirin vierestä. Aidat olivat matalat, joten ohikulkija saattoi hyvinkin jäädä tarkkailemaan leirin elämää. Lisäksi vankeja vietiin ulkopuolelle töihin ja heistä joitakin pääsi pakenemaan. Karanneet vangit levittivät leiristä tietoa ulkomailla, mutta heidän paljastuksiinsa ei juuri reagoitu. Lisäksi propagandaministeriö kuvasi leiristä leppoisan ”dokumenttielokuvan” hälventääkseen epäluuloja kotimaassa ja ulkomailla.

Vuonna 1934 SA-joukot muuttuivat vainoajista vainotuiksi pitkien puukkojen yönä. SS-kenraali Theodor Eicke miehineen valtasi ja sulki leirin ja lähetti vangit Lichtenbergin leirille. Oranienburgin leiri jätettiin tyhjäksi varaleiriksi, joka otettaisiin tarpeen vaatiessa käyttöön. Varaleiriä ei tarvittu, vaan kaupunkiin rakennettiin uusi SS:n hallitsema keskitysleiri Sachsenhausenin kaupunginosaan.

1936–1945 – SS:n Sachsenhausen muokkaa

 
Sachsenhausenin portti, "A-torni"
 
Osa kenkien testausrataa, jota Schuhläuferkommando kulki. (kuva 2005)
 
Teloituspylväitä, joihin ammuttavat vangit sidottiin, sellaisina kuin ne tänäkin päivänä ovat. Pylväät olivat sitä varten, että niihin saatiin ripustettua vangit käsistään, jotka oli sidottu selän taakse.
 
Venäläisiä sotavankeja 1941.
 
Vankeja pakkotyössä rakentamassa rautatietä 1940.

Kesä 1936 Oranienburgissa oli lämmin, jopa kuuma varsinkin Emslandin keskitysleiriltä tuoduille vangeille. Heidän tehtävänään oli rakentaa kokonaan uusi ja moderni mallileiri SS:n omien arkkitehtien suunnitelmien mukaan. Uuden leirin tuli olla alistava jo pelkän ulkonäkönsä puolesta. Leiri oli kolmion muotoinen, jonka rakennuksien rivistöt muodostivat sisäänkäyntiä ”A-tornia” kohti osoittavia kehiä. Monien muiden keskitysleirien tavoin A-tornin portissa luki motto: ”Arbeit macht frei” - Työ vapauttaa. Sachsenhausen oli merkittävä leiri myös siksi, että siellä toimi kaikkien Saksan valtakunnan keskitysleirien keskushallinto. Useiden vuosien ajan siellä työskenteli SS-Hauptsturmführer Rudolf Höss, joka myöhemmin toimi Auschwitzin keskitysleirin päällikkönä.[1]

SS:n johtaman Sachsenhausenin toiminta-aikana keskitysleirillä oli vangittuna yli 200 000 ihmistä. Kuten SA-joukkojen Oranienburg-leirissä ensimmäiset vangit kuuluivat kansallissosialistien vastustajiin, joita seurasivat juutalaiset ja muut rodullisesti ala-arvoisiksi luetellut.[2] Toisen maailmansodan syttymisestä lähtien Sachsenhauseniin tuotiin vankeja Saksan vaikutuspiiriin kuuluneista maista. Rodullisten ja poliittisten vankien lisäksi sinne vietiin myös sotavankeja sekä itä- että länsirintamalta.

Yksi Sachsenhausenin erityispiirteistä oli “Schuhläuferkommando”, kenkien testausyksikkö. Tämän vangeista koostuneen yksikön tehtävänä oli kävellä ja juosta päivät läpeensä erityisesti suunnitellulla eri materiaaleista koostuvalla radalla testaten sotilaskäyttöön suunniteltuja kenkiä. Alun perin matka oli noin 26 kilometriä päivittäin, mutta myöhemmin matka nostettiin 40 kilometriin. Vankien piti kantaa päällään täyttä kenttävarustusta, jotta olosuhteet olisivat olleet mahdollisimman pitkälle sotaa vastaavat.

Vaikka Sachsenhausen luokitellaan ensisijaisesti työleiriksi, siellä murhattiin kymmeniä tuhansia ihmisiä.[1] Esimerkiksi vuonna 1941 yli 12 000 venäläistä sotavankia ja juutalaista murhattiin testattaessa joukkotuhoamiseen tarkoitettuja kaasutusautoja. Uhrit kuolivat tauteihin, hoidon puutteeseen, nälkään, väsymiseen, kylmään, joukkoteloituksiin, pahoinpitelyihin ja vuodesta 1942 lähtien heitä tapettiin myös kaasukammiossa, joka oli sijoitettu A-tornia mukaillen nimettyyn rakennukseen Asema Z. Sen nimellä viitattiin aakkoston viimeiseen kirjaimeen, joka tarkoitti vankien viimeistä rakennusta keskitysleirillä. Natsit yrittivät piilottaa todisteita massamurhasta läheiseen kanavaan, kuitenkin vielä neuvostojoukkojen saapuessa paikalle, löydettiin tonneja tuhkaa ja luita.

Operaatio Bernhard muokkaa

Himmlerin käskystä SS-Sturmbannführer Bernhard Krüger perusti Sachsenhausenin vangeista rahanväärennösyksikön, jota myöhemmin täydennettiin muilta leireiltä tuoduilla vangeilta. Vangit valmistivat lähes täydellisesti väärennettyjä 5, 10, 20, ja 50 punnan seteleitä lähes yhdeksän miljoonaa kappaletta. Leirillä painetun rahan arvo oli yhteensä 134 610 810 puntaa. Operaatio Bernhardin tarkoitus oli horjuttaa Yhdistyneen kuningaskunnan taloutta kasvattamalla maan inflaatiota. Rahat aiottiin pudottaa lentokoneista Britannian yllä, mutta suunnitelmasta luovuttiin sen epävarmuuden vuoksi. Raha käytettiin sen sijaan strategisten tarvikkeiden hankkimiseen ulkomailta sekä Saksan ulkopuolella toimivien agenttien palkkioihin.

Vuoden 1945 alussa yksikkö keskittyi Yhdysvaltain dollareihin, mutta ei ehtinyt valmistaa yhtään kokonaista seteliä, ennen kuin RSHA keskeytti hankkeen. Vihollisen edettyä Saksan maaperälle väärennysyksikköä siirreltiin muille leireille ennen sodan loppua. Yksikkö vapautui vihdoin 6. toukokuuta 1945, kun yhdysvaltalaiset joukot vapauttivat Ebenseen alaleirin.

Itävaltalainen, vuoden 2007 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon voittanut Väärentäjä on filmatisointi operaatio Bernhardista.

Sota loppuu muokkaa

Vuoden 1945 alussa Sachsenhausenissa oli noin 58 000 vankia ja sitä ympäröivillä alaleireillä yli 20 000 lisää. Kun puna-armeija tavoitti Oder-joen helmikuussa, leirin komendantti komensi vangit evakuoitaviksi. Heikot sekä vaarallisiksi luokitellut vangit, kuten venäläis- ja brittiupseerit ammuttiin. Seuranneina viikkoina SS siirsi tuhansia vankeja muille keskitysleireille Mauthauseniin ja Bergen-Belseniin. Huhtikuun 21. päivänä leirillä oli jäljellä 38 000 vankia. Näistä 33 000 jaettiin 500 vangin yksiköihin, jotka sitten komennettiin marssimaan luoteeseen. Sodan viimeisien päivien kuolonmarsseilla vilu, nälkä, uupumus sekä SS:n väkivalta tappoivat monia. Vihdoin 29. huhtikuuta SS-vartijat pakenivat ja loput vangeista kohtasivat Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton armeijan joukkoja. Leirille jääneistä noin 3 000 vangista 300 kuoli vapautusta seuranneina viikkoina vankeusaikanansa kokemiensa rasitusten vuoksi.

1945–1950 – Puna-armeijan erikoisleiri muokkaa

 
Erikoisleiri nro 7:lle omistettu museo.

Heti voitonjuhlan jälkeen puna-armeija aloitti kymmenen erikoisleirin rakentamisen valloitetuille alueille (NKVD:n erikoisleirit). Elokuussa 1945 Sachsenhausenista tuli Erikoisleiri nro 7 ja kesäkuusta 1948 lähtien Erikoisleiri nro 1. Leirille koottiin vangittujen natsien, erityisesti natsipuolueen jäsenien lisäksi myös maanpettureina pidettyjä puna-armeijan sotilaita. Esimerkiksi natsien aikana Sachsenhausenissa pidetyt venäläiset sotavangit joutuivat nyt samaan paikkaan omiensa vangitsemina.

Erikoisleiri nro 7 oli eristetty ulkomaailmasta täydellisesti. Vangit eivät saaneet tietää omaisistaan, eivätkä omaiset vangeista. Leiri oli tarkoitettu kovennettuun vapausrangaistukseen ja siellä harjoitettiin myös jonkin verran kommunistista uudelleenkasvatusta. Vangit eivät joutuneet tekemään kovaa pakkotyötä eikä heitä ollut tarkoitus tuhota, eivätkä vartijat käyttäytyneet väkivaltaisesti. Siitä huolimatta erikoisleirillä tämän toiminnan aikana vangitusta 60 000 ihmisestä 12 000 kuoli kammottavien vankilaolojen vuoksi nälkään, tauteihin ja hoidon puutteeseen kunnes vuonna 1950 erikoisleiri lakkautettiin ja vangit vapautettiin.

Nykyhetki – muistomerkki ja museo muokkaa

Leiri oli pitkään joko tyhjillään tai tilapäisessä sotilaskäytössä. Ajoittain alueen rakennuksia myös purettiin ja osia tuhottiin räjäyttämällä, kuten Asema Z. Vuonna 1961 leiristä tehtiin kansallinen muistomerkki ja taiteilija Fritz Cremer pystytti sinne veistoksensa Die Anklagende, Syytös. Vuodesta 1993 alueella on toiminut keskitysleirimuseo.

 
Stalinin poika Jakov Džugašvili kuoli leirillä 1943.

Vankeja

Leirillä kuolleita

Sachsenhausen:

Erikoisleiri nro 7:

Vartijoita ja esikunnan jäseniä

Komendantit

SA

SS

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Benz, Wolfgang: Holokausti, s. 32, 120. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-075-9.
  2. ↑ Soren Prien (päätoim.): Kolmas valtakunta, s. 36, 113. Teossarja Historian käännekohtia, osa 1. Reklametryk, Tanska: Bonnier, 2011. ISBN 978-82-535-3199-1.

Lähteet muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sachsenhausenin_keskitysleiri&oldid=20112901”