Saariston rengastie

tie- ja reittihanke Varsinais-Suomessa
(Ohjattu sivulta Saariston Rengastie)

Saariston Rengastie on Merenkulkulaitoksen vuonna 1996 käynnistämä hanke, jonka tarkoituksena on edistää Lounais-Suomen saariston pohjois- ja keskiosien matkailua sekä parantaa saariston sisäisiä ja mantereen välisiä yhteyksiä ja saavutettavuutta. Rengastie koostuu sekä yleisen tieverkon osuuksista että niitä yhdistävistä yhteysalus- ja lossiyhteyksistä. Reitillä on yhteensä pituutta 160–190 kilometriä yleisiä teitä, minkä lisäksi vesistöjen ylityksiä on kaikkiaan noin 30–50 kilometriä. Vuosittain reitillä liikkuu noin 20 000 matkailijaa. Rengastie on mahdollista kulkea kokonaisuudessaan ainoastaan toukokuusta syyskuuhun, jolloin M/S Antonia liikennöi Iniön ja Mossalan välillä. Muina aikoina reitin voi kulkea Houtskarin Mossalaan tai Iniön Daleniin asti.

Saariston Rengastie
Saariston rengastie
Skärgårdens ringväg
Kartta
Kartta
Maa  Suomi
Pituus 223 km
Alkupiste Turku
Reitti Kaarina (12 km)
Parainen (22 km)
Kustavi (143 km)
Taivassalo (152 km)
Naantali (208 km)
Päätepiste Turku (223 km)
Muodostettu 1996
Lautta-alus L/A Merituuli saapumassa Houtskarin lauttarantaan.

Rengastietä markkinoidaan pyöräilymatkailukohteena, mutta matkalla on vain vähän pyöräteitä[1]. Pyöräilijät moittivat ajoradalla ajamista ja muun liikenteen vilkkautta[1]. Joidenkin mukaan pyöräilijät ovat kapeilla teillä suorastaan hengenvaarassa[1].

Rengastien reitti ja lauttavälit muokkaa

 
L/A Prostvik 1 Korppoon puoleisella lauttarannalla.

Saariston rengastie kulkee Turun, Kaarinan, Paraisten, Kustavin, Taivassalon, Maskun ja Naantalin kuntien alueella. Reitillä on yhteensä neljä lauttaa: kolme lossia ja yksi yhteysalus (kaksi jos mennään Velkuan reittiä).

Rengastie on auki ainoastaan kesäisin, jolloin maksullinen yhteysalus m/s Antonia liikennöi kesäkuukausina Houtskarin Mossalan ja Iniön Dalenin väliä. Antonia liikennöi 14.5. – 29.8.2021.

Suomen lauttaliikenteestä vastaava Varsinais-Suomen Ely-keskus julkaisi toukokuussa 2014 Lautta.net -palvelun, johon kuuluu Rengastien reittiopas[2]. Lauttaliikenteen hoidosta vastaa Finferries kaikilla muilla lauttapaikoilla, paitsi Skagenissa. Skagenin lossista vastaa Kymen Saaristoliikenne Oy.

Liikennöintiväli Alus Matkan kesto
Parainen–Nauvo L/A Elektra, L/A Sterna, L/A Falco 10 min
Nauvo–Korppoo L/A Prostvik 1, L/A Nagu 2 5 min
Korppoo–Houtskari L/A Stella, L/A Mergus 25 min
Roslax – Kivimo (Houtskari) Kivimon lossi 5 min
Björkö – Mossala (Houtskari) Mossalan lossi 5 min
Houtskari–Iniö m/s Antonia 50 min
Skagen – Jumo (Iniö) m/l Vikare 5 min
Iniö–Kustavi m/s Aura 25 min

Pieni Rengastie muokkaa

Liikennöintiväli Alus Matkan kesto
Airismaa – Aasla (Rymättylä) Hämmärönsalmen lossi 5 min
Hanka–Nauvo m/s Östern 1 tunti
Nauvo–Parainen L/A Elektra, L/A Sterna, L/A Falco 10 min

Matkailunähtävyydet muokkaa

 
Kuusiston linnan raunioita.
 
Borgbergin näkötorni Houtskarissa.
 
Iniön kirkko.

Matkailunähtävyyksiä Saariston rengastien varrella ovat[3]:

Turku muokkaa

Kaarina muokkaa

Parainen muokkaa

Nauvo muokkaa

Korppoo muokkaa

Houtskari muokkaa

Houtskari edustaa rengastien läntisintä aluetta. Houtskariin tullaan joko etelän puolelta Kittuis-nimiseen kylään tai pohjoista reittiä Mossala-nimiseen saareen. Eteläreitti on pääliikennöintiväylä Korppoon Galtbyhyn, josta matka jatkuu Nauvon ja Paraisten kautta mantereelle. Eteläreitti on avoinna vuoden ympäri ja on ilmainen. Pohjoisreitti on liikennöinnissä ainoastaan kesällä ja syksyllä erikseen mainittuina aikoina. Päätuloväylien välissä liikennöi vuoden ympäri kaksi lauttaa Mossalan ja Kivimon välillä sekä Kivimon ja pääsaaren välillä.

Houtskarissa on majoitusmahdollisuuksia siten, että osa on rengastien varrella tai sen välittömässä läheisyydessä. Näitä ovat muun muassa Kittuis-Camping ja Mossala Camping. Muita majoituspaikkoja edustaa Saaristokoulu Näsbyn kylässä sekä kesäisin huipputason ravintolanakin toimiva Hyppeis värdhus Hypeisissä.

Näsbyn kylässä toimii myös Näsbyn vierasvenesatama Skagen palveluineen. Vierasvenesataman välittömässä läheisyydessä toimii myös Houtskarin saaristolaismuseo, jossa voi tutustua muun muassa vanhaan vene- ja venemoottorikantaan. Samassa kylässä toimii myös kauppa, jonka aukioloajat ovat kesäisin pidennettyjä.

Iniö muokkaa

Taivassalo muokkaa

Masku muokkaa

Naantali muokkaa

Velkua muokkaa

Rymättylä muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa