Saara Jantunen (s. 1980[1] Hamina[2]) on suomalainen sotatieteiden tohtori, joka on vuodesta 2014 lähtien työskennellyt Suomen puolustusvoimien palveluksessa informaatiosodankäynnin asiantuntijana.[3][4] Jantunen on opiskellut englantilaista filologiaa Groningenin yliopistossa Hollannissa sekä Helsingin yliopistossa.[5] Jantusen väitöskirja tarkasteli ideologian ilmenemismuotoja Yhdysvaltain strategisessa kommunikaatiossa.[6] Ennen uraa puolustusvoimissa Jantunen työskenteli englannin opettajana 2008 – 2013.[4]

Jantunen on kirjoittanut kirjan Infosota (Otava, 2015), jossa hän käsittelee aihetta erityisestä Venäjän kannalta.

Vuonna 2017 Suomen tasavallan presidentti palkitsi Jantusen työstään 4. luokan vapaudenristillä.[7]

Saara Jantunen on Elisabeth Rehniin liittyvän ajatushautomon, Elisabeth Rehn Bank of Ideas:in, toinen perustajajäsen.

Oikeusjuttu muokkaa

Juha Molari tuomittiin Jantuseen kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja maksamaan Jantuselle 12 923,64 euroa korvauksia ja 17 478,81 euroa oikeudenkäyntikuluja. Molari oli esittänyt nettikirjoituksissa Jantusesta valheellisia tietoja ja vihjailuja sekä muulla tavalla halventanut Jantusta. Kirjoitukset olivat levinneet laajalti ja olivat olleet tarkoituksellisesti Jantusta loukkaavia aiheuttaen hänelle suurta kärsimystä.[8]

Yksityiselämä muokkaa

Jantunen asuu Helsingissä. Hän on suorittanut vapaaehtoisen varusmiespalveluksen 2004 – 2005 ja on sotilasarvoltaan kersantti.[4]

Lähteet muokkaa

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.