Saara Forsius

suomalainen poliitikko

Saara Margareta Elisabet Forsius (o.s. Hiidenheimo, vuoteen 1906 Törnström; 27. maaliskuuta 1902 Vihti5. elokuuta 1988 Lahti) oli suomalainen agronomi, nuorisokasvattaja, pankinjohtaja ja kansanedustaja.

Saara Forsius.

Forsius opiskeli Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ja valmistui vuonna 1927 sekä agronomiksi että maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi. Hän meni seuraavana vuonna naimisiin Vihdin Säästöpankin toimitusjohtajan Eiler Forsiuksen kanssa. Liitosta syntyi kaksi poikaa vuonna 1929 ja 1931.

Vuosina 1931–1937 Forsius toimi Vihdin yhteiskoulussa luonnonhistorian, maantieteen, terveysopin ja voimistelun opettajana. Samoina vuosina hän osallistui Vihdissä Kansallisen Kokoomuspuolueen ja Lotta Svärd -järjestön sekä Isänmaallisen kansanliikkeen paikallisosastojen toimintaan. Lotta Svärd -järjestön lakkauttamisen 1944 jälkeen Forsius toimi vuosina 1945–1947 Maatalouskerholiiton (myöh. 4H-järjestö) palveluksessa Nuorten Sarka -lehden ja Maatalouskerhoneuvoja-lehden toimitussihteerinä.

Saara Forsius oli Vihdissä kunnallisvaalien ehdokkaana Kokoomuspuolueen listoilla vuonna 1947. Seuraavan vuoden alussa hän tuli valituksi valtuustoon ja toimi siellä vuoteen 1972 saakka.

Saara Forsius nimitettiin Vihdin Säästöpankin toimitusjohtajaksi aviomiehensä kuoleman jälkeen vuonna 1951. Forsius sai paljon julkisuutta tammikuussa 1954, kun vankilasta karannut Hilarius Sorjonen yritti ryöstää Vihdin Säästöpankin. Forsius ei ryöstöyrityksen aikana suostunut luovuttamaan Sorjoselle kassaholvin avainta ja niinpä Sorjonen poistui paikalta ilman rahaa. Samana vuonna Forsius valittiin eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi, ja hän toimi niissä tehtävissä vuoteen 1970 saakka. Hän oli Yleisradion hallintoneuvoston jäsen 1964–1970[1].

Saara Forsius kuoli Lahdessa 86 vuoden ikäisenä vuonna 1988. Kansanedustaja Merikukka Forsius on hänen lapsenlapsensa. Myös Saara Forsiuksen isä, maanviljelijä Artturi Hiidenheimo sekä tämän toinen puoliso Elli Hiidenheimo, isän veli Pentti Hiidenheimo ja äidinisä Kaarle Ojanen toimivat kansanedustajina.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Viljakainen, Jarmo: Liite 3: Yleisradion hallintoelimet 1964-1970 Reporadio – Yleisradion vaaran vuodet 1965-1972. 2008. Viitattu 1.2.2022.

Aiheesta muualla muokkaa