Saamelaisten kansallispäivä

juhlistaa enismmäistä kansainvälistä saamikokousta Trondheimissä Norjassa

Saamelaisten kansallispäiväksi (pohjoissaameksi Sámi álbmotbeaivi, inarinsaameksi Säämi aalmugpeivi ja koltansaameksi Saaʹmi meersažpeiʹvv) on valittu 6. helmikuuta, sillä tuona päivänä vuonna 1917 Pohjoismaiden saamelaiset aloittivat valtionrajat ylittävän keskinäisen yhteistyön. Yhteistyöstä päätettiin Norjan Trondheimin saamelaiskokouksessa, joka oli ensimmäinen laatuaan. Saamelaisten poliittisen tietoisuuden katsotaan syntyneen tuohon aikaan. Virikkeenä oli maailmalla leviävä kansallisuusaate. Saamelaisten pyrkimyksenä oli ensisijaisesti säilyttää mahdollisuus perinteisiin elinkeinoihinsa.[1]

Saamen lippu.
Helsingin kaupungintalo liputti Suomen ja Saamen lipuilla saamelaisten kansallispäivänä 6. helmikuuta 2020.

Helsingin yliopiston julkaisemiin almanakkoihin kansallispäivä otettiin mukaan vuodesta 2004 alkaen.[2][1] Päivä on yksi saamelaisten liputuspäivistä. Norjan, Ruotsin ja Suomen viranomaiset suosittavat päivänä yleistä liputusta.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Saamelaisten kansallispäivä otetaan almanakkaan Almanakka.helsinki.fi. Arkistoitu 9.6.2007. Viitattu 22.7.2012.
  2. a b Saamelaisten kansallispäivä 6.2. 24.10.2013. Sámediggi, Saamelaiskäräjät, Samediggi.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 22.7.2012.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.