S/S Suur-Saimaa

matkustajahöyrylaiva

S/S Suur-Saimaa on alun perin Liperi-nimiseksi vuonna 1907 rakennettu matkustajahöyrylaiva. Laivalla on vuosien varrella ollut monia eri omistajia ja käyttötarkoituksia, kuten sen useista nimistäkin voi havaita. Saimaan Laivamatkoilla Imatra-nimisenä se ajoi karille ja upposi vuonna 1977. Tämän jälkeen alus siirtyi Kuopioon Roll-laivoille ja sai nimen Puijo. 1990-luvun alussa se risteili Nurmes-Marina-varustamon lipun alla myös Nurmeksesta Kolille ja Joensuusta Koli-nimisenä. Viimeisen kerran alus oli reittiliikenteessä 1997 Savonlinnan ja Lappeenrannan välillä.

Laiva entisellä paikallaan Savonlinnan kauppatorin laidalla

Reitti- ja risteilyliikenteen loputtua oli laiva melkein 15 vuotta ravintolalaivana Savonlinnan kauppatorilla. Alus pääsi tänä aikana hyvin huonoon kuntoon ja sen sisätilat kärsivät mm. vesivahinkoja. Aluksen kunnostamista on hidastanut 2000-luvun alussa rakennettu Torisilta, joka esti laivan viemisen pois laituripaikaltaan. Syyskuussa 2011 tehtiin mittava sillanavausoperaatio ja laiva saatiin vihdoin siirrettyä avoimille vesille. Laivan kunnostustyöt ovat alkaneet Laitaatsillan telakalla.

Tekniset tiedot muokkaa

  • Aikaisemmat nimet:
    • S/S Liperi (1907–1912)
    • S/S Orivesi II (1912–1956)
    • S/S Punkaharju (1956–1960)
    • S/S Sinikolmio (1960–1968)
    • S/S Imatra (1968–1979)
    • S/S Valamo (1979)
    • S/S Puijo (1979–1991)
    • S/S Koli (1991–1994)
    • S/S Kallavesi (1994–1997)
  • Rakennuspaikka: Paul Wahl & Co.,Varkauden konepaja, Varkaus
  • Rakennusvuosi: 1907
  • Pituus: 27,55 m
  • Leveys: 6,5 m
  • Syväys: 2,4 m
  • Vetoisuus: 149 brt
  • Koneen tyyppi: Compound-höyrykone
  • Koneen teho: 99 kW, 135 ihv
  • Nopeus: 12 solmua
  • Polttoaine: Puu
  • Omistaja: Suur-Saimaan höyrylaivaosakeyhtiö
  • Entiset omistajat: Liperin Höyryvenhe Osuuskunta 1907–1912, Höyryvenhe Oy Kerttu 1912–1950, Saimaan Höyrylaiva Oy 1950–1966, Savonlinnan kaupunki 1967, Saimaan Laivamatkat Oy 1968–1977, Roll-Laivat Oy (Roll Lines) 1980–1993, Kuopion Roll Risteilyt Oy (eri nimillä) 1993–2010
  • Käyttäjä: Suur-Saimaan höyrylaivaosakeyhtiö
  • Kotisatama: Savonlinna (Kuopio)
  • Liikennöinti: Nykyään: Kunnostetaan liikenteeseen, (toiminut 2000-luvulla ravintolalaivana Savonlinnan kauppatorin rannassa) Ennen: Joensuun ja Savonlinnan välillä Liperin kautta, Savonlinnan ja Lappeenrannan välillä
  • Varusteet: -

Alus kuuluu Museoviraston perinnelaivarekisteriin nimellä S/S Kallavesi ja se on Suomen Höyrypursiseuran alusrekisterissä.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä laivoihin tai muuhun vesiliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.