Säteily

hiukkasen tai aallon eteneminen avaruudessa
(Ohjattu sivulta Säteilyenergia)

Säteily on energian etenemistä avaruudessa aaltojen tai subatomisten hiukkasten muodossa.[1] Säteily etenee tavallisesti suoraviivaisesti tyhjiössä ja niissä väliaineissa, joissa kantajakenttä tai -hiukkanen pystyvät etenemään.

Suurin osa sähkömagneettisesta säteilystä on ei-ionisoivaa. Näkyvää valoa suurienergiaisempi röntgensäteily, ultraviolettisäteily ja gammasäteily voivat kuitenkin ionisoida atomin. Jos atomi absorboi sähkömagneettista säteilyä, atomista tulee itse epävakaa. Hiukkassäteilystä alfasäteily ja neutronisäteily voivat tönäistä elektronin pois radaltaan, jolloin atomista tulee positiivisesti varautunut. Elektroni voi puolestaan asettua kiertämään atomia ja tehdä siitä negatiivisesti varautuneen. Ydinsäteily on säteilyä joka on peräisin atomiytimestä. Gamma-, röntgen-, ultravioletti- ja alfasäteilyä syntyy luonnostaan ydinreaktioissa

Jos säteilylähde on pieni tai pistemäinen suhteessa etäisyyteen ja säteily etenee normaalisti joka suuntaan, säteilyn voimakkuus noudattaa käänteisen neliön lakia. Esimerkiksi käy nuotion säteilemä valo, jonka intensiteetti putoaa neljäsosaansa etäisyyden kaksinkertaistuessa, jos etäisyys on paljon isompi kuin nuotion läpimitta. Säteilylähde voidaan myös valmistaa siten, että mainittu laki ei päde: laserissa valo suunnataan tarkasti siten, että valo heikkenee mahdollisimman hitaasti käyttöetäisyyksillä.

SäteilytyyppejäMuokkaa

Säteilyn perustyyppejä ovat:

Tietyissä olosuhteissa syntyvillä sähkömagneettisen tai hiukkassäteilyn muodoilla on lisäksi erityisnimiä kuten

Säteily voidaan luokitella myös ionisoivaan ja ionisoimattomaan säteilyyn. Ionisoiva säteily on sähkömagneettista tai hiukkassäteilyä, jossa yksittäisen hiukkasen tai kvantin energia on niin suuri, että se pystyy ionisoimaan atomeja. Ionisoivaksi säteilyksi luokitellaan röntgen- ja gammasäteily sekä alfa- ja beetahiukkassäteilyt. Joskus myös ultaviolettisäteily lasketaan ionisoivaksi säteilyksi. Ionisoimattomalla säteilyllä sen sijaan ei ole riittävästi energiaa aiheuttaa ionisaatiota, ja tällaisia säteilytyyppejä ovat esimerkiksi sähkömagneettinen säteily radioaaltojen tai näkyvän valon aallonpituusalueilla.[3]

SäteilyturvallisuusMuokkaa

Monet säteilylajit, erityisesti ionisoiva säteily mutta myös eräät ionisoimattomat sähkömagneettisen säteilyn muodot, voivat olla terveydelle vaarallisia, minkä vuoksi säteilyturvallisuudesta on säädetty laissa[4]. Pohjalla säteilyturvallisuudessa ovat oikeutus-, optimointi- ja yksilönsuojaperiaatteet[5]. Oikeutusperiaatteen mukaan säteilyn käytöllä saavutettava hyöty on suurempi kuin sen haitta. Optimointiperiaatteen mukaan säteilyn käyttö on suunniteltava siten, että sille altistuminen on mahdollisimman pientä. Yksilönsuojaperiaatteen mukaan lain ja asetusten määräämiä säteilyannosrajoa ei saada ylittää. Säteilyä käytetään hyväksi tutkimuksessa, lääketieteessä (esim. sädehoidossa) sekä monissa teollisissa sovelluksissa.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Eisler, Ronald: Eisler's Encyclopedia of Environmentally Hazardous Priority Chemicals, s. 678. Elsevier, 2007. ISBN 9780080547077. (englanniksi)
  2. Glenn Elert: Electromagnetic Spectrum The Physics Hypertextbook. Viitattu 13.7.2020. (englanniksi)
  3. STUK: Mitä säteily on stuk.fi. Viitattu 13.7.2020.
  4. Säteilylaki 859/2018 Finlex. Viitattu 13.7.2020.
  5. STUK: Terveyshaittojen ehkäiseminen säteilysuojelulla stuk.fi. Viitattu 13.7.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Wahlström, Björn: Säteileekö? Säteilytietoa arkikielellä. Loviisa: Itä-Uudenmaan paino, 1994. ISBN 951-9114-43-2.
Tämä fysiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.