Säkkijärven polkka (vuoden 1955 elokuva)

vuoden 1955 elokuva

Säkkijärven polkka on Ville Salmisen ohjaama mustavalkoinen elokuva vuodelta 1955. Elokuva kertoo harmonikkataiteilija Viljo Vesterisen elämästä paimenpillin soittajasta kyläpelimanniksi, Dallapén jäseneksi ja arvostetuksi harmonikkamestariksi.[1]

Säkkijärven polkka
Ohjaaja Ville Salminen
Käsikirjoittaja Kaarlo Nuorvala
Usko Kemppi
Ville Salminen
Tuottaja Mauno Mäkelä
Säveltäjä Harry Bergström
Kuvaaja Pentti Lintonen
Leikkaaja Nils Holm
Lavastaja Ville Salminen
Pääosat Sakari Jurkka
Marjatta Kallio
Ekke Hämäläinen
Santeri Karilo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi Oy
Ensi-ilta 1955
Kesto 79 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan alussa Vesterinen esittää itseään.[2] Tarina kerrotaan takaumina, joita Vesterinen näkee katsellessaan haitaria pihalla soittavia poikia.

Arviot muokkaa

Erään kriitikon mukaan elokuva on kaavamaisuuksista huolimatta miellyttävällä tavalla hillitty ja keskittyy olennaiseen. Elokuvassa on myös kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia ulottuvuuksia.[1]

Näyttelijät muokkaa

 Sakari Jurkka  Vili Vesterinen  
 Marjatta Kallio  Mirja  
 Ekke Hämäläinen  Jaakko Perälä  
 Santeri Karilo  Mirjan isä  
 Sasu Haapanen  Viipurin Musiikkiopiston johtaja  
 Emmi Jurkka  sirkusnainen  
 Kerttu Salmi  ravintola Capellan johtaja  
 Pirkko Karppi  Liisukka  
 Martta Kontula  laulunopettaja  
 Pentti Irjala  Aaro  
 Eero Leväluoma  hanuritehtailija Kukkola  
 Saara Ranin  vuokraemäntä  
 Heimo Lepistö  Bili  
 Ville-Veikko Salminen  kylänpoika Ollilasta  
 Veikko Linna  sirkustirehtööri  
 Witaly Ketterer  kapellimestari  
 Matti Aulos  rakennusmestari  
 Mauri Jaakkola  1. konduktööri  
 Viljo Vesterinen  Viljo Vesterinen  
 Heikki Packalén  1. Dallapén mies  
 Kaarlo Wilska  hevosen takapää/autonkuljettaja  
 Jarno Hiilloskorpi  Kukkolan juoksupoika  
 Tuukka Soitso  musiikkikauppias  
 Sylva Rossi  Mirjan äiti  
 Leila Sjöström  Mari  
 Arttu Suuntala  Kalle-renki  
 Vilho Ruuskanen  musiikkiopiston opettaja  
 Onni Timonen  musiikkiopiston opettaja  
 Anja Haahdenmaa  Orvokki  
 Lauri Lammela  1. junamies  
 Spede Pasanen  2. junamies  
 Armas Jokio  sirkuslainen  
 Pikku-Kalle Hydén  sirkuslainen  
 Laila Rihte  1. ateneumilainen  
 Mirja Karisto  2. ateneumilainen  
 Leo Jokela  juhlija  

Lähteet muokkaa

  1. a b Päivän elokuvia, Tv-maailma, 28/2011 sivu 31
  2. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 22.7.2011, sivu B 13
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.