Avaa päävalikko

Ruutana on Kangasalan pohjoinen taajama-alue. Se sijaitsee Tampereelta tullessa heti kaupunginrajan takana valtatie 9:n ja Tampere–Orivesi-radan varrella. Se on vanha radanvarren omakotialue, jota on viime vuosina täydennysrakennettu. Ruutanan eteläpuolella oleva Jussilan alue rakennettiin 1950-luvulla Tampellan työntekijöiden asuinalueeksi. Uusimpiin aluekokonaisuuksiin kuuluu Seurakunnantien ja Laureeninkallion alueet.

Asukkaita Ruutanassa on noin 3200. Alue on voimakkaassa kasvussa.

PalvelutMuokkaa

Kyläkeskuksessa on K-Market ja Ruutanan Oluthuone. Postipalvelut löytyvät Jyväskyläntien varresta Shell-huoltoasemalta. Huoltoasemalle johtaa 2000-luvulla rakennettu pyörätie. Tampereelta alueelle on vedetty myös kaapelitelevisioverkko.

Ruutanassa on alakoulu, esikoulu, kunnallinen päiväkoti kahdessa yksikössä, terveysasema ja hammashoitola. Yksityisyrittäjinä palveluita tarjoavat muun muassa parturi-kampaamo, yksityinen englanninkielinen päiväkoti sekä yksityisiä perhepäivähoitajia. Seisakkeelta löytyy Oluthuoneen lisäksi eläinlääkärin ja hierojan palvelut. Koulun läheisyydessä on uima- ja veneranta. Katajajärven laavu Laureeninkallion lähellä on osa vaellusreitti Kaarinanpolkua.

LiikenneyhteydetMuokkaa

Alue kuuluu nykyään Tampereen seututariffivyöhykkeeseen. Arkisin TKL:n linjanumero 28B/C Tampereelle kulkee 0,5-1 tunnin välein työmatka- ja koululaisliikenteen aikaan. Lauantaisin ja sunnuntaisin 28B ajaa tunnin välein. Kangasalan kirkolle linja 46 ajaa kouluaikoina. Kangasalan keskustaan on matkaa n. 9 km ja Tampereen keskustaan n. 18 km. Ruutanan maantieyhteydet Tampereen suuntaan paranivat huomattavasti, kun valtatie 9 valmistui uudelleen rakennettuna taajaman pohjoispuolelle 1970-luvun alkupuolella.

Ruutanan seisakeMuokkaa

Ruutanassa pysähtyivät ennen myös Tampereelta Orivedelle ja Haapamäelle liikennöineet henkilöjunat, joiden avulla Ruutana kasvoi merkittäväksi taajamaksi. Ruutanan seisake avattiin Tampere–Haapamäki-radan ja Kangasalta Teiskoon menevän maantien risteyksessä vuonna 1907. Paikalle siirrettiin liikennepaikkarakennus Kirkkonummen Tolsasta vuonna 1933. Rakennus korvattiin uudella vuonna 1954. Tavaraliikenne Ruutanan seisakkeella lopetettiin vuonna 1968 ja liikennepaikka muutettiin miehittämättömäksi vuonna 1972. Liikennepaikkarakennus myytiin huutokaupalla purettavaksi vuonna 1971. Pysähdykset lopetettiin vuonna 1990. Aika ajoin on esiintynyt toiveita palauttaa henkilöjunapysähdys Ruutanaan, viimeksi Dm12-kiskobussien tullessa liikenteeseen Tampereen ja Haapamäen välille ja Tampereen pikaraitiotiekeskustelun yhteydessä.[1]

HaralanharjuMuokkaa

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Haralanharju sijaitsee lähellä Ruutanaa Havisevantien varrella. Haralanharjulla on Topeliuksen muistokivi. Muistomerkin vieressä sijainnut vuonna 1932 rakennettu Haralanharjun näkötorni tuhoutui tuhopoltossa 2007. Uusi torni otettiin käyttöön vuonna 2009.

LähteetMuokkaa

  1. Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 175. Helsinki: Karttakeskus, 2010. ISBN 978-951-593-214-3.