Ruununmylly on Hämeenlinnan 32. kaupunginosa, joka sijaitsee kaupungin itäpuolella ulottuen Aulangonjärveltä pohjoisessa Katumajärvelle etelässä. Se rajoittuu Idänpään, Luhtialan, Taka-Hätilän, Mäskälän ja Kappolan kaupunginosiin. Pientalovaltainen kaupunginosa on saanut nimensä sen etelärajana virtaavasta Ruununmyllynjoesta, jonka nimi puolestaan juontuu joen varrella sijaitsevasta vanhasta kruunun myllystä. Ruununmyllyn pääkatuja ovat Papinniityntie ja Ruununmyllyntie. Kaupunginosan eteläosan halki kulkee myös valtatie 10.[1]

Ruununmyllyn sijainti Hämeenlinnassa.

Ruununmyllyn palvelutarjonta on melko vähäistä. Kaupunginosassa sijaitsevat Ruununmyllyn päiväkoti, alakoulu sekä tilausravintola Kruununmylly. Lapset käyvät perusopetuksen luokkia 1–6 Ruununmyllyn koulussa. Perusopetuksen luokat 7–9 käydään puolestaan Hämeenlinnan yhteiskoulussa. Yhteiskoulussa toimi myös lukio vuoteen 2012, jolloin se lakkautettiin, ja oppilaat siirtyivät joko Kaurialan lukioon tai Hämeenlinnan lyseon lukioon.

Kukostensyrjä on Ruununmyllyyn kuuluva asuinalue, joka muodostaa suuren osan kaupunginosan asutuksesta. Alueen rajoja ei yleensä voi aivan tarkasti edes määritellä, mutta se on osittain yhteneväinen Hätilän vanhan sotilasvirkatalon, Aulangon torpan kanssa. Tämä sotilasvirkataloon kuulunut Aulangon torppa on perustettu 1741, ja se luovutettiin 1917 lastenkodiksi 1800-luvun alkupuolella toimintansa aloittaneelle Hämeenlinnan Rouvasseuralle. Tila ja lastenkodin toiminta siirtyivät vuonna 1936 sisälähetysyhdistykselle, joka sen myöhemmin lakkautti.

Ruununmyllyyn asutettiin sotien jälkeen siirtokarjalaisia, luovutetun Muolaan kunnan lähes täysin venäjänkielisen Kyyrölän kyläyhteisön asukkaita. Heitä oli ja on edelleen niin runsaasti, että eräästä Ruununmyllyn sivukylästä käytetään nimitystä Pikku-Moskova. Tunnettu Ruunumyllyssä asunut kyyröläisten jälkeläinen on ministeri Tarja Filatov, jonka isovanhemmat olivat myös venäjänkielisiä.[2][3]

Ruununmyllyn eteläpuolella, Mäskälässä, sijaitsevalla uudella Harvoilanmäen asuinalueella järjestettiin vuoden 2007 asuntomessut. Alueella on lähinnä omakoti- ja rivitaloasutusta.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Hämeenlinnan kaupungin karttapalvelu Hämeenlinnan kaupunki. Viitattu 12.8.2017.
  2. Aro Olli & Procopé Victor: "Luovutettujen alueiden väestön pääsijoitusalueet" Mitä-Missä-Milloin, s. 127. Helsinki: Otava, 1951.
  3. Eeva-Kaarina Kolsi: Tarja Filatov varttui karjalaisten keskellä Ilta-Sanomat. 12.6.2008. Viitattu 2.4.2023.