Rutto (romaani)

Rutto (ransk. La Peste) on Albert Camus'n romaani vuodelta 1947. Teos kertoo ihmisten taistelusta ruttoepidemiaa vastaan algerialaisessa Oranin kaupungissa. Eristetyn kaupungin voidaan kuitenkin katsoa edustavan miehitettyä Ranskaa. Ruttoa pidetään monesti sotien jälkeisen ajan suurimpana eurooppalaisena romaanina.[1]

Rutto
La Peste book cover.jpg
Kirjailija Albert Camus
Kieli ranska
Julkaistu 1947
Suomennos
Suomentaja Juha Mannerkorpi
Jukka Mannerkorpi, käännöksen tarkistus
Kustantaja Otava
Julkaistu 1948, 1995 (korjattu laitos)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Romaanin on suomentanut Juha Mannerkorpi, ja suomennoksen on julkaissut Otava

JuoniMuokkaa

Romaani jakautuu viiteen osaan: kevät, kesä, loppukesä, syksy ja talvi. Kaikki vuodenajat kertovat ruton eri vaiheista.

Ensimmäisessä osassa esitetään rutosta alustavia merkkejä. Tapahtumapaikka Oran on 200 000 asukkaan pieni algerialainen kaupunki, jossa ihmisten päivä täyttyy työnteolla ja huvituksilla. Jokapäiväinen elämä muuttuu kuitenkin jyrkästi, kun kanalisaatioistaselvennä ja kaupunkilaisten kauhuksi valtavia määriä asunnoista päivänvaloon ilmestyneitä rottia kuolee joukoittain. Pian ruttobakteeri siirtyy ihmisiin, joita kuolee aluksi hitaasti mutta varmasti. Lääkäri Bernard Rieux huomaa pian, että kyseessä on rutto. Oran eristetään viranomaisten käskystä muusta maailmasta. Portit estävät kenenkään tai minkään pääsyn ulos kaupungista. Ulkomaailmaan saa yhteyden ainoastaan sähkösanomilla.

Kesällä rutto on jo levinnyt getoista keskustaan. Ruttoon sairastuvat varsinkin lähekkäin asuvat ihmiset, kuten vangit. Oranilaisten reaktiot ja asenteet muuttuvat ruton edetessä. Aluksi tilanteen vakavuutta ei tahdota uskoa todeksi, ja pelokkaat ihmiset yrittävät väkisin paeta rakkaittensa luo muurien toiselle puolelle, mutta ajan myötä he ymmärtävät, että solidaarisuus ja yhteistyö ovat ainoa oikea tapa toimia kriisissä, josta kaikki kärsivät. Pariisilainen journalisti Rambert esimerkiksi kieltäytyy käyttämästä pakoreittiä, joka olisi vienyt hänet suoraan rakastettunsa luo, jota hän kaipaa yli kaiken. Monet työnsä menettäneet terveet asukkaat suostuvat vapaaehtoisiksi työntekijöiksi auttamaan sairaita sekä lääkäreitä, jotka yrittävät kehittää rutolle vasta-ainetta. Rieux puolestaan määrää toimenpiteitä ruttoa vastaan, esimerkiksi eristämällä tartunnan saaneen perheenjäsenet toisistaan ja antamalla ohjeita hygieniasta huolehtimisesta. Rambert, jesuiittapappi Paneloux, virkamies Grand sekä salaperäinen Tarrou ovat ensimmäisiä, jotka huomaavat, että yhteisen edun tavoitteleminen on myös yksilön edun mukaista, ja he päättävät helpottaa Rieux´n työtä auttamalla tätä. Syntyy apujoukkoja ja lääkintäryhmiä, jotka taistelevat yhtenä rintamana kuolemaa vastaan.

Rutto on pahimmillaan loppukesällä uhrien määrän saavuttaessa huippunsa. Tuntemattoman sairauden dramaattinen kehitys paisumista keuhkojen pettämiseen on huomattavissa myös hautajaisissa: suruseremonioita lyhennetään, ruumiit heitetään joukkohautoihin, ja lopuksi tilan puutteessa uhrit poltetaan krematorioissa. Rieux muuttuu vähitellen välinpitämättömämmäksi, ihmiset kuolevat käsiin. Edes oman vaimon kuolema romaanin lopussa ei enää liikuta työlleen omistautunutta lääkäriä.

Neljännessä osassa vastalääke alkaa vaikuttaa ja kuolinkäyrä laskee. Paneloux uskoo, että rutto on Jumalan rangaistus ihmiskunnalle. Rieux sen sijaan ei luota Jumalaan vaan ainoastaan ihmisen voimaan pelastaa itse itsensä. Grand sairastuu, mutta kaikkien yllätykseksi tervehtyy, ja yhä useampi sairastunut jää eloon. Talvella juhlitaan jo ruton kukistumista ja kaupungin portit avataan. Sen jälkeen Rieux'n hyvä ystävä Tarrou kuitenkin sairastuu ruttoon ja löytää kuoleman hetkellä etsimänsä rauhan. Pikkurikollinen Cottard ei kestä ajatusta ruton loppumisesta. Hän pelkää poliisien vangitsevan hänet ja ammuskelee hullun lailla, kunnes poliisi ottaa hänet huostaansa. Kronistiselvennä Rieux ilmoittaa omistavansa romaanin kaikille ruton uhreille kertomalla epidemiasta objektiivisesti ja realistisesti.

Camus kuvailee kollektiivista kärsimystä, jonka yhteiskunta joutuu kohtaamaan. Hän osoittaa, mitä yhteinen kärsimys saa aikaan yksilöissä ja yhteisössä. Romaanissa viitataan yhä useammin toiseen maailmansotaan lopun lähestyessä: eristysleirit, krematoriot ja taistelu kuolemaa vastaan vastaavat tilannetta, joka samaan aikaan vallitsi Ranskassa. Vaikka rutto on voitettu, se voi milloin tahansa puhjeta uudelleen, sillä "ruttobasilli ei kuole eikä häviä milloinkaan".

LähteetMuokkaa

  1. de Botton, Alain: Camus on the Coronavirus The New York Times. 19.3.2020. ”’The Plague,’ published in 1947, is frequently described as the greatest European novel of the postwar period.” Viitattu 8.5.2020. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa