Ruotsin oikeusministeri

Ruotsin valtio neuvoston

Ruotsin oikeusministeri on Ruotsin hallituksen ministeri. Hänet valitsee tehtävään pääministeri. Oikeusministeri vastaa asioista, jotka liittyvät terrorismin vastaiseen taisteluun, rikosasioihin, kansainväliseen oikeudelliseen yhteistyöhön, lainsäädäntöön, oikeuslaitokseen, EU:n oikeudellisiin ja kotimaisiin asioihin sekä EU:n avoimuuteen.

Historia muokkaa

Oikeusministerin virka perustettiin Ruotsissa 9. kesäkuuta 1809 ja oli toinen valtioneuvoston kahdesta merkittävimmästä jäsenestä, toinen oli ulkoministeri. Varsinaisesti oikeusministerin tehtäviä hoiti siihen aikaan kuitenkin pikemminkin oikeuskansleri, joka oli hallituksen jäsen vuoteen 1840. Pisimpään on Ruotsissa oikeusministerinä ollut Herman Zetterberg, joka hoiti virkaa yhteensä 12 vuotta 52 päivää.

Ruotsin ministeriöuudistuksessa 1840 oikeuskansleri menetti paikkansa valtioneuvostossa. Silloin perustettiin oikeusministeriö, jonka päälliköksi tuli oikeusministeri.

Luettelo Ruotsin oikeusministereistä muokkaa

Nimi Kuva Syntynyt–kuollut Virkaan Virasta Poliittinen sitoutuneisuus Hallitus Lähteet
Louis De Geer vanhempi   (1818–1896) 20. maaliskuuta 1876 6. kesäkuuta 1879 Riippumaton liberaali De Geer vanhempi II
Ludvig Teodor Almqvist   (1818–1884) 6. kesäkuuta 1879 19. huhtikuuta 1880
Nils von Steyern (1839–1899) 19. huhtikuuta 1880 6. helmikuuta 1888 Epäpoliittinen Posse
Thyselius
Themptander
Axel Bergström   (1823–1893) 6. helmikuuta 1888 28. syyskuuta 1888 Riippumaton konservatiivi G. Bildt
Axel Örbom   (1836–1889) 28. syyskuuta 1888 30. toukokuuta 1889
August Östergren   (1832–1914) 12. kesäkuuta 1889 5. helmikuuta 1896 Epäpoliittinen
Åkerhielm
Boström I
Ludvig Annerstedt (1836–1904) 5. helmikuuta 1896 5. joulukuuta 1901
von Otter
Hjalmar Hammarskjöld   (1862–1953) 5. joulukuuta 1901 5. heinäkuuta 1902 Riippumaton konservatiivi
Ossian Berger   (1849–1914) 5. heinäkuuta 1902 2. elokuuta 1905 Lantmannapartiet Boström II
Ramstedt
Gustaf Berg (1844–1908) 2. elokuuta 1905 7. marraskuuta 1905 Protektionistinen puolue Lundeberg
Karl Staaff   (1860–1915) 7. marraskuuta 1905 29. toukokuuta 1906 Liberaali kokoomus Staaff I
Gustaf Albert Petersson   (1851–1938) 29. toukokuuta 1906 7. lokakuuta 1911 Yleinen valitsijamiesyhdistys Lindman I
Gustaf Sandström (1865–1930) 7. lokakuuta 1911 17. helmikuuta 1914 Liberaali kokoomus Staaff II
Berndt Hasselrot   (1862–1930) 17. helmikuuta 1914 30. maaliskuuta 1917 Epäpoliittinen Hammarskjöld
Steno Stenberg   (1870–1940) 30. maaliskuuta 1917 19. lokakuuta 1917 Yleinen valitsijamiesyhdistys Swartz
Eliel Löfgren   (1872–1940) 19. lokakuuta 1917 10. maaliskuuta 1920 Liberaali kokoomus Edén
Östen Undén   (1886–1974) 10. maaliskuuta 1920 30. kesäkuuta 1920 Sosiaalidemokraatit Branting I
Assar Åkerman (1860–1936) 30. kesäkuuta 1920 27. lokakuuta 1920
Birger Ekeberg   (1880–1968) 27. lokakuuta 1920 13. lokakuuta 1921 Epäpoliittinen De Geer nuorempi
von Sydow
Assar Åkerman (1860–1936) 13. lokakuuta 1921 19. huhtikuuta 1923 Sosiaalidemokraatit Branting II
Birger Ekeberg   (1880–1968) 19. huhtikuuta 1923 18. lokakuuta 1924 Epäpoliittinen Trygger
Torsten Nothin   (1884–1972) 18. lokakuuta 1924 7. kesäkuuta 1926 Sosiaalidemokraatit Branting III
Sandler
Johan Thyrén   (1861–1933) 7. kesäkuuta 1926 2. lokakuuta 1928 vapaamielinen kansanpuolue Ekman I
Georg Bissmark   (1871–1941) 2. lokakuuta 1928 7. kesäkuuta 1930 Yleinen valitsijamiesyhdistys Lindman II
Natanael Gärde (1880–1968) 7. kesäkuuta 1930 24. syyskuuta 1932 Riippumaton liberaali Ekman II
Hamrin
Karl Schlyter   (1879–1959) 24. syyskuuta 1932 19. kesäkuuta 1936 Sosiaalidemokraatit Hansson I
Thorwald Bergquist   (1899–1972) 19. kesäkuuta 1936 28. syyskuuta 1936 Epäpoliittinen Pehrsson-Bramstorp
Karl Gustaf Westman   (1876–1944) 28. syyskuuta 1936 30. elokuuta 1943 Keskustapuolue Hansson II
Hansson III
Thorwald Bergquist   (1899–1972) 30. elokuuta 1943 31. heinäkuuta 1945 Kansanpuolue liberaalit
Herman Zetterberg   (1904–1963) 31. heinäkuuta 1945 20. syyskuuta 1957 Sosiaalidemokraatit Hansson IV
Erlander I
Erlander II
Ingvar Lindell (1904–1993) 20. syyskuuta 1957 1. joulukuuta 1959
Erlander III
Herman Kling (1913–1985) 1. joulukuuta 1959 14. lokakuuta 1969
Lennart Geijer   (1909–1999) 14. lokakuuta 1969 8. lokakuuta 1976 Palme I
Sven Romanus (1906–2005) 8. lokakuuta 1976 12. lokakuuta 1979 Epäpoliittinen Fälldin I
Ullsten
Håkan Winberg (s. 1931) 12. lokakuuta 1979 5. toukokuuta 1981 Maltillinen kokoomus Fälldin II
Carl Axel Petri (s. 1929) 5. toukokuuta 1981 8. lokakuuta 1982 Epäpoliittinen Fälldin III
Ove Rainer (1925–1987) 8. lokakuuta 1982 10. marraskuuta 1983 Sosiaalidemokraatit Palme II
Anna-Greta Leijon   (s. 1939) 11. marraskuuta 1983 15. marraskuuta 1983
Sten Wickbom (s. 1931) 15. marraskuuta 1983 19. lokakuuta 1987
Carlsson I
Anna-Greta Leijon   (s. 1939) 19. lokakuuta 1987 7. kesäkuuta 1988
Thage G. Peterson   (s. 1933) 7. kesäkuuta 1988 30. syyskuuta 1988
Laila Freivalds   (s. 1942) 30. syyskuuta 1988 4. lokakuuta 1991
Carlsson II
Gun Hellsvik (s. 1942) 4. lokakuuta 1991 7. lokakuuta 1994 Maltillinen kokoomus C. Bildt
Laila Freivalds   (s. 1942) 7. lokakuuta 1994 21. syyskuuta 2000 Sosiaalidemokraatit Carlsson III
Persson
Lena Hjelm-Wallén (s. 1943) 21. syyskuuta 2000 16. lokakuuta 2000
Thomas Bodström   (s. 1962) 16. lokakuuta 2000 6. lokakuuta 2006
Beatrice Ask   (s. 1956) 6. lokakuuta 2006 3. lokakuuta 2014 Maltillinen kokoomus Reinfeldt
Morgan Johansson   (s. 1970) 3. lokakuuta 2014 18. lokakuuta 2022 Sosiaalidemokraatit Löfven I, II, III ja Andersson
Gunnar Strömmer (s. 1972) 18. lokakuuta 2022– virassa Maltillinen kokoomus Kristersson
Nimi Kuva Syntynyt–kuollut Virkaan Virasta Poliittinen sitoutuneisuus Hallitus Lähteet
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Sveriges justitieminister