Rudolf Virchow
Rudolf Karl Virchow (13. lokakuuta 1821 – 5. syyskuuta 1902) oli saksalainen patologi, lääketieteilijä, biologi ja poliitikko. Häntä pidetään yhtenä modernin patologian isänä.[1]
Virchow opiskeli lääketiedettä Berliinissä sotilasakatemian stipendillä. Valmistuttuaan hän ei lähtenytkään armeijan lääkäriksi, vaan pestautui Berliinin Charité -yliopistosairaalaan. Sieltä hänet erotettiin poliittisista syistä. Virchow jatkoi anatomian opintojaan Würzburgissa, ja palasi Berliiniin 1856 anatomisen patologian professorin juuri perustettuun virkaan. Virchow rohkaisi opiskelijoita käyttämään mikroskooppia lääketieteellisissä tutkimuksissa.
Virchowin nimiin on kirjattu useita lääketieteellisiä löytöjä kuten leukemian tunnistaminen. Hänet tunnetaan parhaiten solujen jakautumista koskevasta teoriastaan Omnis cellula e cellula (jokainen solu syntyy samanlaisesta solusta), jossa tyrmätään ajatus spontaanista sikiämisestä.
Virchow valittiin vuonna 1861 liberaalismielisen Saksan edistyspuolueen puheenjohtajaksi[2]. Vuosien 1866 ja 1871 sodissa hän suuntasi poliittisen tarmonsa sotilassairaaloiden ja sairaalajunien perustamiseen, ja Saksan ja Ranskan välisen sodan aikana hän johti itse ensimmäistä sairaalajunaa joka lähti rintamalle. Hän toimi kansanedustajana vuosina 1880–1893.[1]
Virchow oli aktiivinen vaikuttaja Saksan 1870-luvun Kulturkampfissa, jossa muun muassa tieteilijät ottivat yhteen katolisen kirkon johtajien kanssa.[2]
Virchow sai Copley-mitalin vuonna 1892.[3]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Rudolf Virchow Encyclopedia Britannica
- ↑ a b S.-E. S. Bergelin ja työryhmä: Nordisk Familjebok 1952–55 laitos, 22. osa, s. 367. Malmö: , 1959.
- ↑ Copley Medal Royal Society
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rudolf Virchow Wikimedia Commonsissa
