Rooman ryöstö (455)

Rooman ryöstö oli kesäkuussa 455 kaksi viikkoa kestänyt Rooman kaupungin miehitys ja ryöstö, jonka suorittivat vandaalit kuninkaansa Geiserikin johdolla.[1] Tämän ryöstön on sanottu olleen Roomalle tuhoisampi kuin visigoottien suorittama vuoden 410 Rooman ryöstö, jonka varjoon se on jäänyt. Vandaalien hyökkäys oli seurausta Petronius Maximuksen julistautumisesta Rooman keisariksi.

Vandaalit ryöstämässä Roomaa, Karl Brjullovin historiamaalaus vuosilta 1833–1836.

TaustaMuokkaa

Geiserikin johtamat vandaalit olivat valloittaneet pääosan Länsi-Roomalle kuuluneesta Pohjois-Afrikasta vuosina 429–439 ja perustaneet sinne kuningaskunnan, jonka pääkaupunkina oli Karthago. Koska viljantoimitukset Afrikasta olivat elintärkeitä Italialle eikä vandaaleja saatu lyötyä takaisin, oli Länsi-Rooman keisari Valentinianus III joutunut tunnustamaan vandaalikuningaskunnan ja solmimaan sen kanssa liittosuhteen. Yhteistyön merkiksi Valentinianuksen nelivuotias tytär Eudocia kihlattiin 440-luvun alussa kuningas Geiserikin pojan Hunerikin kanssa, mutta Eudocia jäi perheensä luo, kunnes olisi tarpeeksi vanha solmimaan avioliiton.[2]

Keisari Valentinianus murhattiin maaliskuussa 455, ja murhasalaliittoa johtanut senaattori Petronius Maximus julistautui uudeksi keisariksi. Vahvistaakseen asemaansa Petronius Maximus pakotti Valentinianuksen lesken, keisarinna Licinia Eudoxian, menemään naimisiin kanssaan, ja Valentinianuksen tytär Eudocia naitettiin samalla Petronius Maximuksen pojalle Palladiukselle. Tällöin Eudoxia ja Eudocia tiettävästi pyysivät Geiserikiltä apua päästäkseen eroon vallananastajasta. Geiserik oli valmis lähtemään sotaan, sillä hänen poikansa ja Eudocian välinen avioliittosopimus oli petetty ja hänen sukunsa oli samalla menettänyt vaikutusvaltansa Rooman keisariperheeseen sekä tuleviin keisarivalintoihin.[2][3] Geiserikiä myös houkutteli mahdollisuus ryöstelyyn.[3] Lisäksi hän aikoi kostaa roomalaisten kolmannessa puunilaissodassa suorittaman Karthagon hävityksen.[4]

RyöstöMuokkaa

Geiserikin varustama vandaalien laivasto kukisti Rooman laivaston ja rantautui Ostiaan Rooman lähelle. Paavi Leo I Suuri kiiruhti vandaaleja vastaan ja sai Geiserikin lupaamaan, että Rooman asukkaita ei vahingoitettaisi eikä kaupunkia tuhottaisi.[4] Rooman kauhistuneet asukkaat yrittivät puolestaan pelastaa kaupunkinsa hankkiutumalla eroon keisari Petronius Maximuksesta, joka syrjäytettiin kansannousulla ja surmattiin 31. toukokuuta kivittämällä tai repimällä kappaleiksi.[3][5][2] Geiserikin johtamat vandaalit tunkeutuivat Roomaan kaksi päivää myöhemmin, 2. kesäkuuta, kohtaamatta juurikaan vastarintaa.[4][3]

Vandaalit ryöstelivät ja hävittivät Roomaa kahden viikon ajan. Palatium-kukkulan keisarillisten palatsien kaikki aarteet ja jalometallit ryöstettiin. Capitoliumilla sijainneesta Juppiterin temppelistä irrotettiin jopa sen pronssinen katto, koska se oli päällystetty kullalla.[2][3] Forum Romanumilta vietiin patsaita.[4] Myös monia kirkkoja ryöstettiin. Tituksen aikana vallatusta Jerusalemista Roomaan tuotu ryöstösaalis päätyi sekin vandaaleille.[3] Kaupunki hävitettiin huomattavasti pahemmin kuin vuoden 410 ryöstössä.[2]

Lähtiessään paluumatkalle vandaalit täyttivät laivansa Roomasta ryöstetyllä kullalla ja muilla arvoesineillä. Tuhansia Rooman asukkaita vangittiin ja vietiin orjiksi.[2] Ylhäissäätyisiä roomalaisia vangittiin myös lunnaiden toivossa.[4] Eudoxia sekä tämän tyttäret Eudocia ja Placidia vietiin vankeina vandaalikuningaskuntaan.[2] Toisen tiedon mukaan he olivat jo aiemmin paenneet sinne turvaan Petronius Maximukselta.[3] Eudoxia ja Placidia pääsivät myöhemmin muuttamaan Konstantinopoliin, Eudocia jäi Hunerikin puolisoksi.[2]

MuutaMuokkaa

Vuoden 455 Rooman ryöstö innoitti ranskalaista piispaa Henri Grégoirea tämän keksiessä vuonna 1794 vandaaleihin viittaavan sanan vandalismi (ransk. vandalisme). Hän rinnasti Ranskan vallankumouksen aikaisen taide- ja kulttuuriaarteiden hävittämisen Geiserikin ryöstöretkeen.[3] Keskiajan historioitsijoilla oli tapana yhdistää kaikki myöhäisantiikin aikana tapahtuneet hävitykset vandaalien tekemiksi, vaikka vandaalien toiminta ei liene sinällään poikennut tuon ajan yleisestä sodankäynnistä.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Vandal (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 10.12.2021.
  2. a b c d e f g h i Maijastiina Kahlos: Roomalaiset ja barbaarit, s. 172, 175–176, 180, 182–185. Otava, Helsinki 2020.
  3. a b c d e f g h Arto Kivimäki & Pekka Tuomisto: Rooman keisarit, s. 389–392. Karisto, Hämeenlinna 2001.
  4. a b c d e Gummeruksen suuri maailmanhistoria: Ihmiskunnan kronikka 97–1494, s. 231. Gummerus, Jyväskylä–Helsinki 1988.
  5. Petronius Maximus (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 10.12.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa