Roomalainen tervehdys

ele

Roomalainen tervehdys (ital. saluto romano) on tervehtimiseen tai kunnioituksen osoittamiseen käytetty ele, jossa oikea käsi nostetaan vilkutusasentoon ilman vilkutukseen kuuluvaa toistuvaa sivuttaisliikettä.

Horatiusten vala, Jacques-Louis David vuodelta 1784.
Telakan työntekijät nostavat kätensä natsitervehdykseen yhtä miestä lukuun ottamatta Saksassa 1936.

Roomalaisen tervehdyksen väitetään olleen antiikin roomalaisten sotilaallinen ja valtiollinen tevehdys, mutta tästä ei ole selkeitä todisteita.[1] Käsitys on saattanut syntyä 1700-luvulla[1] Ranskassa.

Renessanssin jälkeen tervehdyksen ovat ottaneet käyttöön monet tahot. Yhdysvalloissa tervehdys tunnettiin Bellamyn tervehdyksenä keksijänsä Francis Bellamyn mukaan. Bellamyn tervehdyksellä vannottiin uskollisuutta Yhdysvaltain lipulle muun muassa kouluissa. Italian fasistit ottivat roomalaisen tervehdyksen käyttöön vuoden 1920 tienoilla ja fasistien vallan aikana se oli laajassa käytössä.[1] Fasistit omaksuivat tervehdyksen käytön kirjailija Gabriele D’Annunziolta, joka otti sen käyttöön vuonna 1919 johtaessaan italialaisten aktivistien tilapäisesti hallitsemaa Fiumen kaupunkivaltiota. D’Annunzio itse poimi sen ilmeisesti vuonna 1914 valmistuneesta, antiikin Roomaan sijoittuvasta italialaisesta historiallisesta spektaakkelielokuvasta Cabiria, jonka käsikirjoituksen laatimiseen hän itse oli osallistunut. Benito Mussolinin hallinto määräsi vuonna 1923 käyttämään roomalaista tervehdystä koulujen lipunnostoseremonioissa.[2]

Natsi-Saksa seurasi perässä ja vuonna 1926 Kansallissosialistisen puolueen jäsenet alkoivat kättelyn sijaan tervehtiä toisiaan näin.[1] Siitä lähtien se on tunnettu ”natsitervehdyksenä”. Eräät muut tahot, mukaan luettuna Yhdysvaltain koulut, lopettivat tällöin tervehdyksen käytön.

Toisen maailmansodan jälkeen roomalainen tervehdys on ollut käytössä muun muassa Chilen ja Syyrian puolustusvoimissa. Lisäksi Hizbollah käyttää sitä taistelijoidensa valatilaisuuksissa.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Tieteen kuvalehti Historia 13/2013, s.11
  2. Philip Gooden & Peter Lewis: The Word at War – World War Two in 100 phrases, 78. Bloomsbury Publishing, Lontoo 2014.