Roland Freisler
Roland Freisler (30. lokakuuta 1893 – 3. helmikuuta 1945) oli saksalainen juristi ja korkeassa asemassa ollut virkamies, joka toimi puheenjohtajana natsi-Saksan kansantuomioistuimessa. Kansantuomioistuin oli perustuslain ulkopuolella toiminut poliittinen elin, jossa tuomittiin erityisesti natsien vastustajia ja arvostelijoita.
| Roland Freisler | |
|---|---|
 Freisler vuonna 1942. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. lokakuuta 1893 Celle, Saksan keisarikunta |
| Kuollut | 3. helmikuuta 1945 Berliini, Natsi-Saksa |
| Ammatti | lakimies |
| Muut tiedot | |
| Aktiivisena | 1923 - 1945 |
Perhe muokkaa
Freisler syntyi protestanttiseen perheeseen Cellessä 1893. Hänen isänsä oli Julius Freisler, insinööri ja opettaja, ja hänen äitinsä Charlotte Auguste Florentine Schwerdtfeger. Hänen pikkuveljestään Oswaldista (s. 1895) tuli myös lakimies, joka toimi puolustajana oikeusjutuissa, joita natsipuolue piti merkittävinä propagandatilaisuuksina. Oswald oli itsekin fanaattinen natsi, mutta hänet erotettiin puolueesta 1937, kun hän sai puolustettavilleen vapauttavan päätöksen. 1939 häntä oli syytetty oikeuden sääntöjen rikkomisesta ja hän teki ilmeisesti itsemurhan, jonka toteutuksesta on olemassa useampia versioita.[1]
Vuonna 1928 Freisler avioitui 18-vuotiaan Marion Russeggerin (1910–1997) kanssa.[2] He saivat kaksi poikaa.
Nuoruus muokkaa
Freisler kävi peruskoulun ja aloitti lukion Kasselissa, ja valmistui luokkansa priimuksena ylioppilaaksi Aachenissa 1912. Hän opiskeli lakia Jenassa, kunnes ensimmäinen maailmansota syttyi 1914. Hän värväytyi vapaaehtoisena kadetiksi armeijaan 167. keisarilliseen jalkaväkirykmenttiin elokuussa 1914. Hän vietti toipumisloman haavoituttuaan rintamalla Ypresin ensimmäisessä taistelussa syksyllä 1914. Palveluksensa aikana hänet ylennettiin reservinluutnantiksi ja palkittiin 1. ja 2. luokan rautaristeillä. [3]
Toipumisensa jälkeen Freisler siirrettiin itärintamalle. Hän jäi venäläisten vangiksi lokakuussa 1915 ja hän vietti sodan lopun vankileirillä. Vankeutensa aikana Freisler oppi puhumaan venäjää. Venäjän vallankumouksen 1917 jälkeen hänen kerrotaan kiinnostuneen marxilaisuudesta. Hänestä tehtiin ”sotavankien leirikomissaari”. Freisler pysyi Neuvosto-Venäjällä vielä kaksi vuotta vankileirien sulkemisen ja vankien palauttamisen jälkeen.[4] Hänen on kerrottu kääntyneen bolševikiksi sodan päätyttyä, mutta tästä, kuten muistakaan Freislerin vaiheista tuona aikana ei ole säilynyt kirjallisia dokumentteja. Myöhemmin hän kielsi olleensa missään tekemisessä "vihaamansa vihollisen" kanssa, mutta ei kuitenkaan koskaan kyennyt täysin poistamaan saamaansa "polsun" leimaa.[5]
1920 Freisler palasi Saksaan ja jatkoi lain opiskelua Jenassa. Hän valmistui lakitieteen tohtoriksi 1922 ja hänen kauppaoikeutta käsittelevää väitöskirjaansa kehuttiin. Hän alkoi työskennellä Cellen piirioikeuden apulaissyyttäjänä, kunnes perusti lakitoimiston Kasseliin 1924. Hänen veljensä tuli pian hänen firmaansa töihin. [2]
Kansallissosialistien lakimies muokkaa
1924 Freisler liittyi Kansansosialistiseen puolueeseen, ja seuraavan vuoden heinäkuussa hän liittyi natsipuolueeseen jäsennumerolla 9679. Natsipuolue oli vielä tuolloin pieni, muttei tuntematon, sillä Hitler oli yrittänyt oluttupavallankaappausta Baijerissa 1923. Freisler toimi usein natsipuolueen jäsenten puolustusasianajajana. Hänestä tuli yksi arvostetuista vanhan kaartin natseista ajalta, jolloin puolue kamppaili valtaanpääsystä.[2]
Tammikuussa 1933 natsit nousivat valtaan Saksassa. Freisleristä tuli toisen natsipuolueen jäsenen tri Hanns Kerrlin johtaman Preussin oikeusministeriön apulaisjohtaja sekä valtiopäivien edustaja. 1934 hänestä tuli oikeusministeriön valtiosihteeri ja ministeriön alaisen sabotaasinvastaisen osaston päällikkö. Ensimmäisessä korkeimmille elimille lähettämässään muistiossa hän suositteli ihmisoikeuksien poistamista rangaistukseksi rikoksista tai niiden suunnittelusta. Potentiaaliselta rikolliselta tuli riisua kaikki oikeudet ja hänet tuli luokitella ali-ihmiseksi sekä valtion viholliseksi. Terroristeiksi luokitetuilta, joihin saattoivat kuulua esimerkiksi puoluejohdon arvostelijat, tuli kieltää mahdollisuus puolustautua oikeudenkäynnissä. Aikanaan valtion ja Preussin oikeusministeriöt yhdistettiin ja Freisleristä pysyi valtiosihteerinä myös uudessa kokonaisuudessa.[2]
Vuonna 1937 Freisler teki opintomatkan Neuvostoliittoon seuraamaan marsalkka Mihail Tuhatševskin oikeudenkäyntiä, jossa yhdeksän korkea-arvoista puna-armeijan sotilasjohtajaa tuomittiin kuolemaan syytettynä sotilas-trotskilaisesta salaliitosta ja vakoilusta natsi-Saksan hyväksi. Syksyllä 1939 kun Saksa oli vallannut Puolan Freisler matkusti Puolaan Brombergiin organisoimaan sotilas- ja erikoisoikeusistuimien perustamista, mutta Saksan jo aloittamat vainot ja teloitukset eivät olleet näiden istuimien piirivallassa.[2]
Vuonna 1942 Freisler osallistui oikeusministeriön edustajana Wannseen konferenssiin, jossa luonnosteltiin lopulliseksi ratkaisuksi kutsuttua juutalaisten joukkotuhoamista. Oikeusministeriö oli pyrkinyt luomaan oikeudelliset puitteet kaikille natsien juutalaisiin kohdistamille toimille vuonna 1935 asetetuista Nürnbergin laista lähtien.[2]
Vuosina 1942–1945 hän johti pelättyä kansantuomioistuinta, Volksgerichtshofia, jossa useimmat oikeudenkäynnit johtivat kuolemantuomion julistamiseen. Freislerin uran kohokohta oli oikeudenkäynti, jossa syytettyinä oli heinäkuun 20. päivän salaliittoon osallistuneita. Hänen raivokas ja pirullinen käytöksensä on tallentunut oikeudenkäynneissä kuvattuihin filmeihin. Freisler teki kaikkensa häväistäkseen salaliittolaiset, jotka tuotiin oikeuteen nukkavieruissa vanhoissa vaatteissa riisuttuina kaikesta omaisuudestaan. Freisler pilkkasi 63-vuotiasta sotamarsalkka Erwin von Witzlebeniä, joka näytti kurjalta ilman tekohampaitaan ja ylisuuria kuluneita housujaan kannatellen: "Senkin likainen vanha mies, miksi räpläät housujasi?" Oikeudessa toiminut pikakirjoittaja sanoi sodan jälkeen, ettei koskaan aiemmin Saksan historiassa syytettyjä ollut kohdeltu vastaavalla julmuudella ja brutaalisuudella kuin näissä oikeudenkäynneissä. Freislerin puheenjohtajuuden aikana kansantuomioistuin antoi tuhansia kuolemantuomioita.[2]
Hän sai surmansa liittoutuneiden ilmahyökkäyksessä kesken oikeudenkäynnin.[2] Syytettynä oli heinäkuun salaliittolainen Fabian von Schlabrendorff, jonka ilmahyökkäys pelasti kuolemantuomiolta. Sodan jälkeen Schlabrendorffista tuli tuomari Saksan liittotasavallassa.
Kenraalieversti Alfred Jodlin vaimo Luise kertoi sodan jälkeen olleensa töissä Lützowin sairaalassa, kun Freislerin ruumis oli tuotu sisään. Hänen kertomansa mukaan eräs työntekijöistä oli kommentoinut: "Tämä on jumalan tuomio", eikä kukaan paikalla olleista väittänyt muuta.
Lähteet muokkaa
- Steven Lehrer: Wannsee House and the Holocaust. McFarland, 2000. ISBN 0786491442.
- Guido Knopp: Hitler's Hitmen. Sutton Publishing, 2000. ISBN 0750926023.
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Roland Freisler Wikimedia Commonsissa
