Avaa päävalikko

Rollerball (vuoden 1975 elokuva)

Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1975 elokuvaa. Rollerball käsittelee vuoden 2002 elokuvaa.

Rollerball on vuonna 1975 ensi-iltansa saanut scifi-/toimintaelokuva, jonka ohjasi Norman Jewison. Elokuvan pääosassa esiintyy James Caan.

Rollerball
Rollerball elokuvajuliste 1975.jpg
Ohjaaja Norman Jewison
Käsikirjoittaja William Harrison
Tuottaja Norman Jewison
Säveltäjä André Previn
Kuvaaja Lynn Stalmaster
Leikkaaja Antony Gibbs
Pääosat James Caan
John Houseman
Maud Adams
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdysvallat
Ensi-ilta Yhdysvallat 25. kesäkuuta 1975
Suomi 17. lokakuuta 1975
Kesto 129 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

JuoniMuokkaa

Elokuva sijoittuu lähitulevaisuuteen, jolloin sotia ei enää ole ja suuryhtiöt omistavat valtiot. Urheilulajejakin on vain yksi olemassa, kuulapallo (engl. Rollerball). Tämä väkivaltainen laji on sekoitus amerikkalaista jalkapalloa, motocrossia ja jääkiekkoa. Elokuva kertoo Jonathan E:stä, joka pelaa ammatikseen kuulapalloa, mutta lopettaminen on jo lähellä sillä ikä alkaa jo painaa. Yhtiön johto painostaa jo Jonathania lopettamaan, mutta hänellä on yksi unelma: mestaruus.

RooleissaMuokkaa

 James Caan  … Jonathan E.  
 John Houseman  … Bartholomew  
 Maud Adams  … Ella  
 John Beck  … Moonpie  
 Moses Gunn  … Cletus  
 Pamela Hensley  … Mackie  
 Barbara Trentham  …  Daphne  

ArvioitaMuokkaa

Video-oppaassa vuodelta 1994 Esko Rautakorpi pitää Rollerballia tyylikkäästi toteutettuna mutta ylipitkänä elokuvana, jonka yhteiskunnallinen sanoma ei jaksa kantaa. Hän antaa sille kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.