Roger Ailes

Roger Eugene Ailes (15. toukokuuta 1940 Warren, Ohio18. toukokuuta 2017 Palm Beach, Florida[1]) oli yhdysvaltalainen televisiojohtaja ja mediakonsultti. Hänet tunnettiin parhaiten Fox Newsin ja Fox Television Stations Groupin toimitusjohtajana; hän hoiti tehtävää heinäkuuhun 2016 asti, jolloin erosi tehtävistään seksuaaliahdistelusyytösten vuoksi.[2]

Roger Ailes kesäkuussa 2013.

Ennen televisiojohtajan uraansa Ailes toimi republikaanipresidenttien Richard Nixonin, Ronald Reaganin ja George H. W. Bushin sekä Rudy Giulianin ensimmäisen pormestarinvaalikampanjan mediakonsulttina. Hän myös toimi 1990-luvun alussa jonkin aikaa NBC:n kaapeliuutistoiminnan johtajana, ennen kuin siirtyi Foxille.[3]

Vuonna 1996 Ailes perusti Fox News -uutiskanavan, ja uutistoiminnan on arvioitu edistäneen Yhdysvaltojen kahtiajakautuneisuutta.[4]

Erottuaan Foxin toimitusjohtajan tehtävistä Ailes toimi jonkin aikaa Donald Trumpin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan neuvonantajana, auttaen Trumpia valmistautumaan vaaliväittelyihin.[5]

Ailes kuoli Floridan Palm Beachissa 18. toukokuuta 2017 lyötyään päänsä viikkoa aiemmin kaatumisen yhteydessä.[6] Palm Beachin piirikunnan kuolemansyyntutkijan mukaan Ailesin kuolinsyynä oli kovakalvonalainen verenvuoto, jota hänen sairastamansa hemofilia pahensi.

Toimittaja Gabriel Sherman julkaisi Ailesin TV-urasta kirjan The Loudest Voice in the Room, ja sen pohjalta tehtiin vuonna 2019 TV-sarja The Loudest Voice, jossa häntä esittää Russell Crowe. Samana vuonna sai ensi-iltansa myös elokuva Bombshell, jossa Ailesia esittää John Lithgow.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Fox Newsin entinen toimitusjohtaja Roger Ailes on kuollut Helsingin Sanomat. 18.5.2017. Viitattu 18.5.2017.
    Haberman, Clyde: Roger Ailes, Who Built Fox News Into an Empire, Dies at 77 The New York Times. 18.5.2017. Viitattu 18.5.2017. (englanniksi)
  2. Toonkel, Jessica – Richwine, Lisa: Fox News chief Ailes resigns after sexual harassment claims Reuters. 21.7.2016. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  3. Castillo, Michelle: How embattled Fox News CEO Roger Ailes transformed cable news CNBC. 20.7.2016. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  4. a b Ehnholm Hielm, Sara: Mannen utan tillit – Roger Ailes. Hufvudstadsbladet, 29.3.2020, s. 26–27. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 29.3.2020.
  5. Haberman, Maggie – Parker, Ashley: Roger Ailes Is Advising Donald Trump Ahead of Presidential Debates The New York Times. 16.8.2016. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)
  6. Hyman, Alyssa – Stewart, Chris: Roger Ailes fell, hit head at Palm Beach home on May 10, no evidence of foul play WPTV. 18.5.2017. Viitattu 5.5.2018. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Brock, David: The Fox Effect: How Roger Ailes Turned a Network into a Propaganda Machine. New York: Anchor, 2012. ISBN 978-0-307-27958-3.
  • Sherman, Gabriel: The Loudest Voice in The Room: How ihe Brilliant, Bombastic Roger Ailes Built Fox News – and Divided a Country. New York: Random House, 2014. ISBN 978-0-8129-9285-4.
  • Swint, Kerwin: Dark Genius: The Influential Career of Legendary Political Operative and Fox News Founder Roger Ailes. New York: Union Square Press, 2008. ISBN 978-1-4027-5445-6.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Roger Ailes