Robert von Kraemer
Carl Robert von Kraemer (8. kesäkuuta 1868 Helsinki – 26. toukokuuta 1936 Helsinki) oli suomalainen everstiluutnantti. Hänen isänsä oli kenraalimajuri Vilhelm Theodor von Kraemer, joka toimi muun muassa Turun ja Porin läänin kuvernöörinä.[1]
Von Kraemer opiskeli marsalkka Mannerheimin kurssitoverina[2] Haminan kadettikoulussa vuodesta 1882 lähtien. Valmistuttuaan sieltä aliluutnantiksi hän palveli vuodesta 1889 1. Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonassa, kunnes siirtyi vuonna 1902 lakkautuspalkalle. Hän erosi sotapalveluksesta kapteenina vuonna 1904. Hän asettui vuokraamaansa Keihäslahden sotilasvirkataloon Kuruun ja toimi paikkakunnalla myöhemmin metsäkasöörinä.[3] Kurun sotilasvirkatalo on vänrikki Stoolin esikuvana pidetyn vänrikki Carl Gustaf Polvianderin entinen asunto, jonka von Kraemer vuonna 1906 siirsi yhdessä isänsä kanssa Turun linnan ulkomuseoon sen kansallishistoriallisen arvon takia.[4] Nykyään talo on näytteillä Kurun ulkomuseossa ja tunnetaan Vänrikki Stoolin tupana.[5]
Von Kraemer oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1894, 1897 ja 1900.[6][7][8]
Sisällissota muokkaa
Vuonna 1917 von Kraemer valittiin Kurun suojeluskunnan johtajaksi. Sisällissodan sytyttyä tammikuussa 1918 hän liittyi valkoisten armeijaan ja ylennettiin majuriksi. Punaiset yrittivät sodan alussa pidättää von Kraemerin, mutta hän pääsi pakenemaan. Sen sijaan vangeiksi jäi von Kraemerin perhe, joka kuljetettiin Tampereelle. Sisällissodan aikana hän toimi aluksi Uudenkaarlepyyn ja myöhemmin toukokuun alusta lähtien Riihimäen vankileirin johtajana.[2]
Robert von Kraemeria pidettiin julmimpana ja raaimpana kaikista sisällissodan aikaisista vankileirien johtajista.[9] Uudenkaarlepyyn vankileirissä kuoli helmi–toukokuun 1918 aikana toista sataa Venäjän armeijan sotilasta joko teloitettuna tai muulla tapaa ammuttuna.[10] Kaupunkilaisten mielestä vankien kohtelu oli huonoa ja he pitivät sitä von Kraemerin syynä, häntä luonnehdittiin myös "sotahulluksi". Von Kraemerin ohjeena sanottiin pienimmissäkin välikohtauksissa olleen vangin ampumisen. Myös vankien piekseminen oli yleistä.[2] Huhtikuun alussa von Kraemer anoi lomaa voidakseen tavata Tampereella punaisten vankeudesta vapautuneen perheensä. Väärinkäsityksen vuoksi valkoisten päämaja vapautti hänet 3. toukokuuta Uudenkaarlepyyn vankileirin päällikön tehtävistä, sillä senaatin ilmoituksen mukaan hänet oli nimitetty Tampereen poliisimestariksi, vaikka todellisuudessa kyseiseen virkaan oli nimitetty eräs toinen von Kraemer. Ennen sekaannuksen selvittämistä vankileirin johtajan paikka ehdittiin täyttää toisella henkilöllä.[11] Heti toukokuun alussa von Kraemer kuitenkin aloitti uudessa tehtävässä Riihimäen vankileirin johtajana. Siellä hänen kerrottiin muun muassa kulkeneen käsiaseen kanssa ja ajoittain ampuneen vankeja kohti summittaisesti. Von Kraemer ei myöhemmin itse maininnut ansioluettelossaan lainkaan toimintaansa Uudenkaarlepyyn ja Riihimäen leireillä.[2]
Sodan jälkeen hän jatkoi vielä armeijan palveluksessa muun muassa Suomenlinnassa toimineessa Helsingin vartiopataljoonassa sekä Helsingin komendanttina vuosina 1922–1928, jonka jälkeen von Kraemer siirtyi eläkkeelle.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ von Kraemer, Vilhelm Teodor Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 19.2.2014.
- ↑ a b c d Westerlund, Lars: "Uudenkaarlepyyn vankileirin satakunta venäläissurmaa" (Arkistoitu – Internet Archive) s. 31–33. Teoksessa "Venäläissurmat Suomessa 1914–1922, Osa 2.2. Sotatapahtumat 1918–22", Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2004. Viitattu 19.2.2014.
- ↑ a b Von Kræmer nr 1959/TAB 32 Adelsvapen.com. Viitattu 9.11.2022.
- ↑ Karl Gustaf Polviander (1788-1876) (Arkistoitu – Internet Archive) Ylöjärven kaupunki. Viitattu 19.2.2014.
- ↑ Vänrikki Stoolin tupa (Arkistoitu – Internet Archive) Ylöjärven kaupunki. Viitattu 19.2.2014.
- ↑ Förteckning öfver Ståndets medlemmar. Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen 1894. Första delen. Helsingfors: Helsingfors Central-Tryckeri, 1895, ss. 4-9.
- ↑ Förteckning öfver Finlands till landtdagen i Helsingfors år 1897 församlade Ridderskap och Adel. Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen 1897. Tredje häftet. Helsingfors: Helsingfors Centraltryckeri, 1897, ss. 1699-1707.
- ↑ Förteckning öfver Finlands till landtdagen i Helsingfors år 1900 församlade Ridderskap och Adel. Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen år 1900. Tredje häftet. Helsingfors: Helsingfors Centraltryckeri, 1900, ss. 1117-1125.
- ↑ Pekkalainen, Tuulikki ja Rustanius, Seppo: "Punavankileirit Suomessa 1918 – Kansallinen murhenäytelmä", s. 81–82. Tammi 2008. ISBN 978-951-31350-5-8.
- ↑ Westerlund, s. 21.
- ↑ Heikki Muilu: Venäjän sotilaat valkoisessa Suomessa, s. 128–129. Atena, Jyväskylä 2010.