Robert Pettersson (s. 26. lokakuuta 1970 Loviisa) on suomalainen stand up -koomikko[1][2]. Vuonna 2009 Pettersson valittiin vuoden stand up -tulokkaaksi[3] ja vuonna 2013 hän voitti stand up -koomikoille tarkoitetun Naurun tasapaino -tosi-tv-kilpailun.[4] Pettersson osallistui voittajakollegoidensa, Iikka Kiven ja Matti Patrosen kanssa yhteiselle Voittajat-kiertueelle vuonna 2017.[5]

Robert Pettersson
Robert Pettersson rantakalliolla kotikaupungissaan Loviisassa 8. lokakuuta 2007.
Robert Pettersson rantakalliolla kotikaupungissaan Loviisassa 8. lokakuuta 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt26. lokakuuta 1970 (ikä 53)
Loviisa

Opiskeluaikoinaan, 1990-luvun alkupuolella, Robert Pettersson soitti rumpuja Fuzz Face -yhtyeessä[6][7]. 2000-luvulle tultaessa hän toimi äänilevytuottajana, säveltäjänä, sanoittajana ja sovittajana muun muassa virtuaaliyhtyeissä PETTERSSON[8] ja Lost Battle[9]. Tästä elämänvaiheesta kertoo Petterssonista vuonna 2001 tehty dokumenttielokuva Kotipesä[10]. Vuonna 2016 Pettersson liittyi The Drop Targets -yhtyeeseen.[11]. Pettersson on tehnyt myös Arsenautit-nimistä podcastia yhdessä Juha Hjelmin kanssa. [12]

Koulutukseltaan Robert Pettersson on teollinen muotoilija. Lisäksi hän on suorittanut kielenkääntäjäopintoja Helsingin yliopistossa.[13]

Lähteet muokkaa

  1. Stand up -koomikko Robert Pettersson Facebook. Viitattu 6.10.2013.
  2. Naurun tasapainon voittaja ponkaisi maailmalle Valkosta Loviisan Sanomat. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 6.10.2013.
  3. Robert Pettersson, vuoden 2009 stand up -tulokas Coppamedia. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 6.10.2013.
  4. Robert Pettersson voitti Naurun tasapainon YLE. Viitattu 6.10.2013.
  5. VOITTAJAT – On the Road suomenstandupclub.fi. Arkistoitu 22.2.2019. Viitattu 31.01.2017.
  6. Fuzz Face - Facebook Facebook. Viitattu 6.10.2013.
  7. Fuzz Face - mikseri.net  www.mikseri.net. Viitattu 6.10.2013.
  8. Pettersson - spotify.com  www.spotify.com. Viitattu 18.02.2019.
  9. Lost Battle - mikseri.net  www.mikseri.net. Viitattu 6.10.2013.
  10. Dokumenttielokuva Kotipesä  www.youtube.com. Viitattu 6.10.2013.
  11. The Drop Targets (YouTube) youtube.com. Viitattu 31.01.2017.
  12. Arsenautit (SoundCloud) soundcloud.com. Viitattu 18.02.2019.
  13. Viikon kasvo Robert Pettersson  www.ajankohtaislehti.com. Viitattu 6.10.2013.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.