Robert M. La Follette

Robert Marion La Follette (14. kesäkuuta 1855 Primrose, Wisconsin18. kesäkuuta 1925 Washington)[1] oli yhdysvaltalainen progressivistista suuntausta edustanut poliitikko, joka toimi vuosina 1901–1906 Wisconsinin osavaltion kuvernöörinä ja 1906–1925 senaattorina. Vuoden 1924 presidentinvaaleissa hän oli itse perustamansa Progressiivisen puolueen ehdokkaana ja sai koko maassa 17 prosenttia äänistä.

La Folletten poliittista uraa hallitsi kamppailu erilaisia suuryritysten intressejä vastaan, joiden hän uskoi olevan kansan edun vastaisia.[1] Hänet tunnettiin puoluekoneistojen ja poliittisen korruption väsymättömänä arvostelijana, ja häntä kutsuttiin lempinimellä ”Fighting Bob” (”taisteleva Bob”).[2]

Vuonna 1957 John F. Kennedyn johtama Yhdysvaltain senaatin komitea nimesi La Folletten yhdeksi viidestä kaikkien aikojen suurimmasta senaattorista, joiden muotokuvat sijoitettiin senaatin eteissaliin.[3]

Ura muokkaa

Uran alku muokkaa

La Follette oli lähtöisin vaatimattomista oloista Wisconsinin maaseudulta ja hänen isänsä kuoli hänen ollessaan alle vuoden ikäinen.[2] Hän opiskeli vuosina 1875–1879 lakia Wisconsinin yliopistossa, sai 1880 asianajajan oikeudet ja toimi 1880–1884 republikaanisen puolueen mandaatilla Danen piirikunnan yleisenä syyttäjänä.[1][4] Hän tuli valituksi pienestä budjetistaan huolimatta käyttämällä tuollon harvinaista ovelta ovelle kampanjointia ja äänestäjien suoraa henkilökohtaista lähestymistä.[2] Jo poliittisen uransa alkuvaiheessa La Follette tuli tunnetuksi kansanomaisena ja lahjakkaana esiintyjänä, joka menestyi ilman republikaanien paikallisen johdon tukea ja oli valmis puolustamaan äänestäjiensä kannattamia hankkeita myös vastoin puoluejohtajien tahtoa. Vuosina 1884–1890 hän oli kolmen kauden ajan Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä.[1][4] Kautensa alussa hän oli 29-vuotiaana edustajainhuoneen nuorin jäsen.[2]

La Follette menetti paikkansa edustajainhuoneessa demokraattien saadessa suurvoiton vuoden 1890 vaaleissa. Seuraavien kymmenen vuoden ajan hän toimi asianajajana Madisonissa ja rakensi tuekseen republikaanisen puolueen johdosta riippumattoman poliittisen koneiston. Vuonna 1891 La Follette aloitti näkyvän kamppailunsa puoluepamppuja (Political Bosses) vastaan tuomalla julkisuuteen tiedon, että republikaanien paikallinen johtomies, senaattori Philetus Sawyer oli yrittänyt lahjoa häntä erään oikeustapauksen yhteydessä. La Follette onnistui vähitellen keräämään ympärilleen Wisconsinin republikaanien sisäisen opposition, joka koostui erilaisista hajanaisista ryhmistä.[1][4]

La Folletten puoliso oli vuodesta 1881 Belle Case La Follette.[1]

Wisconsinin kuvernööri muokkaa

La Follette pyrki huonolla menestyksellä republikaanien ehdokkaaksi Wisonsinin kuvernöörinvaaleissa vuosina 1896 ja 1898, mutta vuonna 1900 hän sai ehdokkuuden ja myös voitti kuvernöörinvaalin.[4] Hän oli tässä vaiheessa omaksunut niin sanottujen progressivistien poliittisen ohjelman keskeiset kohdat. Hän vaati vaaliohjelmassaan verotuksen ja vaalilainsäädännön uudistamista sekä yritystoiminnan sääntelyä. Follette toimi kuvernöörinä kolme kahden vuoden mittaista kautta tultuaan valituksi uudelleen vuosina 1902 ja 1904.[1] Varsinkin kahdella ensimmäisellä kaudellaan hänellä oli vaikeuksia toteuttaa progressiivista ohjelmaansa, koska Wisconsinin kongressin vanhoillinen enemmistö vastusti sitä. Kolmannen vaalikampanjansa yhteydessä La Follette määräsi osavaltiokongressin äänestystulokset (”roll call”) luettaviksi julkisesti ääneen kansalaisille paljastaakseen uudistuksia vastustaneet edustajat. Näin hän sai Wisconsinin äänestäjät valitsemaan myös häntä tukevan kongressin, ja sai siten toteutettua pääosan ohjelmastaan kolmannen kuvernöörikautensa aikana.[4]

La Follette nimitti kymmeniä Wisconsinin yliopiston professoreita lainvalmistelijoiksi sekä jäseniksi uusilla laeilla perustettuihin sääntelykomissioihin. Tämä oppineisiin turvautuminen tultiin tuntemaan koko maassa ”Wisconsinin ideana”. La Folletten tärkeimmät uudistukset Wisconsinissa liittyivät rautateihin, vaalilakeihin ja verotukseen. Rajoittaakseen yhteiskunnallisena ongelmana pitämäänsä rautatieyhtiöiden valtaa hän säädätti niille vuonna 1903 erityisen omaisuusveron sekä asetutti vuonna 1905 erityisen rautatiekomission säätelemään niiden toimintaa. Vuonna 1903 säädettiin La Follettelle erityisen tärkeä laki, joka määräsi puolueet toteuttamaan esivaalinsa suorina vaaleina. La Folletten nimittämä laajoilla valtaoikeuksilla varustettu verokomissio puolestaan tasoitti verotusta. Myös osavaltion siviilihallintoa uudistettiin. La Follette sai kuvernöörikaudellaan maineen Yhdysvaltain johtavana progressiivisena poliitikkona.[1] Wisconsinissa La Folletten kaudella toteutetut uudistukset toimivat seuraavina vuosina esikuvana koko Yhdysvalloille.[2]

Senaattori muokkaa

 
La Follette vuonna 1908.

La Follette valittiin senaattiin vuonna 1906 samassa yhteydessä kun hän jätti kuvernöörinvirkansa. Hän tuli nopeasti tunnetuksi ”erilaisena senaattorina”, joka oli riippumaton suurpääoman intresseistä. Ensimmäisinä vuosinaan hän sai ajettua läpi joitain rahtimaksuja, työoloja ja rautateiden rahoitusta koskeneita lakeja. La Follette siirsi vähitellen huomionsa rautatieyhtiöistä Yhdysvaltain suuriin pankkeihin, sillä hän uskoi pienen rahoitusalan klikin hallitsevan koko kansantaloutta.[1] Hän aiheutti harmeja presidentti Theodore Rooseveltin hallinnolle kieltäytymällä tukemasta sen rautateitä ja pankkeja koskeneita lakiesityksiä.[4] La Follette perusti vuonna 1909 äänitorvekseen La Follette’s Weekly -viikkolehden, joka muuttui myöhemmin kuukausilehdeksi ja otti lopulta nimekseen The Progressive. Seuraavan kahden vuoden aikana hän johti senaattiin syntynyttä pientä progressivistien edustajaryhmää ja kamppaili ankarasti Rooseveltiä seuranneen Howard Taftin hallinnon tariffi-, rautatie ja luonnonsuojelupolitiikkaa vastaan.[1][4]

La Follettea povattiin progressivistien ehdokkaaksi vuoden 1912 presidentinvaaleihin, mutta Rooseveltin lähdettyä uudelleen ehdolle monet siirsivät tukensa hänelle ja La Follette ei päässyt ehdokkaaksi. Katkeroitunut La Follette arvosteli Rooseveltia niin jyrkästi, että menetti siihen mennessä saavuttamansa kannattajat senaatissa. Hän antoi tukensa demokraattien presidenttiehdokkaalle Woodrow Wilsonille, mutta pettyi tämän politiikkaan. La Folletten mielestä varsinkin Federal Reserve Boardin perustaminen merkitsi suurpääoman etujen ajamista.[1] Toisaalta Wilsonin hallinto myös toteutti monia hänen mieleensä olleita uudistuksia, jotka liittyivät muun muassa liike-elämän sääntelyyn ja työlainsäädäntöön.[2] La Folletten merkittävin saavutus senaattorina oli juuri Wilsonin kaudella vuonna 1915 säädetty Seamen’s Act -laki, jonka tarkoituksena oli parantaa merimiesten työoloja ja lisätä laivamatkustajien turvallisuutta.[1]

La Follette vastusti Yhdysvaltain osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan, sillä hänen mielestään Yhdysvallat suoritti sotilaallisia interventioita vain suojellakseen amerikkalaisten suuryritysten ulkomaisia sijoituksia ja kukistaakseen vallankumouksia. Kun Wilsonin hallinto näytti kääntyvän sodan julistamisen kannalle, La Follette johti sodanvastaista kampanjaa. Ensin hän johti talvella 1916–1917 kansanliikettä, joka vaati kansanäänestystä sotaan liittymisestä, ja sitten talvella 1917 senaatin jarrutuskeskustelua, jolla vastustettiin säädöstä Yhdysvaltain kauppalaivojen aseistamisesta.[1] La Follette oli yksi niistä kuudesta senaattorista, jotka äänestivät huhtikuun 1917 sodanjulistusta vastaan.[4] Hän vastusti myös asevelvollisuuskutsuntojen käynnistämistä ja sodanvastustajien vaientamiseen tarkoitettua Espionage Act -lakia, koska hänen mielestään ne loukkasivat kansalaisoikeuksia.[1][4] Sodan kannattajat vaativat La Follettea syytettäväksi maanpetoksesta, mutta senaatin tutkintakomitea vapautti hänet syyttömänä, jolloin hän sai lukuisten amerikkalaisten myötätunnon puolelleen.[1] Sodan päätyttyä La Follette äänesti senaatissa myös Versaillesin rauhansopimusta ja Yhdysvaltain Kansainliittoon liittymistä vastaan.[4]

Presidenttiehdokas muokkaa

 
La Follette puhumassa mikrofoniin 1920-luvun alussa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina La Follette kiihdytti Yhdysvaltain hallituksen arvostelua uskoessaan sen joutuneen kokonaan suuryritysten kontrolliin.[1] Hänellä oli keskeinen rooli Warren Hardingin hallintoa tahranneen niin sanotun Teapot Dome -skandaalin paljastamisessa.[1][4] Monet demokraatteihin ja republikaaneihin tyytymättömät toivoivat La Folletten pyrkivän presidentiksi kolmannen puolueen ehdokkaana, mutta vuoden 1920 vaaleissa hän kieltäytyi. Seuraavissa vaaleissa neljä vuotta myöhemmin hän kuitenkin suostui ehdolle progressivistien ehdokkaana. Virallisesti hänet asetti ehdolle League for Progressive Political Action, joka tunnettiin paremmin Progressiivisena puolueena.[1]

La Folletten kampanjaa tukivat vanhojen progressivistien ohella monenlaiset maanviljelijöiden etujärjestöt, ammattiliitot (erityisesti rautatiealan liitot) ja Yhdysvaltain sosialistinen puolue. Scripps-Howard-yhtymän lehdet liputtivat hänen puolestaan.[1] La Follette sai vaaleissa lähes viisi miljoonaa ääntä eli noin kuudenneksen kaikista äänistä. Kotiosavaltiossaan Wisconsinissa hän sai eniten ääniä ja tuli toiseksi kaikkiaan 11:ssä osavaltiossa. Lopullisessa vaalissa hän sai taakseen Wisconsinin 13 valitsijamiestä kaikkiaan 531:stä. La Follette kuoli melko pian näiden vaalien jälkeen, kesäkuussa 1925.[1][4] Kuolinsyynä olivat keuhkokuumeen, astman ja sepelvaltimotaudin seuraukset.[2] Hän oli kuolemaansa asti senaatin jäsen.[1]

La Folletten seuraajaksi senaattiin valittiin hänen poikansa Robert M. La Follette, Jr., joka valittiin myöhemmin uudelleen kolmesti ja putosi lopulta senaatista vuonna 1947. Toinen poika Philip La Follette toimi 1930-luvulla kahdesti Wisconsinin kuvernöörinä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v David B. Thelen: Robert M. La Follette (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 1.7.2014.
  2. a b c d e f g Lafollette, Robert Marion (englanniksi) Gale Encyclopedia of U.S. Economic History (2000), Ecyclopedia.com. Viitattu 1.7.2014.
  3. The "Famous Five" (englanniksi) Yhdysvaltain senaatti. Viitattu 1.7.2014.
  4. a b c d e f g h i j k l Robert Marion La Follette (englanniksi) Encyclopedia of World Biography (2004), Ecyclopedia.com. Viitattu 1.7.2014.

Aiheesta muualla muokkaa