Rob Schneider
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Yhtä lähdettä lukuun ottamatta ei lainkaan viitattavia lähteitä. |
Robert Michael ”Rob” Schneider (s. 31. lokakuuta 1963) on yhdysvaltalainen näyttelijä, koomikko, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän tuli alun perin tunnetuksi Saturday Night Live -ohjelmasta ja on sittemmin esiintynyt muiden muassa elokuvissa Deuce Bigalow – 10 dollarin gigolo (1999), Elukka (2001) ja The Hot Chick (2002). Elokuvassa Aina eka kerta (2004) Schneider esittää Henry Rothin (Adam Sandler) ystävää.
Rob Schneider | |
---|---|
![]() Rob Schneider vuonna 2001. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Robert Michael Schneider |
Syntynyt | 31. lokakuuta 1963 |
Ammatti | näyttelijä, koomikko, käsikirjoittaja, ohjaaja |
Aiheesta muualla | |
Viralliset kotisivut | |
IMDb | |
Elonet | |
Schneider syntyi San Franciscossa, Kaliforniassa, ja valmistui Terra Nova High Schoolista vuonna 1982. Hänellä on filippiiniläisiä sukujuuria. Suureen suosioon noussut laulaja Elle King on Rob Schneiderin tytär.[1]
Schneiderilla oli vuonna 2006 vähemmän mairitteleva kunnia voittaa huonoimman miespääosan Razzie elokuvasta Deuce Bigalow: Koko Euroopan gigolo (2005). Hänen ohjaajandebyyttinsä oli elokuvassa Big Stan vuonna 2008.
FilmografiaMuokkaa
|
|
LähteetMuokkaa
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Rob Schneider Internet Movie Databasessa. (englanniksi)