Rifamysiinit

(Ohjattu sivulta Rifamysiini)
Rifamysiineille yhteinen perusrakenne

Rifamysiinit ovat ansamakrolideihin kuuluvia antibioottisia ominaisuuksia omaavia orgaanisia yhdisteitä. Rifamysiineihin kuuluvat niin Amycolatopsis rifamycinica-aktinobakteerin (aikaisemmin Streptomyces mediterranei tai Nocardia meriterranei[1]) luontaisesti syntetisoimat yhdisteet kuin niistä valmistetut puolisynteettiset yhdisteet. Ryhmän aineita käytetään runsaasti erityisesti mykobakteerien aiheuttamien infektioiden kuten tuberkuloosin ja lepran hoidossa.[2][3][4][5][6]

Rakenne ja kemialliset ominaisuudetMuokkaa

Ensimmäisen kerran rifamysiinejä eristettiin Amycolatopsis rifamycinica-bakteerin fermentointiliemestä vuonna 1957. Tyypillistä yhdisteille on 3-amino-5-hydroksibentsoehaposta johdettu naftokinoniyksikkö, jota ympäröi etikkahaposta ja propaanihaposta johdettu alifaattinen polyketidiketju[7]. Naftokinonirungon vuoksi rifamysiinit ovat väreiltään keltaisia tai oransseja. Yhdisteet liukenevat huonosti veteen ja paremmin orgaanisiin liuottimiin kuten metanoliin, etanoliin, etyyliasetaattiin ja bentseeniin. Bakteerin ja sen mutaatioiden tuottamina tunnetaan 12 eri rifamysiiniä, jotka ovat rifamysiinit B, G, L, O, P, Q, R, S, SV, W, X, Y ja verde. Tutkituimmat ovat rifamysiinit B, O, S, SV ja X. Rifamysiini B hapettuu helposti hapen tai vetyperoksidin vaikutuksesta rifamysiini O:ksi. Rifamysiini O voidaan hydrolysoida rifamysiini S:ksi ja glykolihapoksi ja rifamysiini S voidaan pelkistää askorbiinihapolla rifamysiini SV:ksi. Rifamysiini SV on ensimmäinen antibioottina myyty tämän ryhmän yhdisteistä.[2][3][4][5][6][8]

 
Rifamysiini B ja Rifamysiini SV

Amycolatopsis rifamycinica-bakteerin tuottamat rifamysiinit reagoivat helposti konjugaattiadditiolla ammoniakin, amiinien, alkoholien ja hydratsiinien kanssa muodostaen amideja, estereitä ja hydratsideja. Monet näistä puolisynteettisistä johdannaisista ovat niiden luonnollisia esiasteita tehokkaampia, vaikutuksiltaan laajakirjoisempia tai farmakologisilta ominaisuuksiltaan parempia. Näitä puolisynteettisiä johdannaisia ovat muun muassa rifampisiini, rifabutiini, rifapentiini, rifalatsiili ja rifamiksiini.[2][3][4][5][6][8]

Biologinen aktiivisuusMuokkaa

Rifamysiinien antibioottiset ominaisuudet johtuvat siitä, että ne inhiboivat bakteerien RNA-polymeraasientsyymiä. Ne ovat tehokkaita sekä grampositiivisia bakteereja, esimerkiksi mykobakteereja, ja eräitä gramnegatiivisia bakteereita vastaan. Rifamysiinit muodostavat kompleksin RNA-polymeraasin β-alayksikön kanssa ja RNA:n rakenneyksiköiden yhdistyminen pitkiksi ketjuiksi estyy. Ryhmän yhdisteiden on todettu myös estävän eräiden virusten käänteiskopioijaentsyymien toimintaa.[3][5][8]

RifamysiinejäMuokkaa

  • Rifamysiini SV C37H47NO12, CAS 6998-60-3
  • Rifamysiini W C35H45NO11, CAS 53904-81-7
  • Rifamysiini B C39H49NO14, CAS 13929-35-6
  • Rifamysiini S C37H45NO12, CAS 13553-79-2
  • Rifamysiini O C39H47NO14, CAS 14487-05-9
  • Rifamysiini L C39H49NO14, CAS 26117-02-2
  • Rifamysiini P C38H46N2O11S, CAS 59232-87-0
  • Rifamysiini Q C39H48N2O12S, CAS 59232-88-1
  • Rifamysiini verde C39H46N2O12S, CAS 72428-95-6

LähteetMuokkaa

  1. Anjali Saxena, Rashmi Kumari, Udita Mukherjee, Priya Singh & Rup Lal: Draft Genome Sequence of the Rifamycin Producer Amycolatopsis rifamycinica DSM 46095. Genome Announcements, 2014, 2. vsk, nro 4, s. 1–2. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.9.2015. (englanniksi)
  2. a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 1184–1186. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  3. a b c d Frederick J. Antosz: Ansamacrolides, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 23.9.2015
  4. a b c Masaji Ohno, Masami Otsuka, Yoshinari Okamoto, Morimasa Yagisawa & Shinichi Kondo: Antibiotics, 1. General, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 23.9.2015
  5. a b c d Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 950. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.9.2015). (englanniksi)
  6. a b c Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1414. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  7. Patrizia Diana,Girolamo Cirrincione: Biosynthesis of Heterocycles, s. 726–736. John Wiley & Sons, 2015. ISBN 978-1-118-02867-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.9.2015). (englanniksi)
  8. a b c Janos Fischer,C. Robin Ganellin: Analogue-based Drug Discovery II, s. 173–183. John Wiley & Sons, 2010. ISBN 978-3-527-63212-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.9.2015). (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa