Wikipedia

Rieti Itkonen

suomalainen poliitikko

 

Rieti Itkonen
Rieti Itkonen 1920-luvulla.
Rieti Itkonen 1920-luvulla.
Suomen sisäasiainministeri
Tannerin hallitus
13.12.1926–12.4.1927
Kansanedustaja
1.4.1919–31.7.1929
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Viipurin läntinen, Kuopion itäinen, Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt5. maaliskuuta 1889
Lappeenranta
Kuollut1. heinäkuuta 1951 (62 vuotta)
Lauritsala
Ammatti juristi

Fredrik (Rieti) Wilhelm Itkonen (5. maaliskuuta 1889 Lappeenranta – 1. heinäkuuta 1951 Lauritsala) oli suomalainen juristi ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana 1919–1929 ja sisäasiainministerinä 1926–1927.[1] Hän oli myös SDP:n väliaikainen puheenjohtaja 1926–1929 ja toimi muun muassa Helsingin apulaiskaupunginjohtajana 1930–1931. Itkonen joutui jättämään ministerinvirkansa väärinkäytösten johdosta ja ura apulaiskaupunginjohtajana katkesi rikostuomioon. 1920-luvulla hän oli SDP:n puheenjohtajaa Väinö Tanneria vastustaneiden Väinö Huplin kannattajien johtohahmoja.[2]

Elämä muokkaa

Nuoruusvuodet muokkaa

Rieti Itkosen vanhemmat olivat Leppävirrassa syntynyt veturinlämmittäjä Peter Fredrik Itkonen (1852-1899) ja Gustaava Koski (1854-1917). Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lappeenrannan suomalaisesta yhteiskoulusta 1910 ja suoritti alemman hallintotutkinnon Helsingin yliopistossa 1915.[2] Itkonen liittyi Lappeenrannan työväenyhdistykseen jo kouluvuosinaan ja oli sen alaisuudessa toimineen Lappeenrannan Vesan puheenjohtaja.[3] Hän työskenteli Kansan Äänen toimittajana Lappeenrannassa ja Kansan Työn toimittajana Viipurissa 1911–1912, Työläisen vastaavana toimittajana Porvoossa 1912–1914 sekä asianajajana Lappeenrannassa 1914–1917. Ensimmäisen maailmansodan aikana Itkonen oli kotikaupunkinsa johtavia itsenäisyysmiehiä perustuslaillisia edustaneen Aksel Theodor Sahlgrenin ohella. Helmikuun vallankumouksen jälkeen keväällä 1917 Itkonen valittiin Lappeenrannan järjestystoimikuntaan, mutta hän muutti jo kesällä Helsinkiin saatuaan paikan Kulutusosuuskuntien Keskusliiton lakimiehenä ja Kuluttajain Lehden toimitussihteerinä.[2][4][5]

Kansanedustajana ja ministerinä muokkaa

 
Sisäministerinä toimiessaan Itkonen lakkautti EK:n sensuurioikeudet. Yrjä Yrjölän pilapiirros Kurikka-lehdessä.[6]

Maltillisena sosialistina tunnettu Itkonen pysytteli sivussa sisällissodan tapahtumista.[2] Hän oli yksi 21 sosialidemokraatista, joka allekirjoitti huhtikuun alussa Työmiehessä julkaistun rauhanvetoomuksen.[7] Sodan jälkeen Itkonen oli käynnistämässä SDP:n lamaantunutta puoluetoimintaa ja maaliskuun 1919 vaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi. Itkonen toimi eduskunnan ensimmäisenä ja toisena varapuhemiehenä sekä eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana. Kansanedustajan tehtäviensä ohella hän työskenteli SDP:n kunnallissihteerinä 1919–1922, Maalaiskuntien liiton lakimiehenä ja apulaisjohtajana 1922–1926, Hyvinkään kauppalanjohtajana 1926–1928 sekä asianajajana Hyvinkäällä ja Helsingissä 1928–1930. Itkonen oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston sekä Hyvinkään kunnanvaltuuston jäsen. Vuonna 1925 hän toimi presidentin valitsijamiehenä.[2]

1920-luvun alussa Itkonen tuki ”keskustaksi” kutsuttua SDP:n vasemmistosiipeä, mutta käänsi takkinsa nopeasti, ja oli jo 1923 erottamassa opposition johtohahmoihin kuulunutta J. F. Aaltoa Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajan pallilta. Vuosikymmenen puolivälissä hänestä tuli puheenjohtaja Väinö Tanneria vastustaneen Väinö Huplin läheisin liittolainen.[8] Helmikuun 1926 puoluekokouksessa Tanner syrjäytettiin ja Itkonen valittiin varapuheenjohtajaksi.[9] Matti Paasivuoren siirryttyä toukokuussa Suomen Ammattijärjestön puheenjohtajaksi Itkosesta tuli SDP:n väliaikainen puheenjohtaja.[10]

Syksyllä 1926 Itkonen ajoi innokkaasti sosialidemokraattien lähtöä hallitukseen, vaikka osa ”huplilaisista” vastusti ajatusta.[11] Hänestä tehtiin sisäasiainministeri, kun päämiministeriksi noussut Tanner halusi vähemmistöhallitukseensa myös puolueopposition edustajia.[12] Itkonen ehti hoitamaan virkaansa vain neljä kuukautta, sillä hän erosi jo huhtikuussa 1927 vartiolaiva Turjan hankintaan sekä Helsingin poliisipäällikön erottamiseen liittyvien skandaalien johdosta. Itkonen oli tilannut omin nokkinensa Hietalahden telakalta huomattavasti eduskunnan myöntämää rahoitusta kalliimman aluksen.[2] Hän selitti menettelyään sillä, että asiantuntijoiden mukaan Petsamoon tarkoitetun laivan piti valmistua nopeammalla aikataululla ja siitä rakentaa alkuperäisiä suunnitelmia vahvempi. Itkonen kertoi tehneensä kiireellisesti päätöksen lisärahoituksesta olettaen eduskunnan myöhemmin päätyvän samalle kannalle.[13] Samaan aikaan velloi toinen kohu, kun eduskunnan oikeusasiamies Y. W. Puhakka ja perustuslakivaliokunta totesivat Itkosen erottaneen poliisipäällikkö Hjalmar Honkasen lainvastaisesti. Kokoomus teki tapausten johdosta välikysymyksen, jonka lisäksi eduskunta harkitsi jopa hänen asettamistaan valtakunnanoikeuteen. Saamansa epäluottamuslauseen jälkeen Itkonen joutui jättämään tehtävänsä.[2][14] Hänen seuraajakseen nimitettiin Tannerin kannattajiin kuulunut Olavi Puro.[15]

Politiikan jälkeen muokkaa

Vuoden 1930 puoluekokouksessa tannerilaiset palasivat jälleen valtaan. Itkosta ei enään valittu puoluetoimikuntaan, jonka jälkeen hän luopui päivänpolitiikasta.[16] Lokakuussa Itkonen siirtyi Helsingin kaupungin sosiaali- ja opetusasiain apulaiskaupunginjohtajaksi.[17] Huhtikuussa 1931 Itkonen erosi virastaan, kun paljastui, että hän oli väärentänyt yli kahteenkymmeneen vekseliin J. F Aallon, Anton Huotarin, Toivo Lyyn, Matti Puittisen, Olavi Puron, Vihtori Vesterisen ja Yrjö Wellingin nimikirjoituksia. Itkonen oli lisäksi kavaltanut eräältä liikemieheltä leimamerkkien ostoa varten saamiaan rahoja. Taustalla olivat hänen epäonnistuneiden liiketoimiensa myötä syntyneet jättivelat.[18][19] Itkonen sai neljä vuotta kuritushuonetta, josta vapauduttuaan hän työskenteli asianajajana Helsingissä 1934-1942, Anttolassa 1942-1947 ja viimeiset elinvuotensa Lauritsalassa. Itkonen oli myös Anttolan kunnanvaltuuston jäsen.[2][20]

Itkonen oli erikoistunut kunnallishallinnon kehittämiseen ja julkaisi useita alaan liittyviä oppaita.[8] Lisäksi hän toimi muun muassa valtioneuvoston selvitysmiehenä Jyväskylän ja Lappeenrannan esikaupunkiliitoksissa sekä Lauritsalan ja Imatran kauppaloita perustettaessa.[1] Sotavuosina Itkonen toimi poliittisissa oikeudenkäynneissä syytettynä olleiden vasemmistolaisten asianajajana. Hän puolusti muun muassa sosialistisen eduskuntaryhmän jäseniä,[2] joiden oli vaikea löytää puolustusasianajajia, koska lakimiehet eivät uskaltaneet ottaa tehtävää vastaan. Itkonen oli lopulta ainoa tehtävään suostunut juristi. Vuonna 1942 Itkonen oli Johan Helon asianajajana Turun hovioikeudessa, jolloin hän joutui pahoinpidellyksi hotellissaan.[21][22] Erkki Salomaan muistelmien mukaan pahoinpitely johtui siitä, että Itkonen oli välirauhan aikana toiminut hallituksen halventamisesta tuomitun kommunistin Jorma Johteisen puolustusasianajajana.[23] Vuonna 1939 Itkonen julkaisi vankilamuistelmansa Tunti, josta tuli neljä vuotta.[24]

Perhe muokkaa

Rieti Itkosen ensimmäinen puoliso oli Mäntsälässä syntynyt sairaanhoitaja Beda Vilhelmiina Rantala (1885-1924), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1915.[2] Beda Itkonen kuoli keuhkotautiin 39-vuotiaana.[25] Pariskunta oli lapseton.[26] Leskeksi jäätyään Itkonen meni naimisiin Kirsti Aliina Mäntyvaaran (1909-1978) kanssa vuonna 1928. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta.[2] Kolmannen avioliittonsa Itkonen solmi Maria (Maija) Vuoren (o.s. Hakala, 1902-1987) kanssa vuonna 1937.[1]

Teokset muokkaa

  • Bebel, August: Erään työläisnaisen nuoruus : hänen itsensä kertoma. Osuuskunta Visa r. L. 25 pennin kirjasarja n:o 4–5. Suomentanut Rieti Itkonen. Porvoo: Osuuskunta Visa, 1913.
  • Blanche, August: Kalle Utter. Osuuskunta Visa r. L. 25 pennin kirjasarja, n:o 6. Suomentanut Rieti Itkonen. Porvoo: Osuuskunta Visa, 1913.
  • Twain, Mark: Laivurin raamatunselitys. Osuuskunta Visa r. L. 25 pennin kirjasarja n:o 3. Suomentanut Rieti Itkonen. Porvoo: Osuuskunta Visa, 1913.
  • France, Anatole: Laki on kuollut – mutta tuomari on elävä. Osuuskunta Visa r. L. 25 pennin kirjasarja n:o 1. Suomentanut Rieti Itkonen. Porvoo: Osuuskunta Visa, 1913.
  • London, Jack: Valkean miehen tavat. Osuuskunta Visa r. L. 25 pennin kirjasarja n:o 2. Suomentanut Rieti Itkonen. Porvoo: Osuuskunta Visa, 1913.
  • Kautsky, Karl: Kauppapolitiikka ja sosialidemokratia : yleistajuinen esitys kauppapoliittisista riitakysymyksistä. Suomentanut Otto Wille Kuusinen ja Rieti Itkonen. Helsinki: Suomen sos.-dem. nuorisoliitto, 1919.
  • Työväen kunnallinen alkeisopas. Helsinki: Sosialidemokraattinen puoluetoimisto, 1921.
  • Itkonen, Rieti (toim.): Kunnalliset verolait. Helsinki: Sosialidemokraattinen puoluetoimisto, 1922.
  • Työväen kunnallisoppi. Turku: Sosialidemokraattinen puolue, 1923.
  • Itkonen, Rieti (toim.): Kunnallislait. Porvoo: WSOY, 1925.
  • Kunnallisverot – kuka ne maksaa ja miten ne saadaan oikeudenmukaisemmiksi?. Helsinki: Sosialidemokraattinen puolue, 1926.
  • Kunnallislait selitettynä. Porvoo: WSOY, 1929.
  • Kunnallisverotus selitettynä. Porvoo: WSOY, 1931.
  • Kunnallismiehen käsikirja. Helsinki: WSOY, 1934.
  • Itkonen, Rieti; Suominen, Helli: Kunnallistieto : opiskeluohjeet opintokerhoille. Helsinki: Valistusjärjestöjen opintotoimikunta, 1936.
  • Yhdistystoiminnan opas. Jyväskylä: Gummerus, 1938.
  • Tunti, josta tuli neljä vuotta : kohtalovuosien kokemuksia. Jyväskylä: Gummerus, 1939.
  • Tee taiten tuloilmoituksesi. Porvoo: WSOY, 1945.
  • Työväen kunnallisoppi. 3. uusittu painos. Helsinki: Sosialidemokraattinen puoluetoimisto, 1945.
  • Väärä välitön verotus. Mikkeli: Sosialidemokraattinen puoluetoimisto, 1946.
  • Kunnallistiedon oppikirja. Porvoo: WSOY, 1949.

Lähteet muokkaa

  • Kannisto, Niko: Valtapeliä ja vasemmistolaisuutta : huplilaisuus Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa 1925–1930. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2005. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Rieti Itkonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 16.4.2007.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Uola, Mikko: Itkonen, Rieti (1889–1951) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 17.2.2024.
  3. ↑ V.- & U.-seura ”Vesa” ja Vappuaatto-ilta. Kansan Ääni, 28.4.1910, nro 47, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  4. ↑ Toivanen, Pekka: Punaisten ja valkoisten sota Lappeenrannassa 1918 1999. Etelä-Karjalan museo. Viitattu 18.2.2024.
  5. ↑ Lappeenrannan työväenyhdistyksen kuukausikokous. Kansan Ääni, 21.7.1917, nro 82, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.2.2024.
  6. ↑ Etsivän keskuspoliisin sensuroimisoikeudet. Aamulehti, 4.1.1927, nro 3, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.2.2024.
  7. ↑ Rauhan vaatimuksia. Työmies, 10.4.1918, nro 95, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  8. ↑ a b Kannisto 2005, s. 40.
  9. ↑ Kannisto 2005, s. 54.
  10. ↑ Kannisto 2005, s. 56.
  11. ↑ Kannisto 2005, s. 62–63.
  12. ↑ Kannisto 2005, s. 70–71.
  13. ↑ Eduskunta. Helsingin Sanomat, 1.4.1927, nro 89, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  14. ↑ Ministeri Itkosella ei ollut oikeutta erottaa poliisim. Honkasta virantoimituksesta. Uusi Suomi, 8.4.1927, nro 81, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.2.2024.
  15. ↑ Kannisto 2005, s. 75.
  16. ↑ Kannisto 2005, s. 111.
  17. ↑ Kaupunginjohtajat valittu. Helsingin Sanomat, 30.10.1930, nro 293, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  18. ↑ Sosialijohtaja Itkonen pidätetty. Helsingin Sanomat, 8.4.1931, nro 94, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  19. ↑ Rieti Itkonen tuomittu eilen. Uusi Suomi, 18.6.1931, nro 162, s. 12. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  20. ↑ Hovioikeus alentanut Itkosen tuomiota. Uusi Suomi, 13.9.1931, nro 247, s. 17. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  21. ↑ Salminen, Matti: Toisinajattelijoiden Suomi, s. 107–112. Helsinki: Into, 2016. ISBN 978-952-26467-9-8.
  22. ↑ Tala, Elina: Vaiennettuja ihmisiä. Kansan Ääni, 2021, nro 2, s. 13. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 18.2.2024.
  23. ↑ Selin, Sakari: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko : nuoret sodassa Hitleriä vastaan, s. 113, 120. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2011. ISBN 978-952-99991-6-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  24. ↑ Gummeruksen kirjauutuuksia. Keski-Suomen suojeluskuntalainen, 1939, nro 12, s. 274. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  25. ↑ Kuolleita puoluetovereita. Suomen Sosialidemokraatti, 18.6.1924, nro 139, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.
  26. ↑ Kuolleita. Uusi Suomi, 18.6.1924, nro 139, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.2.2024.

Aiheesta muualla muokkaa

Edeltäjä:
Gustaf Ignatius 		Suomen sisäasiainministeri
1926−1927 		Seuraaja:
Olavi Puro
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rieti_Itkonen&oldid=22202114”