Avaa päävalikko

Reunameri

meritieteessä matalahko merialue, joka reunustaa mantereen laitoja
Maailman valtameret ja muut meret IHO:n karttakuvan mukaan.

Reunameri tai sivumeri on matalahko merialue, joka reunustaa mantereen laitoja.[1] Yleensä reunameri rajautuu rannikkoon, saariin, saaristoihin tai niemimaihin.[2][3] Myös merenalaiset harjanteet tai selänteet voivat rajata sitä.[4][5] Reunameri voi olla isompi lahti, poukama tai kanaali, esimerkiksi Englannin kanaali. Suomeksi reunamerta voi nimittää myös ranta- tai rannikkomereksi.[6]

Alueiden määrittelyMuokkaa

Reunameret ovat tyypillisesti matalampia kuin avomeri, sillä ne sijaitsevat mannerjalustalla (myös: mannertasanne tai šhelfi), joka alkaa mantereen reunoilta ja laskeutuu melko loivasti noin 200–400 metrin syvyyteen. Sitten alkaa jyrkkä mannerrinne, joka ulottuu noin 3 000 metrin syvyyteen, jonka jälkeen alkaa syvän meren alue. Reunameriä voidaan sanoa myös sivumeriksi.[1]

Mantereita ympäröi kolme valtamerta: Atlantti, Intian valtameri ja Tyynimeri. Eteläinen jäämeri yhdistyy kaikkiin kolmeen valtamereen ilman selvää rajaa. Pohjoinen jäämeri voidaan lukea osaksi Atlantia, mutta Beringinsalmi yhdistää sen myös Tyyneenmereen. Valtameristä erotetaan sivumeriä, joita ovat reunameret, välimeret ja sisämeret.[1] Termit ovat osin päällekkäiset, eikä ole yhtä virallista tahoa ylitse muiden, joka täsmälleen määrittelisi reunameret, joten niihin saatetaan laskea myös välimeret ja sisämeret. Reunamerta voi sanoa välimereksi, jos se on kahden tai useamman maanosan välissä; sisämereksi, jos se on maanosien sisällä ja valtamereen on yhteys vain kapeahkojen salmien kautta.[1][7]

Kansainvälisen merikartoitusjärjestön IHO:n julkaisu S-23 Limits of Oceans and Seas määrittelee valtamerien ja merien rajat. Julkaisusta on voimassa sen kolmas laitos vuodelta 1953. IHO:n jäsenmaiden edustajien työryhmä on koettanut kiirehtiä uuden laitoksen julkaisua. Tehtävää on vaikeuttanut muun muassa kiista Japaninmerestä, josta julkaisussa käytetään nimeä Japan Sea. Koreat ovat kiistäneet nimen ja vaatineet sen sijaan nimeksi East Sea tai East Sea of Korea (Itämeri tai Korean itämeri, tai näitä vähintään Sea of Japan -nimen rinnalle. IHO on ehdottanut myös täysin uuden nimen valitsemista kansainväliseksi nimeksi.[8]

Reunameret ympäristönäMuokkaa

Koska reunameret ovat yleisesti avomerta matalampia valtameren osia, ne ovat avomerta alttiimpia ihmisen toiminnan vaikutuksille, jokien valumille, ilmastolle ja veden kiertokululle.[9]

Ihmisen vaikutusMuokkaa

Ihminen hyödyntää rannikkoja ja reunameriä ruuan- ja energiantuotannossa, vapaa-ajan viestossa, liikennöinnissä ja sekä tieteellisissä että teollisissa tarkoituksissa. Kalastuksesta 90 % tapahtuu 200 kilometrin säteellä rantaviivasta, joten sillä on valtava vaikutus reunameriin. Mereen pääsee vahingossa tai tahallisesti jätevesiä ja saasteita öljyvahingot mukaan lukien, radioaktiivista jätettä, ruoppauksen pohjasedimentistä vapauttamia rehevöittäviä ravinteita, pesuaineita ja muita vastaavia kotitalouksien kemikaaleja sekä muovia.[9]

Ihmisen toiminnan seurauksena rannikot ja reunameret ovat alttiina saastumiselle, koska toiminta niiden läheisyydessä on runsasta ja aktiivista. Haitallisten aineiden pitoisuus reunamerellä voi olla tuhat kertaa suurempi kuin avomerellä. Saasteet kulkeutuvat mereen jätävesien mukana tai laskeutumina ilman mukana. Myrkyt voivat häiritä vesien eliöstön kasvua, kun taas kotitalouksien jätevedet ja viljelysmaiden valumavedet aiheuttavat liikakasvua, rehevöitymistä, josta seuraa esimerkiksi haitallisten leväkukintojen kasvua.[9]

Veden kiertokulkuMuokkaa

Veden kiertokulku reunamerissä riippuu muun muassa meren muodosta, syvyysolosuhteista, makean veden vaikutuksesta kuten jokien valumavesistä ja sademäärästä sekä haihtumisesta. Esimerkiksi Mustallamerellä ja Itämeressä jokien valuma ja sademäärä ylittävät merestä haihtuvan veden määrän. Tällöin makea vesi pyrkii virtaamaan merelle päin lähellä veden pintaa laimentaen reunameren suolaisuutta. Mutta Välimerellä taas haihtuminen on valuntaa ja sademäärää suurempi. Merivesi muuttuu suolaisemaksi, jolloin se painuu kohti pohjaa ja vähemmän tiheää vettä virtaa Atlantilta Välimereen. Sekä Itämeressä että Mustallamerellä syntyy meren pohjalle hapettomia alueita, joissa mikään ei kasva.[10]

Maailman reunameretMuokkaa

Osa reunameristä on mahdollista laskea välimeriin ja sisämeriin. Välimeri on kahden tai useamman maanosan välissä, sisämeri on maanosien sisällä ja sillä on yhteys valtamereen vain kapeahkon salmen tai salmien kautta.[7] Kaspianmeri ei nimestään ja koostaan huolimatta ole meri vaan se on suolajärvi, samoin kuin Salton Sea. Garabogazköl taas yhdistyy kapean salmen kautta Kaspianmereen. Myöskin Kuollutmeri on järvi. Japanille kuuluva Seton sisämeri taas on nimensä mukaisesti sisämeri.

 
Irlanninmeri, jonka alapuolella näkyy Kelttimeren pohjoisosaa.

Atlantin reunameretMuokkaa

 
Antarktista ympäröivät meret.

Eteläisen jäämeren reunameretMuokkaa

 
Arabianmeri. Kuvassä näkyy myös Punainenmeri ja Persianlahti

Intian valtameren reunameretMuokkaa

 
Pohjoinen jäämeri

Pohjoisen jäämeren reunameretMuokkaa

 
Tyynenmeren reunameriä: Korallimeri, Bismarckinmeri, Salomonmeri ja osa Tasmaninmerestä.

Tyynenmeren reunameretMuokkaa

 
Egeanmeri, Adrianmeri, Joonianmeri ja Tyrrhenanmeri Välimeressä.

Välimeren reunameretMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Jaakko Forsman et al.: Pieni tietosanakirja. 3, Masku - sanomalehti; s. 62. Helsinki: Otava, 1927.
  2. McGraw-Hill Dictionary of Scientific & Technical Terms. Marginal Sea. McGraw-Hill Professional Publishing, 2003. The Free Dictionary by Farlex (viitattu 25.5.2016). (englanniksi)
  3. The Great Soviet Encyclopedia. Marginal Sea. Macmillan Publishers, 1970–1979. The Free Dictionary by Farlex (viitattu 25.5.2016). (englanniksi)
  4. American Congress on Surveying and Mapping: Glossary of the mapping sciences, s. 469. ASCE Publications, 1994. ISBN 978-0-7844-0050-0. (englanniksi)
  5. Marginal sea (Freebase) Definitions.net. Viitattu 28.5.2016. (englanniksi)
  6. Iso ruotsalais-suomalainen sanakirja = Stora svensk-finska ordboken. K-R, s. 792. Helsinki: SKS, 1984. ISBN 951-717-214-1.
  7. a b Facta-tietosanakirja, s. 486–487. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31930-9.
  8. Paikkala, Sirkka: Itämeri pintaa syvemmältä. Kielikello, 2017, 50. vsk, nro 2/2017, s. 5–10. Kotimaisten kielten keskus.
  9. a b c Johnson Pyrtle, Ashanti: Marginal Seas Water Encyclopedia : Science and Issues. 2016. Viitattu 24.5.2016. (englanniksi)
  10. Circulation in Marginal Seas and Estuaries Exploring Our Fluid Earth : Teaching Science as Inquiry (TSI). 2016. Viitattu 24.5.2016. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa