Resalat Islamilainen Yhdyskunta - Suomen Ähl-e Beit, aiemmalta nimeltään Al-Risala Islamilainen Yhdyskunta, on Suomessa 8.8.2001 rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta.[1] Suuntaukseltaan šiialaisen yhdyskunnan jäsenistä suurin osa on taustaltaan afgaaneja, iranilaisia ja irakilaisia.[2] Yhdyskunnan moskeija on Mellunmäessä.[1]

Resalat Islamilainen Yhdyskunta
Suuntautuminen islam
Teologia šiialaisuus
Hallinto uskonnollinen yhdyskunta
Toiminta-alue Vantaa
Perustettu 2001
Jäseniä 1 078 (2022)
Kotisivu resalat.fi

Jäsenmäärältään yhdyskunta kuuluu Suomen suurimpiin islamilaisiin yhdyskuntiin ja jäsenistö on ollut nopeassa kasvussa. Vuonna 2021 siihen kuului 999 jäsentä[1], vuonna 2023 jo 1500.[2] Heistä pääosa oli ensimmäisen polven maahanmuuttajia. Yhdyskunnalla on Fatemeh Zahran islamilainen kulttuurikeskus -niminen toimitila Mellunmäessä.[1]

Moskeijan imaami on Abbas Bahmanpour, joka vuonna 2013 esitetyssä Ylen islam-illassa herätti kohua kertomalla, että šaria määrää kuolemantuomion homoseksuaalisista teoista.[2] Abbas Bahmanpour mainitsi, että kuolemantuomio vaatisi itse seksuaaliselle aktille neljä todistajaa.[3][4]

Uskonnot Suomessa -sivuston mukaan Resalat Islamilainen Yhdyskunta panostaa vuoropuheluun ja on julkaissut vuodesta 2007 alkaen suomenkielistä lehteä Salam. Sen tarkoitus on vähentää ennakkoluuloja, avartaa näkökulmia islamilaiseen ajattelutapaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan ja tällä tavoin edistää molemminpuolista ymmärrystä ja rauhanomaista rinnakkaiseloa.[1] Lehti on nyttemmin lakkautettu.[5][6]

Suhde Iranin hallintoon muokkaa

Yhdyskuntaa on syytetty Iranin šiialaisen hallinnon tukemisesta, ja moskeijan tiedetään saaneen rahoitusta sekä Iranista että Irakista.[5] Moskeijassa järjestettiin vuonna 2020 muistotilaisuus Iranin Quds-joukkojen komentajalle Qassem Suleimanille ja sotilasjohtaja Abu Mahdi al-Muhandisille. Nämä kuolivat Yhdysvaltojen järjestämässä ilmaiskussa. Yhdysvallat ja Euroopan parlamentti pitävät Quds-joukkoja terroristijärjestönä. Iranin hallintoon kriittisesti suhtautuvat suomeniranilaiset eivät ole tekemisissä moskeijan kanssa.[2] Suurin osa Resalatin jäsenistä on suomeniranilaisia.[7][2]

Talous muokkaa

Resalat Islamilainen Yhdyskunta on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan yhteensä noin 42 000 euroa. Keskimääräinen vuosittainen tuki on ollut noin 8 500 euroa.[8]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Resalat Islamilainen Yhdyskunta www.uskonnot.fi. Arkistoitu 22.8.2019. Viitattu 15.8.2019.
  2. a b c d e Kantola, Anne: Helsinkiläinen imaami on nähnyt läheltä, kun nuoret ajautuvat kuilun reunalle – Nyt hän esittää toiveen isille Helsingin Sanomat. 26.2.2023. Viitattu 27.2.2023.
  3. A2: Islam-ilta (Studio) | Yle Areena areena.yle.fi. Viitattu 26.8.2023.
  4. Yle A2 Islamilta, Suomen muslimiyhteisön imaami kertoo Islamin kannan mm. homoseksuaalisuuteen youtube.com.
  5. a b Vesantola, Satu: Helsinkiläistä moskeijaa syytetään Iranin julman hallinnon kannattamisesta. HS tutki moskeijan taustat. Helsingin Sanomat. 11.6.2023. Viitattu 26.6.2023.
  6. Resalat Islamilainen Yhdyskunta – Suomen Ähl-e Beit uskonnot.fi. 21.9.2022. Viitattu 26.6.2023.
  7. انجمن رسالت Resalat islamilainen yhdyskunta. Viitattu 26.8.2023. (persiaksi)
  8. Yleisavustus rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 26.11.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.