Requiem (televisioelokuva)

vuoden 1991 elokuva

Requiem on Lauri Törhösen vuonna 1991 ohjaama tv-elokuva. Se sai ensi-iltansa 8. joulukuuta 1991.

Requiem
Ohjaaja Lauri Törhönen
Käsikirjoittaja Ilkka Kylävaara
Pääosat Pauli Poranen
Ilkka Kylävaara
Tuula Amberla
Kalle Holmberg
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Ensi-ilta Suomi 8. joulukuuta 1991
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb

Requiem on kerronnaltaan monitasoinen elokuva. Elokuvan kehyskertomuksessa filmataan elokuvaa, joka tapahtuu vuonna 1955 ja jonka takautumat tapahtuvat 1944. Filmattavassa elokuvassa päähenkilö palaa Porkkalaan silloin, kun Porkkala oli vielä Neuvostoliitolle luovutettu vuokra-alue.

Elokuva on kuvattu syys-marraskuussa 1989, huhtikuussa 1990 ja tammikuussa 1991. Siinä näyttelevät Pauli Poranen, Ilkka Kylävaara, Johanna Raunio, Kalle Holmberg, Tuula Amberla, Hellevi Seiro, Carl Mesterton, Janina Berman, Matti Onnismaa, Susanna Mikkonen sekä Tor Planting, Michael Baran, Lasse Lind, Jari Järvimaa, Sari Puumalainen, Anna Hakkarainen, Mirko Häyrinen ja Matias Anttonen.

Requiemia ei ole julkaistu dvd:llä.

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.