Renne Korppila

suomalainen radiotoimittaja ja yrittäjä

Renne Korppila (s. 20. heinäkuuta 1976 Inari) on entinen radiotoimittaja ja kahvilayrittäjä ja nykyinen kuntosaliohjaaja, podcast-juontaja.

Renne Korppila syyskuussa 2011.

Aamupojat muokkaa

Korppila juonsi yhdessä Anssi Honkasen kanssa NRJ:n Aamupojat-ohjelmaa, ja he levyttivät myös musiikkia. Heidän ensimmäinen albuminsa Radiohitit julkaistiin 27. toukokuuta 2009.

Honkanen ja Korppila valittiin vuoden radiojuontajiksi vuoden 2009 RadioMedian Radio Gaalassa.[1][2] Vuoden 2010 gaalassa heidät palkittiin vuoden radio-ohjelman palkinnolla.

Korppilan työt radiossa päättyivät helmikuussa 2016 9,5 vuoden jälkeen.[3]

Muuta muokkaa

Vuonna 2010 Korppila toimi tuomarina tosi-tv-laulukilpailu X Factorissa Linda Lampeniuksen ja Gugi Kokljuschkinin kanssa.[4]

Korppila toimi suomalaisessa The Wrongdoers -punkyhtyeessä laulajana, mutta erosi siitä myöhemmin, kun se yhdistettiin mediassa uusnatseihin.[5] Uusnatsismi-yhteyksien takia Korppilan paikka X Factor -tuomarina oli vaarassa, mutta hän sai jatkaa ohjelmassa.[6] Korppilan mukaan The Wrongdoers ei tunnusta mitään ideologiaa.[7] Yhtye on kuitenkin esiintynyt äärioikeistolaisen Musta Sydän -ryhmän järjestämässä konsertissa uusnatsibändien kanssa.[8][9] Yhtye kertoo Myspace-sivuillaan olevansa neljän hengen skinhead-rock/Oi!-punkia soittava yhtye Helsingistä.[10]

Vaikka vuonna 2010 ilmoitettiin julkisuudessa, että Korppila on eronnut The Wrongdoersista, hän lauloi vuonna 2011 nauhoitetulla levyllä ”Always Loyal Always True”. Levy julkaistiin vuonna 2013.[11] Korppila esiintyi myös toukokuussa 2015 The Wrongdoersin laulajana New Yorkissa järjestetyillä NYC Oi! Fest -festivaaleilla.

X-Factor -juontajuuden lisäksi Korppila on tehnyt vierailuja useissa televisiosarjoissa ja näytellyt sivuroolia vuoden 2019 hittielokuvassa Täydellinen joulu. Korppila teki ensimmäisen pääroolinsa vuonna 2017 ensi-iltansa saaneessa suomalaisessa supersankarielokuvassa Rendel.[12]

Korppila on myös toiminut suomalaisessa show-painipromootio Fight Club Finlandissa managerina.[13]

Vuonna 2020 Korppila alkoi tehdä Otetaan Yhdet! -nimistä podcast-sarjaa Teemu Potapoffin kanssa.[14]

Yksityiselämä muokkaa

Korppila avioitui Iida Ketolan kanssa vappuna 2016.[15] Korppila pyöritti Ketolan kanssa kahvila- Niitty Töölöä.[16] Pari erosi vuonna 2021. [17] Korppila sai Helsingin käräjäoikedessa lokakuussa 2021 kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Se tuli kolmesta pahoinpitelystä ja yhdestä huumausainerikoksesta.[18]

Lähteet muokkaa

  1. Väisänen, Annika: Vuoden radioääni kehtaa sanoa. Helsingin Sanomat, 17.10.2009. Sanoma News. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.1.2010.
  2. Radiotoimialan parhaimmisto on valittu. Vuoden radiona palkittiin Radio Nova radiomedia.fi. 30.1.2009. Viitattu 19.1.2010.
  3. Renne Korppila potkuistaan: "Nyt voin aloittaa puhtaalta pöydältä" 26.2.2016. Iltalehti. Viitattu 26.2.2016.
  4. Heikki Paasonen juontaa Idolsin korvaavan X-Factorin Helsingin Sanomat. 22.9.2009. Viitattu 19.1.2010.
  5. Renne jatkaa X Factor -tuomaristossa 17.2.2010. MTV3. Viitattu 21.2.2010.
  6. Renne Korppila saa jatkaa X Factor tuomarina Etelä-Suomen Sanomat. 17.2.2010. Viitattu 4.9.2011.
  7. X Factor -Renne väitetyistä skinhead-yhteyksistä: Emme tunnusta mitään ideologiaa 9.2.2010. MTV3. Viitattu 14.2.2010.
  8. Natsiskenen läpivalaisu (Ote teoksesta Äärioikeisto Suomessa) Äärioikeisto.wordpress.com. Viitattu 12.11.2014.
  9. http://www.laitos.fi/helsingilla-on-natsiongelma.html
  10. The Wrongdoers Myspace. Viitattu 9.2.2010.
  11. http://www.discogs.com/Wrongdoers-Always-Loyal-Always-True/release/4976846
  12. Cast and Crew Rendelmovie.com.
  13. http://www.fightclubfinland.fi/painijat.php?id=49
  14. Sedät jaksavat hölistä – Otetaan yhdet! -podcast kiinnostaa sponsoreita marmai.fi. Viitattu 22.12.2020. fi-FI
  15. Vastanaineet Iida ja Renne Korppila: "Häämatka varattiin jo ennen kuin koko häitä mietittiin" Iltalehti.fi. Viitattu 27.5.2016.
  16. Renne Korppilan LinkedIn-profiili LinkedIn. Viitattu 7. Toukokuuta 2022.
  17. Avioero! Iida ja Renne Korppilan viiden vuoden avioliitto päättyi Iltalehti.fi. Viitattu 19.6.2021.
  18. Ex-radiojuontaja Renne Korppila tuomittiin ehdolliseen vankeuteen www.iltalehti.fi. Viitattu 27.10.2021.