Avaa päävalikko

Rauno Vesivalo

suomalainen poliitikko
Rauno Vesivalo Suomi-areena-tapahtumassa 2014.

Rauno Vesivalo (s. 2. kesäkuuta 1955 Joutseno) on suomalainen erikoissairaanhoitaja ja sairaanhoidon opettaja[1]. Hän toimi sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattijärjestön Tehyn puheenjohtajana vuosina 2013–2017.[2][3]

Vesivalo kirjoitti ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta vuonna 1974 ja valmistui sairaanhoitajaksi Savonlinnan sairaanhoito-oppilaitoksesta 1978. Hän on työskennellyt muun muassa Turun ja Oulun yliopistollisissa keskussairaaloissa, Meilahden sairaalassa sekä vuodesta 1986 lähtien Satakunnan keskussairaalassa.[4]

Puoluetaustaltaan Vesivalo on sosiaalidemokraatti. Hän on ollut Porin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1997. Hänet valittiin valtuuston puheenjohtajaksi vuoden 2013 alusta lähtien,[5] mutta Vesivalo jätti puheenjohtajuuden tultuaan valituksi Tehyn johtoon.[6]

LähteetMuokkaa

  1. Rauno Vesivalo Tehy. Viitattu 30.9.2015.
  2. Rauno Vesivalo nousi Tehyn johtoon suurella äänimäärällä Ilta-Sanomat. 5.6.2013. Viitattu 5.6.2013.
  3. Tehyn uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Millariikka Rytkönen Tehy. 14.11.2017. Viitattu 11.12.2018.
  4. Rauno Vesivalon kotisivut Viitattu 5.6.2013. [vanhentunut linkki]
  5. Termonen, Tapio: Rauno Vesivalosta Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Yle Uutiset. 28.12.2012. Viitattu 5.6.2013.
  6. Termonen, Tapio & Laihonen, Karri: Rauno Vesivalo jättää Porin valtuuston puheenjohtajuuden - kuka tilalle? Yle Uutiset. 5.6.2013. Viitattu 30.9.2015.