Rauman linja-autoasema

Rauman linja-autoasema oli Raumalla vuosina 1963–2019 toiminut linja-autoasema.

Rauman linja-autoasema
Osoite Tehtaankatu 5
Sijainti Rauma
Koordinaatit 61.131454°N, 21.503416°E
Rakennustyyppi linja-autoasema
Valmistumisvuosi 1963
Purkuvuosi 2019
Suunnittelija Yrjö Mykkänen
Omistaja Rauman Linja-autoasemakiinteistö Oy
Tyylisuunta modernistinen arkkitehtuuri
Runkorakenne betoni
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Historia muokkaa

Rauman linja-autoasema oli aiemmin sijainnut Savilan aukiolla, josta se siirrettiin 1950-luvun alussa silloisen Rantakadun huoltoaseman yhteyteen. Uusikin paikka kävi ahtaaksi ja kaupunki alkoi valmistella uutta asemaa vuonna 1956. Se päätettiin rakentaa Tehtaankadun, Tarvonsaarenpuiston ja Koillisväylän väliselle pallokentälle. Rakennuksen omistajaksi tuli Rauman Linja-autoasemakiinteistö Oy, jolle Rauman kaupunginvaltuusto vuonna 1962 vuokrasi alueen 50 vuodeksi. Linja-autoaseman osoitteeksi tuli Tehtaankatu 5.[1]

Linja-autoaseman suunnitelmat tilattiin arkkitehti Yrjö Mykkäseltä.[1] Hän oli suunnitellut vuosikymmenen vaihteessa myös Forssan ja Kokkolan linja-autoasemat.[2][1] Rauman linja-autoasema valmistui syksyllä 1963. Rakennuksen runko oli betonia ja sen katto oli tasakatto. Se edusti 1960-luvun modernismia. Sen tiilet oli muurattu kahitiilestä ja siinä oli sekä suuria lasisia ikkunapintoja että umpinaisia seinäpintoja, joita oli jäsennelty paikoitellen nauhaikkunoilla. Rakennuksen sisätiloissa oli odotusaula, jonka ympärillä oli ravintolatiloja, liiketiloja ja Matkahuolto. Rakennuksen kellarissa oli huolto-, väestönsuojelu- ja teknisiä tiloja. Rakennuksen toisessa kerroksessa oli kaksi asuntoa, joista pienempi yhdistettiin 1980-luvulla toimistohuoneen kanssa ateljeeksi.[1]

Satakunnan Museon vuonna 2011 tekemässä rakennusinventoinnissa rakennusta kuvattiin, että se ”edustaa monessa suhteessa aikansa laadukkainta asema-arkkitehtuuria” ja että se on säilyttänyt joitain pieniä muutoksia lukuun ottamatta alkuperäisasunsa, mutta että ”arvokkain sisätila, keskeinen odotusaula, on kuitenkin säilyttänyt erittäin hyvin alkuperäispiirteensä”.[1]

Linja-autoasema purettiin vuonna 2019 ja sen toiminta siirtyi tilapäisesti Harmaidenveljesten pysäköintialueelle.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Yrjölä, Jyrki: Rauman linja-autoaseman rakennusinventointi (PDF) 4.11.2011. Satakunnan Museo. Viitattu 14.4.2022.
  2. Niskanen, Riitta: Linja-autoasemien historiaa Kulttuuriymparistomme.fi. 9.8.2007 (päivitetty 16.11.2017). Ympäristöministeriö. Arkistoitu 24.10.2021. Viitattu 14.4.2022.
  3. Pukkila, Tapio: Rauman linja-autoasema siirtyy Harmaidenveljesten pysäköintialueelle 12.4.2019. Yleisradio. Viitattu 14.4.2022.