Rastila (Janakkala)

Rastila on yksi Janakkalan kylistä. Se sijaitsee noin viisi kilometriä Turengin taajamasta länteen ja noin neljän kilometriä kolmostiestä itään. Rastilan kylän eteläpuolella sijaitsee Rastikankaan alue, joka on yritys- ja logistiikkakeskittymä. Rastilassa toimii Rastilan ja Kilpiälän kyläyhdistys ry[1].

Kartta

Historia muokkaa

Rastilan kylästä on merkintöjä jo 1500-luvulta. Rastilan kylä on aiemmin ollut osa Vanajan kuntaa, mutta vuoden 1967 liitoksessa kylä liitettiin Janakkalaan. Rastilassa oli Turengin sokeritehtaan maita vuodesta 1968 aina 1990-luvulle saakka. Kunta osti sokeritehtaan maat ja Rastikangas kaavoitettiin alueelle.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Janakkalan kunta: Rastilan ja Kilpiälän kyläyhdistys ry janakkala.fi. Arkistoitu 12.8.2018.
  2. Janakkalan kunta: Rastila janakkala.fi.