Randall Stuart "Randy" Newman (s. 28. marraskuuta 1943) on yhdysvaltalainen lauluntekijä, säveltäjä, sovittaja, laulaja ja pianisti. Hän tuli 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa tunnetuksi ironisena ja sarkastisena laulaja-lauluntekijänä, mutta on 1970-luvulta alkaen keskittynyt enemmän elokuvamusiikkiin, josta on voittanut Oscarin. Lisäksi hän on saanut mm. kolme Emmyä ja viisi Grammya.

Randy Newman

Newman syntyi juutalaiseen perheeseen Los Angelesissa, Kaliforniassa. Hän asui lapsuudessaan myös New Orleansissa, Louisianassa. Hän opiskeli Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa.

Newman julkaisi ensimmäisen singlensä esiintyjänä vuonna 1961, mutta keskittyi sittemmin lauluntekijän työhön. Hän sävelsi muiden muassa Cilla Blackille ja Gene Pitneylle. Hänen ensimmäinen albuminsa ilmestyi vuonna 1968. Myöhempiin levytyksiin kuuluvat Sail Away (1972) sekä Good Old Boys (1974) ja Trouble in Paradise (1983), jotka molemmat valittiin vuonna 2005 hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään[1].

Newman on vuodesta 1971 alkaen säveltänyt sekä kokonaisia elokuvia että niihin tunnettuja erillisiä lauluja. Newman on voittanut kaksi Oscar-palkintoa, vuosina 2002 ja 2011 elokuvista Monsterit Oy (Paras laulu: "If I Didn't Have You") ja Toy Story 3 (Paras laulu: "We Belong Together"). Hänellä on 20 Oscar-ehdokkuutta vuosien 1982–2011 välillä. Golden Globe -ehdokkuuksia on ollut kuusi.

Newman pääsi Songwriters Hall of Fameen vuonna 2002.

Lähteet muokkaa

  1. Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Cassell Illustrated, 2005. ISBN 1-84403-392-9.

Kirjallisuutta muokkaa

Nyman, Jake: Rocktieto. Osa 3 N–Z, s. 15–17. Soundi-kirja 16. Pirkkala: Fanzine Oy, 1982. ISBN 951-99372-4-2.

Aiheesta muualla muokkaa