Ramismi

Ramismi on Petrus Ramuksesta nimensä saanut 1500-luvulla kehittynyt filosofian ja erityisesti logiikan koulukunta, joka sai alkunsa Ramuksen kriittisistä kommenteista skolastista aristoteelista logiikkaa, dialektiikkaa ja muuta filosofiaa kohtaan. Ramismi oli eräänlainen sekoitus skolastiikkaa ja humanismia, ja siinä on tiettyjä yhtäläisyyksiä kartesiolaisuuteen. Ramuksen lisäksi ramismia edusti muun muassa Johannes Althusius.

Ramistinen logiikka

Ramismi kritisoi aristoteelista "keinotekoista" logiikkaa perustuen Platoniin, Ciceroon ja Quintilianukseen, ja halusi korvata sen retoriikkaan perustuvalla "luonnollisen ihmisymmärryksen mukaisella" logiikalla. Logiikan tehtävänä ei ollut Ramuksen mukaan syllogismien pohdiskelu vaan filosofinen etsintä ja lyhyimmän polun löytäminen etsinnän tiellä. Ramus esitti teoriansa muun muassa teoksessa Aristotelicae animadversiones (1543).

Ramus jakoi logiikan kahteen osa-alueeseen:

1. de inventione: tiede termeistä ja määritelmistä
2. de iudicio: tiede arvostelmista, päättelystä ja menetelmästä

Ramuksen mukaan dialektiikkaan kuului samoin kaksi osa-aluetta:

1. inventionem argumentorum, tiedon etsimisen ja tieteellisen todistamisen logiikka
2. dispositionem argumentorum, tiedon esitystavan logiikka

Johtopäätökset ja arvostelmat Ramus jakoi myös kahteen osaan:

1. axiomaticum
2. dianoeticum (syllogismit)

Ramuksen mukaan tieteen esitystavan logiikka ei poikennut tiedon etsimisen ja tieteellisen todistamisen logiikasta.

Vaikutus

Ramismi vaikutti jonkin aikaa 1500- ja 1600-luvuilla ja sai kannatusta ennen kaikkea protestanttisissa maissa, kuten Saksassa ja Pohjoismaisissa yliopistoissa. Ramismilla oli vahva asema muun muassa Uppsalan yliopistossa, koska piispat Laurentius Paulinus Gothus ja Olaus Martini olivat sen kannattajia. Turun akatemiassa ramismia kannatti muun muassa logiikan opetuksen uranuurtaja Nicolaus Nycopensis. 1600-luvulla ramismista palattiin kuitenkin vähitellen takaisin aristoteeliseen logiikkaan.

Ramus painotti matematiikkaa esitystavan selkeyden vuoksi. Tällä oli myöhemmin suuri vaikutus Gottfried Leibniziin. Jacopo Zabarella kritisoi ramismia. Hänen lisäkseen aristotelista vastapuolta edustivat ramismin aikana muun muassa Johannes Casus, Jacobus Cheyneus, Daniel Cramer, Theophilus Golius, Antonius Ruvius ja Johannes Magirus.

Lähteet

• Mikkeli, Heikki: ”Renessanssifilosofia”, Filosofian historian kehityslinjoja. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.

Aiheesta muualla

• Dictionary of the History of Ideas: Ramism (englanniksi)