Rajeev Suri

Nokian toimitusjohtaja

Rajeev Suri (s. 10. lokakuuta 1967[1] Intia[2]) oli Nokian toimitusjohtaja vuosina 2014–2020.[3][4] Hän toimi tätä ennen Nokia Siemens Networksin (NSN) toimitusjohtajana lokakuusta 2009 alkaen.[3]

Rajeev Suri
Henkilötiedot
Syntynyt10. lokakuuta 1967 (ikä 56)
Intia

Surilla on alempi korkeakoulututkinto (Bachelor of Engineering) elektroniikan ja televiestinnän tiedekunnasta Manipalin teknillisestä yliopistosta, joka sijaitsee Karnatakan osavaltiossa.

Suri tuli Nokian palvelukseen vuonna 1995 siirtoverkkojen markkinointipäälliköksi Singaporeen. Kun Simon Beresford-Wylie siirtyi helmikuussa 2005 silloisen Nokia Networksin Aasian ja Tyynenmeren alueen johtajan paikalta verkkoyksikön johtoon, hänen paikalleen Aasiassa nimitettiin Suri. Suri vastasi NSN:n palveluliiketoiminnasta ja työskenteli muun muassa Intiassa, Britanniassa, Länsi-Afrikassa ja Singaporessa.[5] Suri valittiin NSN:n toimitusjohtajaksi, kun aikaisempi toimitusjohtaja Beresford-Wylie ilmoitti yllättäen erostaan syyskuun alussa 2009. Surin NSN:n toimitusjohtajaksi nimittämisen jälkeen palveluliiketoiminnan johtajaksi nimitettiin intialainen Ashish Chowdhary. Suri ei kuitenkaan perinyt edeltäjänsä Beresford-Wylien paikkaa emoyhtiön Nokian johtokunnassa.

Suria veikattiin Nokian toimitusjohtajaksi sen jälkeen, kun Nokian ja Microsoftin kauppa oli toteutunut maaliskuun 2014 loppuun mennessä.[2] Nimitys vahvistui 29. huhtikuuta 2014.[3] Suri jätti Nokian toimitusjohtajan tehtävän heinäkuun lopussa 2020. Hänet korvasi toimitusjohtajana Pekka Lundmark, joka siirtyi tehtävään Fortumin toimitusjohtajan tehtävästä.[4] Helmikuussa 2021 Suri nimitettiin Inmarsatin toimitusjohtajaksi.[6]

Suri muutti New Delhistä perheineen takaisin Suomeen syksyllä 2009, ja Surin työpaikka oli Nokian pääkonttorissa Karaportissa Espoossa. Suri on naimisissa ja kahden lapsen isä.[7]

Lähteet muokkaa

  1. Patentti- ja rekisterihallitus. Kaupparekisterimerkinnät.
  2. a b Petri Sajari, Suri nousee Nokian ruoriin. Helsingin Sanomat sivu A 30 14.3.2014
  3. a b c Hanhinen, Hanna: Rajeev Suri Nokian toimitusjohtajaksi Yle Uutiset. 29.4.2014. Viitattu 29.4.2014.
  4. a b Sajari, Petri: Rajeev Suri kertoo viimeisenä työpäivänään, missä Nokia meni vikaan ja miltä lähtö yhtiöstä tuntuu Helsingin Sanomat. 31.7.2020. Viitattu 31.8.2020.
  5. NSN. Pörssitiedote 1.9.2009. cit. Taloussanomat. [1]
  6. Lehtiniitty, Markus: Nokian entinen toimitusjohtaja Rajeev Suri löysi uusia töitä – nimitettiin Inmarsatin toimitusjohtajaksi Mobiili.fi. 24.2.2021. Viitattu 28.2.2021.
  7. Petri Sajari, Uusi luuta. Helsingin Sanomat 29.11.2009. Talous E1.

Aiheesta muualla muokkaa

Edeltäjä:
Timo Ihamuotila
Nokian toimitusjohtaja
2014–2020
Seuraaja:
Pekka Lundmark
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.